Avainsana: kalenterimafian postaus

Arjen hahmotelmaa – Päiväkirjapohja

Olen vuosien ajan haaveillut säännöllisestä ja systemaattisesta päiväkirjan kirjoittamisesta. Muutaman kesän ajan olenkin pystynyt kirjoittamaan kesäpäiväkirjaa, mutta aina syksyn saapuessa kirjoitusrutiini on loppunut. Jälleen olen kirjoittanut jo kuukauden ajan päiväkirjaa. Olen ottanut tavaksi joka aamuisen pienen kirjoitushetken ja se on tuntunut hyvältä. Heinäkuun Arjen hahmotelmaa -postaukseeni päädyinkin tekemään pelkistetyn päiväkirjapohjan.

Aluksi hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla aukeaman kahdeksaan samankokoiseen osioon. Samalla luonnostelin viikonpäivien ”otsikot” ja pienen kuukausinäkymän aukeaman vasempaan yläreunaan. Seuraavaksi vahvistin vaakaviivat vaaleanvihreällä kynällä vapaalla kädellä, pyyhkäisin tussilla taustat jokaiselle päivälle ja vihreällä kynällä kirjoitin päivät. Lopuksi vielä ohuella turkoosilla kynällä vahvistin yläreunan kuukausinäkymän, johon merkitsin kuluvan viikon.

Aukeamasta tuli kiva ja varmasti käyttötarkoituksensa täyttävä toteutus. Kirjoitatko sinä päiväkirjaa? Millaiseen muistikirjaan ja mihin muotoon olet tehdessäsi päätynyt? Olisi kiva nähdä ja keskustella erilaisista päiväkirjakokemuksista ryhmän puolella.

”Arjen hahmotelmaa” on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Aiemmat postaukset pääset lukemaan täältä. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa

Kalenterimafian ystäväkirja – Janita V.

Nimi, ikä, paikkakunta

Janita aka Nanna, 31 ja Tampere

Mottoni

Sinä riität.

Ensimmäinen kalenterini

Muistaakseni ensimmäinen kalenterini taisi olla Suosikin lukuvuosikalenteri tai Demi -kalenteri. Molemmat ovat kyllä olleet peruskouluaikoina käytössä vuoron perään. Jostain laatikosta varaston perukoilta ne voisi vielä löytyä elleivät ole jossain muutossa eksyneet roskiin.

Unelmieni kalenteri

Kyllä mun täytyy vastata tähän, että Hobonichi vastaa unelmieni kalenteria lähes kaikessa.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen

Ensimmäisenä on sanottava pinsetit. Ilman niitä, tarroja ja washiteippejä on aivan mahdoton saada laitettua alas oikeassa kulmassa maapalloon ja tähtien asentoon nähden. Seuraavaksi täytyy mainita pois pyyhittävät geelikynät. Ilman niitä allekirjoittanut olisi saanut monta hermoromahdusta aikaan, koska omaan käsialaan ei voi koskaan olla riittävän tyytyväinen. Viimeisen mainittakoon ne tarrat, jotka ovat vuosia olleet kalenterin tuunauksessa peruskulmakivi.

Vaaka- vai pystypäivät?

Olin jo vastaamassa, että ehdottomasti team pystypäivät. Kunnes aloinkin miettiä asiaa tarkemmin. Minulla on nyt muutaman vuoden ajan ollut molemmilla layouteilla kalenteri käytössä ja pidän kummastakin. Ehkä silti kallistun pystypäiviin, jos tässä nyt toinen on pakko valita.

Keräilen salaa

En tiedä onko tässä mitään salaista, mutta olen vuosikausia keräillyt persoonallisia postikortteja. Silloin, kun postimerkki ei vielä maksanut ison kahvikupin verran lähettelin niitä ystäville eteenpäin. Nykyisin kaikki ostamani kortit päätyvät, joko kollaasitauluun seinälleni tai unohduksiin laatikkoon. En tiedä kehtaanko tosin myöntää, että siellä laatikossa on monta lähettämätöntä onnittelukorttia niillä kalliilla postimerkeillä varustettuna.

Kauanko olen ollut Kalenterimaniassa?

Olen liittynyt Kalenterimaniaan keväällä 2016 ja hieman myöhemmin minusta tuli osa ylläpitoa.

Olenko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?

Olen osallistunut vuosien varrella useampaan kerran vuoteen järjestettävään suurmiittiin sekä pienempiin muutaman hengen miitteihin. Viimeisin miitti johon osallistuin, oli täällä Tampereella Sokoksen kahvilassa viime viikon keskiviikkona.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?

Mieleen painunein muisto Kalenterimaniaan liittyen on se, kun yövyimme osan ylläpidosta kanssa Miran luona Ruissalon miittiä edeltäneen yön. Muistan sen yhteenkuuluvuuden tunteen ja lukemattomat naurut. Vaikka moni asia sen jälkeen on muuttunut, tuo muisto tuo edelleen hymyn kasvoille.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut

Olen vuosien varrella halunnut niin montaa asiaa, että juuri nyt on vaikea lähteä erittelemään niistä yhtä. Mieleen kuitenkin nousee yksi. Olen nimittäin aina halunnut olla se tyyppi, jonka kalenterin aukeamat täyttyvät upeista piirroksista ja teksteistä. Valitettavasti en ole mestari piirtämään ja inhoan käsin kirjoittamista.

Terveiset

Toivon teistä jokaiselle aurinkoista, lämmintä ja ihanaa kesää!

-Janita