Avainsana: kalenterimafian postaus

Arjen hahmotelmaa – Katsaus kuluneeseen vuoteen

”Arjen hahmotelmaa” oli vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin myös näiden hahmotelmien on aika päättyä pieneen pohdintaan ja kuluneen vuoden yhteenvetoon.

Tammikuussa hahmotin muistikirjaani kuinka tänä vuonna lähden käsittelemään arjen hallinnan näkökulmasta tulevan vuoden haaveita, toiveita ja unelmia.

Helmikuussa tein postauksessani muistikirjaani hyvin pelkistetyn aukeaman merkkipäiville.

Maaliskuussa päätin tehdä muistikirjaani aukeaman vuoden tulojen ja menojen seurannalle.

Huhtikuussa muistikirjani aukeamalle muodostui yksinkertainen taulukko, johon olisi helppo hahmotella viikon ruokalistaa ja samalla myös mahdollisuutta havainnoida riittävää ja monipuolista päivän aikana tapahtuvaa ateriointia.

Toukokuussa tein pienimuotoista helpotusta mielialan ja tunteiden seurannalle pelkistetyn taulukon muodossa year in pixels ajatusta mukaillen.

Kesäkuussa päätin tarttua ajan käytön hahmotushaasteeseen toteuttamalla yksinkertaisen diagrammin muistikirjaani.

Heinäkuussa päädyin tekemään pelkistetyn päiväkirjapohjan.

Arjen hahmotelmaa postaussarja on jälleen kerran opettanut minulle paljon. Meistä jokainen hahmottaa ajan kulua ja sen hallintaa täysin omalla henkilökohtaisella tavallaan. Tämä postaussarja on ollut minulle hyvää harjoitusta siitä kuinka eri tavalla arkea ja siihen liittyviä asioita voikaan hahmottaa. Lähditkö sinä mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä? Mikä kuluneen vuoden arjen hahmotelmista on ollut sinun suosikkisi? Olisi kiva kuulla mielipiteesi ryhmän puolella.

Terveisin Aliisa

Kalenterimafian ystäväkirja – Laura S.

Ihanaakin ihanampaa torstaita sinne ruudun toiselle puolelle. Ylläpidon haastepostaussarjana on tällä kertaa ystäväkirja ja tänään on minun vuoroni vastata näihin kysymyksiin. Voit käydä kurkkaamassa muun ylläpidon vastaukset täältä.

Nimi, ikä, paikkakunta
Laura, 30, Siuntio

Mottoni
I’m not an early bird or a night owl, I’m a permanently exhausted pidgeon.

Ensimmäinen kalenterini
Varmaan joku Demin tai Koululaisen kalenteri. Mulla oli kyllä tosi pitkään koulussa sellainen minikokoinen Ajaston kalenteri, pystypäivillä tietenkin!

Unelmieni kalenteri
Sitä tässä edelleen etsitään! Olen tykästynyt nyt pieneen A6 -kokoon, mutta tarvitsen ehdottomasti pystypäivät ja selkeän viikkonäkymän itselleni. Toivottavasti ensi vuoden kalenterivalinta, Sterling Ink, tuo minut lähemmäksi kalenterirauhaa.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen
Tombown Maxi Power Tape rolleri, Mujin 0.38 musta kynä ja ruutuwashit.

Vaaka- vai pystypäivät
Ehdottomasti pysty! Tänä vuonna työvuoroja yms. varten ostin vaakapäivillä olevan, enkä vain osaa elää sen kanssa, vaikka merkintöjä onkin todella vähän. En vain osaa sijoittaa niitä fiksusti.

Keräilen salaa
No nyt en ole hetkeen keräillyt oikein mitään ja vielä vähemmän salassa, mutta varmaan videopelejä, joita ei kuitenkaan ole aikaa koskaan pelata. Steamin ja PS Storen alennukset ja PS+ kasvattavat kirjastoa välillä turhan nopeasti. Ja noppia! Niitä ei ole koskaan liikaa!

Kauanko olen ollut Kalenterimaniassa?
Facebook osasi kertoa, että vuodesta 2019, ylläpitoon olen hypännyt mukaan alkuvuodesta ’21.

Olenko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?
Olen! Muutamissa kirjastomiiteissä tuli käytyä vielä asuessani Vantaalla ja pääsin osallistumaan viimeiseen suurmiittin, joka järjestettiin Karkkilassa. Miittien järjestäminen täällä Länsi-Uudenmaan suunnalla on ollut kyllä ajatuksen tasolla. Viimeisimpänä olen käynyt Helsingissä järjestetyssä miitissä.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?
Yhteisöllisyys. Kalenterimania oli minulle iso voimavara varsinkin vanhempainvapaan aikana ja vaikka tuunailu aina välillä on vähemmällä, on ihana päästä ihastelemaan meidän jäsenten taiteiluja ja luovuutta. Ja tietenkin kaikki ihanat ihmiset, joihin tässä on saanut tutustua.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut
Olla järjestelmällinen ja siisti ihminen. Pienimuotoinen kaaos ja sotku ovat jatkuvasti läsnä ja olisi superia olla se tyyppi, jolle kodinhoito tulisi automaationa eikä pitkän päänsisäisen taistelun tuloksena – jos silloinkaan.

Terveiset
Ihania askartelu- ja tuunaushetkiä ja iso kiitos, kun olet osa tätä yhteisöä.

– Laura S.