Avainsana: Kalenterimania ylläpito

Voimasana – Piia

Tämänkertaisen ylläpidon haastepostauksen aineena on voimasana, jonka valitsimme ylläpidon kesken toisillemme. Minulle valikoitui sanaksi tasapaino. Ajoittain olen miettinyt, että kenties tasapaino kuuluu samaan mystiseen kategoriaan kuin esimerkiksi kalenterirauha; kaikki siitä puhuvat, mutta kukaan ei ole sitä saavuttanut.

Mitä tasapaino sitten on? Tähän ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Kaikki mitä olen tehnyt tai kokenut tähänastisen elämäni aikana on muovannut minusta sen ihmisen, joka tällä hetkellä olen. Jos mietin henkistä tasapainoa, niin itselleni se tarkoittaa sitä, ettei sisäisessä ja ulkoisessa maailmassani ole kamalasti ristiriitoja. Ja olen sinut itseni kanssa.

Yllä olevassa kuvassa näkyviin vaakakuppeihin olen kirjannut asioita, jotka tasapainottavat omaa elämääni. Sieltä löytyy muun muassa sellaisia sanoja kuin rakkaus, perhe, ystävät, työ, sekä monia muita itselle tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja. Tein aukeaman sillä ajatuksella, ettei siitä tule kerralla valmista. Jätin aukeamalle tilaa, jotta voin käydä myöhemmin lisäämässä minulle merkityksellisiä sanoja vaa’an molemmin puolin.

Tämän ihanan kuvan myötä tahdon toivottaa sinulle oikein tasapainoista torstaipäivää!

-Piia

Piia ja Ajasto – Designoten monet kasvot

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Julkaisen tänä vuonna joka kuukauden viimeinen perjantai postauksen Ajaston kalentereihin liittyen. Kuten jo viime postauksessa vihjaisin, tänään aiheena on Designoten monet kasvot. Pääsin viime syksyn Kirjamessuilla hypistelemään Ajaston Designotea ja niinhän siinä käytiin, että minun oli suorastaan pakko tarjota sille rakastava koti. Eli tämä tuote on ostettu messuilta, ei saatu yhteistyönä.

Ihastuin Designotessa välittömästi sen viikkoaukeamien ulkonäköön ja niiden monikäyttöisyyteen. Kalenterissa on moderni kaksisuuntainen viikkonäkymä ja sitä voi käyttää oman maun mukaan joko pystynä tai vaakana. Itse tykkään käyttää vaihtelevasti välillä pysty- ja välillä vaakaviikkoja.

Vallitsevan maailmantilanteen myötä kaikki kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Koska olin jo kirjoittanut kalenteriin viikon menot, totesin, että on helpoin vaan vetää rasti koko viikon suunnitelmien yli.

Kotikoulun myötä keksin hyödyntää aukeaman ruokasuunnitteluun. Designoten arkipäivät on sopivasti jaettu kolmeen osaan, joten kirjoitin aamupalat, lounaat ja päivälliset omiin ruutuihinsa. Koska lauantai ja sunnuntai ovat yksi suurempi ruutu, kirjoitin ateriat eri väreillä. Näin ne on helpompi hahmottaa.

Jotta kalenterin monikäyttöisyys tulisi mahdollisimman hyvin esille, päätin koristella kaksi aukeamaa täysin samoilla tarroilla. Ainoa ero niiden välillä on, että toinen aukeamista on tehty pysty- ja toinen vaakasuuntaan.

Ensi kuussa postauksen aiheena on Polkua pitkin hyvinvointiin ja rauhallisuuteen. Palataan siis silloin.

xoxo Ajasto-Lady Piia