Avainsana: kalenterimanian haastepostaus

Lempimuisto Kalenterimaniasta – Suvi

Heipparallaa! On aika aloittaa uusien torstaipostausten kimara. Tälläkertaa aiheena on ylläpidon lempimuistot Kalenterimaniasta. Minä liityin ryhmään vuonna 2017, ja ylläpitoon vuotta myöhemmin.

Pelkästään koko ryhmästä yksi lämpimin muisto liittyy päivittäiseen off-topic-ketjuun, jossa kerroin silloin hyvin avoimesti hammaslääkäripelostani. Olin kärsinyt miltei vuoden päivät järkyttävästä hammassärystä. Kun koitti päivä jona kipukynnys ylitti sietämisen rajat, muistan edelleen kaiken sen lämmön ja tsempin, jota ryhmästä sain. Selvisin myös hengissä itse hammaslääkäristä. Jälkeenpäin olen toki kertonut paljon muitakin henkilökohtaisia juttuja, ja saanut aina tukea ja tsemppejä.

Ehdottomasti hienoin ajanjakso koko elämässäni alkoi aloitettuani ylläpidossa. Olen päässyt luomaan ja järjestämään asioita sekä tapahtumia, jotka ovat minulle todella lähellä sydäntäni. Vuosien kohokohtia ovat tietysti suurmiitit, mutta itselleni kaikkein rakkaimpia ovat erilaiset pienet miitit, jota Turun seudulla on järjestetty esimerkiksi Hansan Suomalaisessa Kirjakaupassa sekä Fiilis Café Bistrossa. Jäsenten – ja jäsenistä sekä ylläpidosta muodostuneiden ystävien – tapaaminen on aina ihanaa ja siinä tiivistyy yhteen se, miten mahtavaa on kun näkee edessään sen saman lämmön ja fiiliksen jonka voi myös tuntea ruudun läpi ryhmässä selaillessaan.

Mainittakoon vielä maakuntamatkailu, jota varsinkin miittien järjestäminen ja niissä käyminen yleensä ”vaatii” – olen tehnyt taskuparkin Pohjoisesplanadille kahteen otteeseen hakiessamme Ajaston sponsoroimia tuotteita heidän toimistoltaan sekä lähestulkoon kyydittänyt minut ja Miran Auran avovankilaan Google Mapsin antaessa hyvin tarkkoja ja eksakteja ajo-ohjeita.

Muisteloterkuin, Suvi

Top 3 aukeamat – Mirppu

Suvi tuossa viime viikolla kivasti aloittikin meidän uuden postaussarjan. Aihe on musta oikeasti kiva, mutta ongelmallinen omalta osaltani koska puran mun vanhat kalenterit atomeiksi tai heivaan ne varaston nurkkiin pois tilaa viemästä. Sen takia surffailin ihan omassa Instagramissani ja poimin lempparit sieltä.

Kun selasin kuviani etsien lemppariaukeamiani, totesin etteivät vanhat pinkit aukeamat säväytä enää ollenkaan. Vaikka ne tavallaan ovat minä: kerroksia, kaaosta, tarroja jne, niin eivät ne sitten kuitenkaan enää ole. Vanhimmaksi kuvaksi valikoitui Foxy Fixini eräs aloitusaukeama, tai oikeastaan sivu.

Tämä on kaikessa simppeliydessään oikeastaan epäminä. Ihan vain siksi, että sivulta löytyy tasan kaksi elementtiä: revitty paperi ja happy mailista saatu tulostettu upea käsiprintti. Yleensä tungen sivuni täyteen aivan kaikkea mahdollista, mutta tässä tajusin pysähtyä ajoissa. Paperin repiminen on muuten todella terapeuttista ja suosittelen sitä kaikille. Revin mieluummin, kuin leikkaan.

Seuraava kuva on Chic Companyn kanssa yhteistyönä saadusta Happy Plannerista. Välillä haksahdan näihin isoihin kalentereihin, vaikka oikeasti ne ovat aina liian isoja minulle. Niissä on liikaa tilaa jota en osaa täyttää. Tavallaan ajatuksena ne ovat todella kivoja, koska kaikki merkinnät mahtuvat ongelmitta jne, mutta toteutus on aina jotain aivan muuta. Isoissa kalentereissa on kuitenkin puolensa, niissä voi esimerkiksi tämän aukeaman tyyppisesti kerrostaa washeja. Ja sitä paperia!

Ja sitten viimeisin aukeama, josta tykkään ihan tosissaan. Olen innostunut pikkuhiljaa testailemaan vesivärejä. Tämän aukeaman idea on jostain netin syövereistä, mutta olen äärettömän tyytyväinen lopputulokseen ja minusta tuntuu, että tästä on helppo jatkaa testailuja eteenpäin.

-Mirppu