Avainsana: kalenterimanian youtubekanava

Plan with Suvi – Note Mini

Postauksessa näkyviä leikekuvia, sivellinkyniä ja tarroja ostettu kaupallisessa yhteistyössä Klemmarikellarista

Lämpimästi tervetuloa tuunaamaan kanssani pikkiriikkiseen Note Miniin kaksi aukeamaa! Minulle on syntynyt kelpo rutiini aukeamien luomiseen ja esittelen sen nyt teille.

Kun pääsen niin sanotusti asian äärelle, otan föliin hyvää juomista tai pientä naposteltavaa, yleensä kahvia ja Digestive -keksin. Sen jälkeen esiin kaivetaan washiteipit ja mieluisa tarrakirja.

Kaivan esiin seuraavat tyhjät viikot, ja kumitan tarvittaessa rakkaan tyttäreni tekemät harakanvarpaat. Nyt on kerran käynyt niin, että kumitin myös kohtuutärkeän menon lisäämättä sitä enää takaisin, joten varmuuden vuoksi pidin lähellä ruutupaperia, johon kirjasin kaikki pois pyyhkimäni oikeat asiat siksi aikaa kun tuunasin aukeamia.

Tuunaukseni peruspilarina toimii kapeat washiteipit, joilla rajaan pystypäivät. Washiteipin väri puolestaan toimii perustana koko aukeaman värimaailmalle. Joskus käy kuitenkin niin, että tuunauksen edetessä nypin lopulta jotkut teipit kokonaan pois, mutta näille aukeamille kaikki alkuperäiset teipit jäivät.

Washiteippien jälkeen kiinnitän aukeamalle valitut tarrat tai leikekuvat, tässä ensimmäisessä aukemassa käytin Craft O’Clockin itseleikattuja kurpitsakuvia ja tyttöä sateenvarjon kanssa. Yleensä käytän liimakynää, mutta nyt käden ulottuvilla oli nopeammin teippirolleri.

Ikään kuin boksitarrojen tilalla käytän usein Zig Clean Color Real Brush-sivellinkyniä. Maalaan siis kynällä ”lootan”, johon sitten kirjaan esimerkiksi tyttäreni hoitoajat tai muut menot.

Kerrankin todella innostuin tuunaamisesta ja siksi tähän postaukseen syntyi kaksi aukeamaa. Jälkimmäiselle osui täysikuu nimeltä Maissikuu, joten lähdin kuutarralla hakemaan fiilistä aukeamaan. Peitin kokonaan yläreunan alkuperäiset merkinnät washiteipillä, ja tein ne sitten uudelleen pikkuisten viiritarrojen ja Sharpien permanenttitussin avulla. Ja joo, kuultavathan nuo alkuperäiset tekstit läpi, mutta en jaksa siitä niin kovasti välittää.

Sama sivellintussitemppu tapahtui tällekin aukeamalle, ja kuutarran kaveriksi valikoitui ”me time”-tarra. Itsestä huolehtiminen on läpi lasteni vauvavuosien ollut tärkeä teema, jota yritän ylläpitää eri tavoin; tuunaushetket, rauhalliset suihkut, yksin kaupassa käynti, kavereiden näkeminen, psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamiset jne.

Ja tässäpä olisi kaksi tällä kertaa valmistunutta aukeamaa! Kalenterimanian YouTuben puolelta löytyy useampi tekemäni Note Mini -tuunausvideo, ja yritän nyt kerätä rohkeutta tehdä voiceoverin seuraavalle tuunausvideolle. Katsotaan kuinka käy!

Tuunailuterkuin, Suvi

Materiaaleista on moneksi – tarrat

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! On aika jatkaa materiaalien moniulotteisuuden tutkimista ja tänään vuoron saavat ihanat tarrat. Ensimmäisessä osassa tätä postaussarjaa, tutkittiin teippien erilaisia käyttömahdollisuuksia.

Ensimmäisenä tarroista tulee mieleen lapsuuden tarrakirjat ja tarroilla kaiken koristelu. Uutta ilmettä tarrojen avulla saivat niin kirjat ja vihot kuin myös CD-soittimet, pöydät ja lähes mikä vain, mihin tarra otti kiinni. Nykyisin oma tarrojen käyttö liittyy enemmän ja kiinteämmin kalenterien koristeluun sekä muuhun askarteluun. Mutta löytyy meiltä tarroja kotoa muualtakin kuin kalenterini välistä.

Kuten melkein kaikkia askartelumateriaaleja, myös tarroja on erilaisia. Tarrojen materiaalien lisäksi vaihtelevat koko, käyttötarkoitus, kuviointi ja muut tarrojen ominaisuudet. Lyhyesti todettakoon, että tarrojen viidakosta löytynee jokaiselle jotakin. On erilaisia tarroja auton tuulilasiin sekä vaatetarroja omien vaatteiden merkitsemiseen. Tavallisia askarteluun käytettäviä tarroja on melko vaivatonta tehdä itse erilaisin menetelmin ja esimerkkeinä näistä postimerkkitarrat ja etikettitarrat. Myös Kalenterimanian Youtube-kanavalla on video tarrojen tekoon liittyen. Tarrapaperille on kätevää myös tulostaa esimerkiksi valokuvia ja liimata niitä kalenteriin tai päiväkirjaan.

Perinteisen kalenteriaskartelun lisäksi tarroja voi käyttää korttiaskartelussa. Kortteihin saa kivoja yksityiskohtia ja kirjekuoret uutta ilmettä tarroilla koristelun avulla. Näihin käyvät niin teksti- kuin hahmotarratkin. Tarroja voi kätevästi hyödyntää myös päiväkirjan sivuja koristellessa sekä erilaisissa haavekarttojen ja ATC-korttien teossa.

Myös kodin tarvikkeiden lajitteluun tekstitarrat ovat hyvä apu, jotta löytää oikeat tavarat oikeista paikoista. Hyvä esimerkki tästä ovat maustehyllyn ja kuiva-ainekaapin purkit, joissa komeilevat tarrat kertovat purkkien sisällöstä. Dymolla saa kirjoitettua tekstejä ja tulostettua ne halutessaan eri värisille tarrateipeille. Tietokonekin saa näppärästi uuden ilmeen tarralla, samoin kuin vesipullot ja eväsrasiatkin.

Tarroja voi säilyttää eri tavoin ja Kalenterimanian Youtube-kanavalla on muutama video tähän liittyen, DIY-tarrakirja Miljan tavoin sekä DIY-tarrakirja Annan tavoin. Itse säilytän tarroja kirjekuorissa lajiteltuina eri kategorioihin. Toisinaan ne pysyvät järjestyksessä ja toisinaan tarrat ovat iloisena sekaisin keskenään.

Liveilen teille sunnuntaina ryhmässä ja pääsette kanssani hyödyntämään tarroja ATC-korttien teossa.

Halauksin, Terhi