Avainsana: kalenterin koristelu

Kalenterivuosi 2017 vs. 2018

2017 oli mulle kalentereiden suhteen jonkinlainen itseni etsimiseen liittyvä vuosi. Kuten olen aiemmin täällä blogissa puhunut, on kalenterit kuulunut melkein aina enemmän tai vähemmän elämääni, mutta tänävuonna tunnuin löytävän sen oman ”kalenteriminäni.”

Aloitin viime kalenterini jo marraskuussa 2016 – siirsin tuon loppuvuoden insertit tosin jossain välissä pois – eikä minulla ollut oikeastaan mitään varsinaista ajatusta siitä, miten lähtisin vuotta rakentamaan. Ensimmäiset kuukaudet Kalenterimanian jäsenenä uuden kalenterin kanssa kuluivat lähinnä hamstraten tarroja ja washeja, sillä en ollut aiemmin omistanut varsinaisia ”plannertarroja”, eli erilaisia funktionaalisia yksilöitä, vaan pikemminkin askarteluharrastusten myötä jemmoihin jääneitä kuvatarroja.

 

 

Tarrojen lisäksi löysin die cutsit sekä leimasimet, ja kokeilin itselleni uutta tekniikkaa jossain määrin kalenteriin, jotta löytäisin juuri ne tavat mistä itse pidän. Project Life -kortit jäivät nopeasti muiden juttujen jalkoihin, ja jostain syystä en koskaan muistanut omistavani useita kymmeniä leimasimia alkaessani tuunaamaan sivujani.

Mitä pidemmälle vuodessa päästiin, sitä enemmän plannermaailma tuntui avartuvan. Vuosi toi mukanaan paikan ylläpidosta, paljon kalenterinippelitietoa ryhmäläisiltä, monta googletettua ilmaisprinttiarkkia, uuden tulostimen. Koristelutyylini kehittyi jatkuvasti tämän muun infon rinnalla, josta kerroinkin jo tässä postauksessa aiemmin.

Vuoden sisällä pääsin myös eroon jemmaamistarpeestani. Pienestä pitäen mulla on ollut vaikeuksia käyttää niitä kaikista kivoimpia asioita jotta ne eivät vahingossakaan kuluisi, mutta nyt vihdoin olen oppinut jossain määrin käyttötavaran merkityksen. Lätkin enemmän kuin mielelläni vaikka koko tarra-arkin yhdelle aukeamalle mikäli se vain sinne sopii, ja saan siitä nykyään enemmän mielihyvää kuin sen laittamisesta laatikkooni jemmaan.

Olen varustautunut vuoteen 2018 infernaalisella määrällä tarroja, mutta nyt tiedän myös mistä niistä pidän eniten. En koe pakottavaa tarvetta ostaa jokaista näkemääni juttua, sillä en luultavasti keksi kaikelle käyttöä, vaikka ne nyt näyttäisivätkin upeilta kauppojen kuvissa. En haikaile myöskään kaikkien uusien plannerkansien perään, sillä minulla on ihana keltainen Color Crush tälle vuodelle.

Otteeni kalenteriini on huomattavasti varmempi tänävuonna, mutta samalla rennompi. Olen löytänyt kalenteri-minuuteni lisäksi jonkinlaisen planner peacen, enkä stressaa kalenterin saamista kolhuista, aukeamien täydellisyydestä tai siitä etten nyt vaan satu käyttämään niitä leimasimia juuri koskaan. En tahdo niitä kalenterini sivuille, ja se on täysin hyväksyttävää, vaikka niitä onkin tullut ostettua.

Odotan vuoden 2018 olevan juuri se ”minun vuoteni”, joka taitaa olla jonkinlainen kliseinen sanonta. Olen kalenterini kanssa tyytyväisessä symbioosissa, ja oikeastaan entistä innostuneempi tästä harrastuksesta kuin silloin alkuajan hamstraussessioiden aikaan, jolloin luulin olevani ihan supermaaninen. Odotan, miltä tämän vuoden kalenteri näyttää kokonaisuudessaan sitten joulukuun viimeisellä aukeamalla. Odotan, millainen kesälomakuukausi minulle muodostuu. Odotan, miten monella eri tavalla saan tehtyä itselleni Slytherin-aukeaman.

Mitä tahansa kalenterini tuleekaan kohtaamaan vuoden aikana, olen siihen valmis. Siinä missä viimevuosi kului tämän varmuuden etsimisessä, tulee tämä vuosi olemaan rauhanomaisempi. Silti varmasti ihan yhtä kalenterillisesti jännittävä, vaikka omistankin nyt enemmän itsetietoutta – ehkä nimenomaan juuri sen takia se tulee olemaan jännittävä ja täynnä maniaa.

Oliko vuosi 2017 teille yhtä avartava?

 

– Milja

Mielenterveys ja Kalenterimania

Jäin vuonna 2016 heinäkuussa työttömäksi kymmenien YT-neuvotteluiden jälkeen. Olin jo pidempään voinut huonosti työpaikan huonon ilmapiirin takia. Ainoa mukava osa työstä oli ns. vapaaehtoistyö eli koordinoin ja organisoin firman yhden liikuntakerhon lajien tunteja joogasta Bailatinoon. Sainpahan edes tuotettua muille iloa ja liikunta oli iso osa omaakin vapaa-aikaani.

Viimeisenä työpäivänä olin lähinnä helpottunut ja kuvittelin, että sen jälkeen kaikki olisi taas paremmin. Olin vahvasti siinä uskossa, että eipä menisi aikaakaan ennen kuin ”vanha kunnon Hanna” olisi taas innoissaan touhuamassa jotain uutta ja mielenkiintoista vaan ei se ihan niin mennytkään.

Tässä samassa yhteydessä jalastani tulehtui lihaksen kiinnityskohta ja olkapää alkoi oireilla, kun olin liukastunut loppukeväästä. Kaikista tutkimuksista ja hoidoista huolimatta ne eivät ole parantuneet ja jouduin jättämään joogan ja tanssin pois eli urheiluharrastuksiinkaan ei voinut uppoutua.

Hiukan lisää hämmennystä aiheutti se, että sellaiset ihmiset, joita olin erehtynyt pitämään ystävinäni, kaikkosivat hiljalleen pois. Sama koskee ystävien tapaamista, mutta enää ei ollutkaan ketään ketä tavata. Varsin oiva tilaisuus masennukselle siis iskeä oikein kunnolla.

Aiempien oireiluideni takia olin saanut hyväksynnän Kelan tukemaan terapiaan ja yhtäkkiä näytti siltä, että ainoat jäljelle jääneet harrastukset olivat lukeminen, neulominen ja valokuvaus ja ainoat ihmiset, joita tapaan ovat terapeutti, osteopaatti ja Fustra-ohjaajani. Kaikki ”maksullisia” kontakteja siis.

 

Samoihin aikoihin huomasin aivan sattumalta Facebookissa Kalenterimania-ryhmän ja ajattelin, että se kuulostaa mielenkiintoiselta. Jo muutamassa päivässä huomasin osuneeni juuri sellaiseen ryhmään, mitä tässä elämäntilanteessa todella tarvitsin. Olen aina tehnyt käsilläni jotain, neulonut paljon villapaitoja ja yhdessä vaiheessa jopa tehnyt kaikki vaatteenikin itse. Kalentereiden tuunaus kuulosti siis varsin mielenkiintoiselta ja täysin uudelta ajatukselta. Silloin alkoi tuntua siltä, että sain ohimenneen lapsuuden takaisin. Oli nautinnollista saada väriä elämään ja valtaa tehdä juuri sellaisia kalenteriaukeamia kuin itse haluaa. Myös kalenterikauppiaiden ryhmä esitteli meille kaikkea uuttaa ja ihanaa ja ideoitahan oli tarjolla monessakin paikassa.

Kaiken kalentereihin liittyvään koristeluun/tekemiseen liittyvien blogien, YouTube- ja unboxing-videoiden lisäksi ryhmässä on erillinen ”daily off”, mihin kuka tahansa saa kirjoitella päivittäisiä kuulumisiaan ja muut ryhmäläiset voivat osallistua kommentoimalla, tukemalla ja kehumalla, mikä milloinkin on tarpeen. Kalenterimaniaan liityttyäni aloin innokkaasti seurata tätä päivän offia, mikä on tarkoitettu muuhun kuin kalentereita koskevaan keskusteluun. Pian huomasin, että ihmisillä on hyvinkin erilaisia huolia ja murheita sekä myös ilonaiheita. Huomasin, että meitä on ammatillisessa mielessä edustettuna varmaankin kaikki mahdolliset alat ja kuinka kaikki yhdessä tukivat, jos oli vaikeaa tai kannustivat tarvittaessa eikä ketään jätetty yksin ja erilaisuus sallittiin. Kyseessä on siis hyvän mielen ryhmä. Tämä vaikutti aivan liian hyvältä ollakseen totta, tässä oli kaikki kaipaamani yhdessä paketissa ja se oli jotain uutta ja mahtavaa, mitä en ollut kokenut koskaan aikaisemmin, koska olin tehnyt koko tähänastisen työurani samassa työpaikassa, missä yhteisö oli melko homogeeninen ja muokkautunut melko samanlaiseen muottiin.

Tämä kalenteriharrastus on myös tehnyt hyvää sosiaalisesti, koska onhan se paljon helpompaa lähteä vaikkapa johonkin kalenteritapahtumaan, kun tietää sinne olevan tulossa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olet ollut jo tekemisissä Facebookin kautta. Ja kun sitten tapaa ihan nenätysten, on lopulta saanut jopa uusia tuttuja ja ystäviä. Ilman Kalenterimaniaa ja Mirpun aktiivista apua tuskin olisin myöskään tutustunut kolmeen äärimmäisen mukavaan manialaiseen Jyväskylässä. Samalla tavalla tuttavuuksia on syntynyt mitä omituisimpien asioiden puitteissa kuten Ninan tuodessa Barcelonasta Pusheen-tavaraa tai kun itse toin Palmasta Potter-faneille kalentereita. Tämän kalenteritoimituksen seurauksena meillä jopa on tällä hetkellä noin viiden kuukauden ikäinen ragdoll-pentu nimeltään Merlin. Kiitokset tästä kuuluvat erityisesti Miljalle.