Avainsana: kalenteripäiväkirja

Arjen hahmotelmaa – Päiväkirjapohja

Olen vuosien ajan haaveillut säännöllisestä ja systemaattisesta päiväkirjan kirjoittamisesta. Muutaman kesän ajan olenkin pystynyt kirjoittamaan kesäpäiväkirjaa, mutta aina syksyn saapuessa kirjoitusrutiini on loppunut. Jälleen olen kirjoittanut jo kuukauden ajan päiväkirjaa. Olen ottanut tavaksi joka aamuisen pienen kirjoitushetken ja se on tuntunut hyvältä. Heinäkuun Arjen hahmotelmaa -postaukseeni päädyinkin tekemään pelkistetyn päiväkirjapohjan.

Aluksi hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla aukeaman kahdeksaan samankokoiseen osioon. Samalla luonnostelin viikonpäivien ”otsikot” ja pienen kuukausinäkymän aukeaman vasempaan yläreunaan. Seuraavaksi vahvistin vaakaviivat vaaleanvihreällä kynällä vapaalla kädellä, pyyhkäisin tussilla taustat jokaiselle päivälle ja vihreällä kynällä kirjoitin päivät. Lopuksi vielä ohuella turkoosilla kynällä vahvistin yläreunan kuukausinäkymän, johon merkitsin kuluvan viikon.

Aukeamasta tuli kiva ja varmasti käyttötarkoituksensa täyttävä toteutus. Kirjoitatko sinä päiväkirjaa? Millaiseen muistikirjaan ja mihin muotoon olet tehdessäsi päätynyt? Olisi kiva nähdä ja keskustella erilaisista päiväkirjakokemuksista ryhmän puolella.

”Arjen hahmotelmaa” on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Aiemmat postaukset pääset lukemaan täältä. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa

Happy Planner Classic – Erilaiset käyttötarkoitukset

Moikka kaikki! Tänään pääsette kurkistamaan hiukan Classic-kokoisten Mambin (Me And My Big Ideas) tuotteiden maailmaan. Käyttötarkoituksiahan näillä on varmasti yhtä monia kuin käyttäjiäkin, mutta näytän nyt muutaman tavan, joilla itse näihin toteutan sisältöä. Hauskana faktana voisin todeta, että tätä postausta aloitellessa ja tavaroita etsiessä olin unohtanut tuon alavasemmalla näkyvän kalenterin olemassaolon kokonaan – etsin siis neljää, mutta löysinkin viisi. Hups!

Kuvassa näkyvistä plannereista alarivin kaksi oikeanpuoleista ovat Classic-kokoisia Happy
Notes -vihkoja. Itselläni nämä ovat käytössä AMK:n kurssimuistiinpanojen kirjoittamista varten. Keskimmäiseen sain työnnettyä kahden kokonaisen lukukauden kurssit, joten voisin sanoa, että keskikokoisiinkin renkaisiin mahtuu melko paljon tekstisivuja! Vaaleanpunakantinen on uusin tulokas, joka pääsee kunnolla käyttöön muutaman viikon päästä, kun on aika käydä syyslukukauden kimppuun.

Sen jälkeen, kun vuosi sitten syksyllä otin ensimmäistä kertaa Happy Notesin käyttöön muistiinpanojen osalta, en ole hetkeäkään edes harkinnut ”tavallisiin vihkoihin” palaamista. Parhaana puolena voisin mainita sivujen liikuteltavuuden ja lisäilyn – jos johonkin kurssiin meneekin enemmän tilaa kuin olin ajatellut, voin vain lisätä sivuja lopusta jossa niitä vielä on. Ja jos sattuisi käymään niin että kaikki sivut täyttyisivät, on lisäsivujakin saatavilla helposti netistä tilaamalla tai itse rei’ittämällä mistä tahansa paperista. Kielten kursseilla olen myös tykännyt tulostaa tai kirjoittaa esimerkiksi sanalistoja, ja kiinnittää ne kyseisen luennon muistiinpanojen perään tai keskelle, riippuen paperin koosta.

Loput kolme ensimmäisessä kuvassa näkyvistä ovat tavallisia Classic Happy Plannereita pystypäivillä. En ole kuitenkaan oikeastaan ikinä käyttänyt niitä täysin tavallisen kalenterin tapaan, vaan teen niihin päiväkirjatyyppisesti sisältöä. Ensimmäinen näistä oli vuonna 2020, jolloin tosin kirjoittelu jäi puolen vuoden jälkeen useaksi kuukaudeksi, ja tyhjiä sivuja löytyy melkoisesti. En kuitenkaan ole antanut niiden jäädä kaivamaan mieltä, vaan olen irrotellut ja siirrellyt niitä uudempiinkin kalentereihin, ja saattanut tehdä esimerkiksi Art Journal -tyyppistä sisältöä niiden päälle.

Mun tyyli toteuttaa tätä päiväkirjaprojektia on vähän vaihdellut vuosien varrella, mutta nyt tämän vuoden aikana tyyli on jollain tavalla vakiintunut. Tänä vuonna olen omaksi hämmästyksekseni onnistunut kirjoittamaan lähes joka päivä, eikä yhtäkään kokonaista aukeamaa ole tyhjänä! Pääasiassa toteutan tätä siten, että edeltävällä viikolla lätkin boksitarrat aukeamalle (jos joku on ihmetellyt ryhmässä mihin mä niitä fullboxeja tarviin, niin tässä selitys) ja mietin värin, jolla lähden toteuttamaan noita korostuksia. Viikon aikana pyrin joka ilta kirjoittamaan. Tähän en tosin ihan aina pysty, ja sitten yritän loppuviikosta muistella mitä sitä tulikaan tehtyä milloinkin.

Aina kun mahdollista, koitan hyödyntää myös esimerkiksi reissuista tai tapahtumista saatuja esitteitä, karttoja tms. Ylhäällä näkyvään reissuviikon aukeamaan esimerkiksi leikkelin yhden aluekartan (joita juuri kalenterihommien takia hamstrasin useamman mukaan). Aukeamilta löytyy myös esimerkiksi keikkaranneke, huvipuistojen rannekkeita sekä pieniä valokuvia. Melkoinen sekamelska, mutta niinhän se elämä välillä on.

Ihanaa loppukesää kaikille, ja tsemppiä syksyn haasteisiin, mitä ne itse kullakin sattuukaan olemaan!
-Vilma