Avainsana: käsitellen

Inspiraatio ilman rajoja

Heips kukkuu, kuis kulkee keskiviikko? Otsikko enteilee jotain jykevää ja tajunnan räjäyttävää… Oikeasti sen tarkoitus on yksinkertaisesti viestiä teille kaikille, että unohtakaa kaikki raamit, säännöt, mitä muut tekee ja inspiroitukaa. Ota käteen ensimmäinen tavara, koriste ja aloita tuunaus. On se sitten kalenteri, art journal -vihko (artti) tai päiväkirja.

Minulla oli arttifiilis. Ajattelin ensin, että nyt teen muistikirjaan aukeaman joko ompelusta tai kokkailusta, jotta saisin energiaa siirrettyä myös niihin harrastuksiin. Summan mutikassa aloin käydä koristeita läpi, mikä kolahtaa ja mikä ei. Sommittelin pöydällä palasia ja ei mitään, mikään ei sykähdyttänyt. Kunnes käteeni osui sarjakuvasta leikattu ruutu, jossa kala on maljakossa laiturilla. Minusta se oli niin hauska, että leikkasin joskus sen lehdestä talteen. Kala sanoo muun muassa – Free your mind and your ass will follow, kuten laulussa sanotaan. Tuli vahva tunne, että tämä on käytettävä tänään.

Sommittelin koristepapereita kalan kaveriksi. Revin paloja ja leikkasin ”nuolia” papereista. Löysin myös die cutsin, joka sopii juuri tähän. Halusin ehdottomasti kokeilla myös kuplamuovilla leimausta, koska kuplamuovi on yhtä kuin ilmakuplat vedessä. Olen noin vuosi sitten saanut Käsitellen-verkkokaupasta yhteistyönä Dylusionsin akryylimaaleja ja akryylipalikan, joilla lähdin kirjaimellisesti sotkemaan. Laitoin pinkkiä, lilaa ja turkoosia maalia tippoina palikan päälle ja levitin ne keskenään. Dippasin kuplamuovin maaliin ja leimasin vihkoon pohjaksi.

Annoin maalin kuivua muutaman minuutin ja kaksipuoleisella teipillä kiinnitin ensimmäisen paperin pohjaan kiinni, johon leimasin vähän lisää kuplia. Jätin pohjan kuivumaan ja menin pesemään palikan ja kuplamuovin maalista. Akryylimaali lähtee palikasta vaikka olisi ehtinyt hieman jämähtää, kun hellästi pyyhkäisee ihmesienellä.

Kun olin laittamassa teippiä koristepaperipalojeni taakse, tajusin, että ensimmäinen paperi on kokonaan kiinni vihossa… Minunhan piti laitta koristeita alle ja päälle, ei, ei, ei… Nooooooh, kirjekuoriveitsellä hieman raotin kulmia ja paikkailin repsotuksia koristeilla piiloon, heh. Good vibes -die cutsin väritin vielä sinisellä Ecoline Brush penillä ja siinä se, valmis.

Kerrankin osasin jättää työn, enkä vaan lyönyt sitä täyteen. Kerrankin voin myös sanoa, että minulle tämä on hyvä juuri näin.

Päästäkää irti ja lähtekää seikkailulle -Linksu

Valoa pimeyteen – Linksu

Kaupallisessa yhteistyössä Käsitellen kanssa saatu Dylusions-akryylimaali ja Kuu-tarrat ostettu yhteistyössä Klemmarikellarin kanssa.

Kalenterimanian ylläpidon käynnissä oleva torstaihaaste tuntui alkuun hankalalta ja itsestään selvältä. Idea aiheelle tupsahti päähäni niinkin oudossa tilanteessa kuin suihkussa, kun selvittelin päätäni migreenin jälkeen. Olisin heti halunnut aloittaa, mutta olin joulun tieltä siivonnut kaikki askartelutavarani pois, joten aloitus sai odottaa.

Ensimmäinen ajatukseni oli listata ajatuksia mielikuvakarttaan jotka tuovat valoa elämääni tai minkä asian kautta valon saavuttaa. Toiseksi sain ajatuksen pimeästä taivaasta jota valaisee kuu. Kuu on aina kiehtonut minua ja sitä voisi loputtomiin katsoa. En osannut päättää joten yhdistin nämä kaksi.

Ensin tein yksinkertaisesti Prima Marketing mustasivuiseen vihkoon valonkajoa ja kiinnitin päälle kuutarran. Maalasin keltaisella akryylimaalilla tuputellen ympyrän suuremmaksi kuin mitä kuu-tarra on.

Taakse listasin asioita liittyen aiheeseen, kuten :
– kevät – kesää kohden – päivät pitenevät – valo – jaksaminen
– ystävän auttaminen – apu on valonpilkahdus hänelle
– lasten ilo – valonpilkahdus arjen keskellä – myöhemmin muistoissa lämmittää
– lumi – pimeyden valaisee

Tällainen minun valoa pimeyteen -haasteestani tuli ja muiden ylläpidon haasteet löydät täältä.

Valoa pimeyteen toivottaa Linksu.