Avainsana: kierrätysmateriaalit

DIY – Pokémon korttipakkaukset penaaliksi

Tässä hauska sivutuote Pokémon-korttien kerääjälle tai jos perheessä on pienempiä keräilijöitä, kutein meillä. Korttipaperit kannattaa avata varoen ja hyödyntää ompelussa. Tänään siis vuorossa Pokémon-penaalin ompeluohje. Ideasta en voi kyllä kunniaa ottaa, vaan sain ystävältä inspiraation hänen omista tuotoksistaan.

Meidän perheessä lapset jo tietää Pokémon-kortteja saadessaan, että äiti avaa paketit. Levittelin pöydälle keräämäni pakkaukset ja sommittelin kuvioita yhteen. Samalla kaivoin vetoketjulaatikon esille, niitäkin on kertynyt muutama ajan saatossa. Laatikosta valikoitui 25cm turkoosi vetoketju. Vetoketjun lisäksi tarvitset kristallimuovia, jota saa meillä esimerkiksi kangaskauppojen kerni- ja vahakangasosastolta ja on huomattavasti ohkaisempaa kuin tavan kerniliina.

Penaali tarvitsee myös vuorikankaan, eli sisäpussin. Kynien takia valitsin mustan lakanakankaan, näin mahdollinen sotkeentuminen ei harmita. Kannattaa myös muistaa, että muovi on läpinäkyvää ja ne kohdat joita korttipakkaukset eivät peitä, paljastaa vuorikankaan läpi. Etsin kyllä Pokémon-kangasta, mutten tähän hätään löytänyt mitään joustamatonta saati edullista.

Ennen kun leikkaan vuorikankaat sekä kristallimuovin, ompelen neljä Pokémon-korttipakkausta kyljistä kiinni ja toistan, jotta minulla on etu ja takakappale. Näin varmistan kuinka suuren penaalin saan ja paljonko kangasta tarvitaan. Pakettien koko vaihtelee sen mukaan miten ne on saatu avattua. Ompelen paketin taitteiden kohdalta ompelukoneen pisimmällä ompelella, jotta pakettimateriaali pysyisi ehjänä. Kannattaa muistaa, että kaikki hutireiät jäävät näkyviin, toisin kuin kankaissa. Paikkasin joitakin revenneitä kohtia ihan tavan kirkkaalla teipillä, koska se jää vuorin väliin piiloon, mutta pitää paketit kasassa ompelun ajan.

Kun paketit on ommeltu yhteen, leikkaan saksilla sisimpien saumojen ylimääräiset pakkausmateriaalit pois, jättäen kuitenkin reilun 1cm saumavarat purkautumisen estämiseksi. Saumoja ei ole päätelty, ettei materiaali vain repeä edestakaisen ompeleen takia. En kuitenkaan leikkaa uloimpien reunojen ylimääräistä osaa pois, koska ompelen apuompeleet korttipakkauksen reunoista kristallimuoviin, jotta ne pysyvät yhdessä kun päästään vetoketjuvaiheeseen.

Ommellun korttipakkausrivin avulla leikkasin vuorikankaan ja kristallimuovin. Seuraavaksi ompelen Pokémon-kortipakkaukset ja muovin toisiinsa päätyreunoista, niin reunasta, että sen voi lopussa leikata pois. On aina helpompi yhdistää osia, kun osa on jo toisissaan kiinni. Tasoiti saksilla yläreunan mihin vetoketju tulee, noin 0,5-1 cm päästä korttipakkauksen reunasta. Vasta sitten yhdistin vetoketjun muoviin ja vuorikankaaseen. Vetoketjun ompeluohjeen löydät täältä kuvien kera (tai vaihtoehtoisesti täältä).

Kun vetoketju on kiinni, ompelin sivut umpeen kuten linkin ohjeessa sillä erolla, että nyt ei ole yhtään kangasta taitteella, vaan kaikki saumat pitää ommella. Penaalin pohjaan vuorikankaaseen jätetään todella iso, melkein pohjan kokoinen kääntöaukko, koska materiaali on hankala kääntää jäykkyyden takia. Kun reunat on ommeltu mukaillen vetoketjun linjaa ja korttipakkauksien kuvien mukaan ympäri (muista kääntöaukko), leikkasin ylimääräisen materiaali pois säästäen 1cm saumavarat.

Käännä penaali ja asettele kulmat. Ompele kääntöaukko kiinni. Valmista! Halusin myös tähän penaaliin koristelenkin Aliisan vanhoista aarteista. Lenkki on lisätty niin kuin kahvipaketti-postauksessa. Seuraavaksi kokeilen tehdä pienemmän pussukan 15cm vetoketjulla.

Näin valmistui hauska penaali roskasta – Tia

Sadan päivän taidehaaste kierrätyspohjiin

100 päivän taidehaaste on varmaankin tuttu jo monille Kalenterimanian facebook-ryhmästä, blogista ja youtubesta. Itse inspiroiduin vuosi sitten, kun näin facebook-ryhmässä Sannin tekemän hintalappukirjasen, josta meidän oma Laura S. teki vastikään oman versionsa blogiin. Ajattelin, että voisin tehdä 100 päivän taidehaasteen hintalappuihin. Syksy meni kuitenkin toipumiseen ja idea sai muhia.

Harmitti, että olin joululahjojen hintalaput heittänyt menemään, joten alkuvuodesta lähti lappujen kerääminen. Aika hyvin sain kasaan vaja 50 kappaletta ja ihana Laura S. kantoi kortensa kekoon lähettämällä minulle ”muutaman” hintalapun (37kpl) postilla. Mies vähän katsoi paketin saapuessa, että käytettyjä hintalappujako nykyään lähetellään, heh!

Sitten tuli loppukevät ja kesävaatehankinnat, sitä myöten myös kasa hintalappuja. Nyt piisaa, äkkiä laskettuna 150 kappaletta ja muutaman toin Kreikan lomalta mukanani. Kevät on ollut hektistä aikaa, joten pääsin aloittamaan vasta lasten lomien alettua. Vaikka haaste on 100 päivää, koitan tehdä niin kauan kuin hintalappuja riittää.

Postausta kirjoittaessa mentiin päivässä numero 13. ja se rakentui näin:
– Pohjalle laitoin kaksipuolista teippiä, koska washiteipin liima oli jo huono eikä pitänyt.
– Sateenkaari-washiteippiä rinnakkain.
– Vesiväripaperille Versafine leimamusteella leimattu avaruusalus, eli ufo. Leiman sain Laura S:ltä hintalappujen ohella.
Stabilo swing cool pastellisävyiset huomiotussit, jolla matkin ufon leimapaketin mallisateenkaarta.
– Saksilla leimakuvio die cutsiksi.
– Kasipuolista teippiä ufon taakse ja 3D-tyynyt kohottamaan ufon taustasta ilmaan.
– Hologrammi tekstitarra ”be true to you”.
– Taakse nimesin ”Pride”.
– Yhden reijän rei’ittimellä isonsin hintalapun reikää.

Rengas, mihin kortit on tarkoitus laittaa, on vielä ostamatta, mutta ehtii sen myöhemminkin. Postaan Kalenterimanian Facebook-ryhmään edistymistäni haasteen suhteen. ATC-kuva-albumista löydät sitruuna kortin -kuvan ja sen alta kaikki muut kortit kommenteista.

Mitä kierrätysaskartelua sinä olet viimeeksi tehnyt, kerro ryhmässä.

Ihanaa alkanutta heinäkuuta kaikille – Tia