Avainsana: kirja

Inspiraationa kirjat ja lukeminen

Olen lapsesta asti rakastanut kirjoja. Koulun jälkeen istuin lähikirjastolla lukemassa siinä määrin, että luin läpi kaikki nuorten ja lasten osaston kirjat. Opettajien olikin joskus vaikea ymmärtää rakkauttani kirjoihin ja lukemisen määrää, koska sama innostus ei koskenut oppikirjoja missään määrin. Minun laukussa onkin kulkenut kirja niin kauan kuin voin muistaa. Nykyään tosin monesti äänikirjan muodossa. Ei siis ole ihme, että kirjat monessa muodossaan ovat iso osa myös kalenteri harrastusta.

Monella onkin varmasti listoja tai kirjahyllyjä piirrettynä bullet journaliin tai kalenteriin. Itsellä sellainen ei kuitenkaan toimi. Tämän vuoden tavoitteeksi otin lukea mahdollisimman monta kirjaa omasta hyllystä tai kirjastosta, sen sijaan että ostaisin uusia. Mikä antoi tekosyyn tarttua uudestaan myös niihin omiin suosikki kirjoihin.

Kuuntelen paljon äänikirjoja piirtäessä, koska se auttaa minua keskittymään. Sekä piirtämiseen, että kirjan tarinaan. Niinkin paljon, että pystyn vuosia myöhemmin muistamaan kuvaa katsoessa mitä olen kuunnellut sitä tehdessä. Vaikka itse aihe ei liittyisikään kirjaan. Valitettavasti välillä myös negatiivisessa mielessä. Karanteeni aikoina innostuin true crime kirjallisuudesta ja olen yhden bujoon tehdyn aukeaman pilannut itseltä lopullisesti sen vuoksi. Koska aina katsoessani kuvaa muistan kaiken sen raakuuden ja ahdistuksen mikä tuli kirjan tarinaa kuunnellessa. Onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy ja toivonkin että se välittyisi niistä myös muille. Ei välttämättä niinkään se tarina vaan se tunne.

Vaikka kahdesta ensimmäisestä kuvasta onkin helppo nähdä mikä kirja on toiminut inspiraation lähteenä. Ei sen aina tarvitse olla niin selkeää. Käytän paljon kalenterin sivuilla inspiroivia lauseita kirjoista ja myös itse kirjojen sivuja. Lukiessa ihan konkreettista kirjaa on toki hankalampi samalla piirtää, mutta joskus saatan pitää tauon luonnostellakseni pienen kuvan tai napatakseni ylös jonkun tietyn pätkän tekstistä. Yleensä kuitenkin laitan vaan post it lapun tai washin pätkän kulmaan ja palaan sivuun myöhemmin. Kuulun siihen joukkoon ihmisiä joka pitää melkein pyhäinhäväistyksenä kirjan sivujen taittamista tai lauseiden alleviivausta. Saati sitten marginaaleihin kirjoitusta.

Haaveenani onkin joku päivä kirjoittaa ja kuvittaa oma lasten kirja. Sen toteutumiseen asti saa riittää muiden tarinoiden kuvittaminen bujoon ja kalenteriin.

Katja

Inspiroidu kulttuurista – Terhi

Postauksessa nähtävä Ajaston My Year 2022 -kalenteri on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Ihanaa ja keväistä torstaita kaikille! Ylläpidon torstaihaaste-postaussarjassa päästään yhdistämään kalenteriaskartelu ja kulttuuri, sillä inspiraatiota etsitään kulttuurista. Ensimmäinen ajatukseni oli hyvinkin musikaalinen ja yritin etsiä inspiraatiota rock-kulttuurista. Melko nopeasti innostuksen laannuttua huomasin, etten juuri saanut tästä ajatuksesta lopulta kiinni. Seuraava ja se lopullinen inspiraation lähde löytyi ystäväporukan kesken pidetystä lukuhaasteesta ja siinä onnistumisesta 12 luetulla kirjalla. Inspiraation lähteenä toimi kirjallisuus yhtenä suurena kokonaisuutena.

Maaliskuussa avasin teemaani kalenterivuodelle postauksen muodossa ja sitä kunnioittaen lähdin kaivamaan materiaaleja tätä haastetta varten. Löysinkin muutaman kirjan, jotka ovat olleet käytössä juuri tätä tarkoitusta varten – materiaaliksi ja inspiraatioksi. Valitsin muutaman sivun, joissa oli ajatuksia herättäviä tekstejä ja aloin hahmotella kalenterin viikkonäkymää mieleisekseni. Revin sivut sopivan kokoisiksi ja asettelin ne paikoilleen ennen liimausta. Tein erillisestä paperista laatikon sunnuntaille, koska sunnuntain osuus jäi piiloon aukeamalta. Liimauksen yhteydessä hyvin asettelemani palat hieman vaihtoivat paikkaa, mutta se oli odotettavissa tässä prosessissa.

Liimauksen jälkeen aloin asetella tarroja ja die cutseja paikoilleen. Koristelin sivujen alareunat muovisella teipillä, jota löytyi melkein kokonainen rulla. Halusin korostaa muutamia sanoja sivuista, joten alleviivasin nämä sanat vielä viimeisenä silauksena tälle aukeamalle.

Aukeamasta tuli itseäni miellyttävä ja yläasteella kirjatehtävää varten ostettu kirja pääsi uudelleen käyttöön. Oletko uskaltautunut tällaiseen kirjojen uusiokäyttöön? Kerro kommenteissa tai tule ryhmään keskustelemaan aiheesta lisää!

Halauksin ja lukuterveisin, Terhi