Avainsana: #kmauracult

Kalenterivuosi 2021 – Inka

Postauksessa näkyvä Aura Monochrome A5 Slim saatu yhteistyössä Ainoa & Auranotebook.

Helou helou helou! Olenkin jo ehtinyt esitellä varsinaisen kalenterikokoonpanoni tälle vuodelle jo *tässä postauksessa* heti tammikuussa. Nyt ajattelin kirjoitella yleisemmin ajatuksia siitä miten on kalenterivuosi startannut ja kalentereiden täyttö sujunut tähän asti. Plus mitä aivan uutta odotan käyttöön otettavaksi…

Rakkaan lepardini kanssa on alkuvuosi lähtenyt sujumaan jouhevasti. Olen jaksanut tuunailla tähän mennessä kaikki aukeamat, mikä on ollu hauska huomata sillä fyysinen kunto on vetänyt paljon lepäilemään sohvalle ja pois työpöydän äärestä istumasta. Selkeästi siis kalenteri on sytyttänyt inspiraatiota, ja tekeminen tuonut iloa, kun sivut eivät silti ammota tyhjinä. Osaan aukeamista olen jaksanut panostaa enemmän esimerkiksi leimaillen ja musteilla leikkien, ja osa sivuista on saanut ylleen simppelimmän asun tarroilla ja teipeillä nopeammin tuunaten.

Monochrome Aurakaan ei ole jäänyt täysin huomiotta, ja sinne on tullut tehtyä erinäisiä to do -listoja ja hahmotelmia muun muassa tehtävistä kodin hankinnoista. Myös kortteja olen ehtinyt pari kertaa nostelemaan, ja niistä kirjoittanut ajatuksia ylös Auraan. Vuodelle 2021 kortit muuten povasivat allekirjoittaneelle esimerkiksi suuria tunteita ja uuden syntyä, saa nähdä miten nämä asiat kalenterihommissa tulevat vielä näkymäänkään!

Jotain aivan uutta on käyttöön kyllä aikalailla takuuvarmasti tulossa, Oot niin ihana -vauvakirja nimittäin. Sain oman ihanan yksilöni Mirpulta lahjaksi, ja säännöllisesti olenkin sen kansia ja sivuja silitellyt tässä täyttämään pääsyä odotellessa. Albumin laatikko on myös ollut oiva käytössä jo nyt – vauvakirjan suojelemisen lisäksi se on saanut toimia aiheeseen löytyneiden tuunaustarvikkeiden omana paikkana. Eivät pääse vauva-aiheiset tarrat seilaamaan missä sattuu, vaan pysyvät siellä missä pitääkin. Saa nähdä kuinka paljon tämän kirjasen täytetyistä sivuista haluan jakaa julkisesti yksityiskohtia, mutta jotain fiilistelyä tulee varmasti hehkutettua ,kun se aika tulee, että tämän saa ottaa käyttöön toden teolla!

-Inka

Uuden vuoden uusi kalenterikattaus

Postauksessa näkyy yhteistyössä sekä Ajastolta että Ainoalta saatuja tuotteita.

Helou helou helou! Toivottavasti kaikilla on lähtenyt vuosi rullaamaan mukavasti, ja käyttöön on löytynyt sopiva uusi kalenteri mikäli vaihto on vuodenvaihteessa ollut ajankohtainen. Täällä ainakin nimittäin oli, ja tiukille meinasi tämän vuoden kohdalla uuden hankinta mennä.

Vuoden 2020 kalenterina läpi koko vuoden palveli Ajastolta yhteistyössä saatu Note A5. Harkitsinkin pitkään saman, hyvin toimineen, kalenterin ostamista tällekin vuodelle. Viimemetreillä joulukuuta iski kuitenkin epävarmuus – olisiko Personal Planner kuitenkin parempi vaihtoehto? Vaihtelua ainakin toisi vaihtaa eri malliin..

Ja kuinka ollakaan, Personal Plannerin sivuille oli kalentereiden kansivaihtoehdoksi ilmestynyt leopardi-printti! Tuttavallisemmin siis LEPARDIKALENTERI. Tämä sinetöi epäröimiset päätökseksi ja sain tilaukseni tehtyä. Kaikenlisäksi ryhmästä löytyi ihanalta jäseneltä tilaukseen myös alekoodi käytettäväksi, mikä ei ainakaan haitannut lainkaan! Ilahduttavan nopeasti posti toikin mukanaan lepardini kotiin, sopivasti juuri ennen joulua.

Kansivaihtoa ei kauaa tarvinnut arpoa, kuten ehkä arvata saattaa. Lepardia eteen, lepardia taakse ja siihen sointuva mustan värinen sulkunauha. Sisuskalujen valitseminen olikin jo hieman hankalampaa kaiken valinnanvaran lähes pyörryttäessä, mutta aikani pähkäiltyäni klikkailin ostoskoriin hyvin pelkistetyn version. Personal Planneriinhan saisi valittua esimerkiksi värityskuvia ja mietelauseita viikkoaukeamille, ja takasivuille vaikka mitä erilaisista trackereista sudokuihin. Täällä Miljan parin vuoden takaisessa postauksessa näkyykin hieman enemmän mitä kaikkea sivulle voisi halutessaan sisällyttää.

Viikkonäkymäksi valitsin vaakapäivät, ja lisäsivuvaihtoehdoista nappasin kalenteriini kuukausiaukemat. Loput ”extra-sivut” valikoin tyhjiä, pistesivuja sekä ruudullisia sivua, niin saa valittua sopivan blankon pohjan tarvittaessa muistiinpanoille. Sen enempää trackereita tai listoja en usko että kuitenkaan toteutan tähän kalenteriin, sillä rinnalla saa kulkea viime vuonna Ainoalta saatu Aura Monochrome. Aura saa syödä sisäänsä ne hetket kun inspiraatiota riittää yli kalenterin tuunamisen, ja ajoittaiset päiväkirjan kirjoittamis-halut. Ja korttien kanssa hommailulle ja muille mahdollisille hörhöilevämmille jutuille löytyy niinikään saadut Elements-vihkot tallessa traveler´s notebookin sisällä.

Olen erittäin tyytyväinen tähän trioon, toivottavasti tunne kestää pitkälle tähän vuoteen ja kaikki saisivat sisäänsä täytettä!

♥, Inka