Avainsana: kohojauhe

Vellum-embossaus

Joskus siitä on etua, että säästää (lähes) kaiken, mitä jää yli erilaisista projekteista. Näitä pieniä vellumpalasia oli kertynyt laatikkoon melkoinen määrä ja pitkään mietin, että onkohan mitään järkeä säilöä näitäkin ja mitä ihmettä näillä teen. Kunnes jälleen kerran Instagramia selatessani näin idean, jota piti päästä heti kokeilemaan. Lopputulos oli niin kiva, että näitä ihania pikku lappusia on nyt kertynyt melkoinen kasa ja lisää lienee tulossa…

Omat työvaiheeni etenevät seuraavaan tapaan:

Ensin kerään pöydälle kaikki tarvitsemani materiaalit ja tarvikkeet.

Minulla on myös kuumailmapuhallin, mutta joskus käytän jauheen kiinnittämiseen hellan levyä, kuten tässäkin tein. Levy toimii oikein hyvin, mutta vaatii suurta varovaisuutta, ettei sormet pala; siispä parempi vaihtoehto on varmaankin puhallin! Ellei sellaista ole hellan levykin käy!

Sen jälkeen leimaan vellumpalaselle valitsemani kuvan. Jos palanen on isompi, siihen voi leimata useamman kuvan samalla kertaa.

Sitten ripottelen leimatun kuvan/ kuvien päälle runsaasti kohojauhetta niin, että koko kuvio peittyy varmasti. Tämän vaiheen teen taitetun ja avatun A4-arkin päällä.

Seuraavaksi kopistelen ylimääräiset kohojauheet paperille, josta ne on helppo kaataa takaisin kohojauhepurkkiin taitetta pitkin.

Tämän jälkeen seuraa kiinnitysosuus. Tässä teen sen sormia varoen kuuman hellan levyn päällä pidellen vellumia kiinni kulmista tai reunoista noin 1 cm:n etäisyydellä levystä. Kun levy on kuumentunut tarpeeksi, jauhe alkaa ”sulaa.” Huomaat kyllä milloin se on valmis, koska se muuttuu hieman eri väriseksi tai kiiltäväksi. Puhaltimella tapahtuu sama ilmiö hellävaraisemmin ja varmasti turvallisemminkin…

HUOM!! MUISTA LAITTAA LEVY POIS PÄÄLTÄ, KUN LOPETAT KUUMENTAMISEN!!

Näitä vaiheita toistan niin kauan kunnes olen saanut tarpeeksi haluamiani kuvia. Sen jälkeen leikkaan kuvat irti kuvan muotoa seuraillen ja tadaa! Taas on paljon ihania juttuja käytettäväksi kalenteri- ja korttiprojekteihin!

Olen kartuttanut embossausjauhekokoelmaani pikkuhiljaa hankkien lempivärejäni aina muutaman kerrallaan. WOW-jauheet olen todennut itseäni parhaiten palveleviksi, mutta varmasti muutkin toimivat ihan yhtä hyvin. Olen valinnut jauheita, joissa on merkintä ”R” ( regular= normaalijakoinen). Peittävällä jauheella ”O” olen saanut hyvää jälkeä, jossakin purkissa on myös merkintä ”M” (marmoroituva). Ja ainakin mustalla jauheella onnistuu hyvin pienet värssyleimailut, purkissa merkintä ”T” (läpikuultava).

Kokeilemisen iloa kaikille ja lopuksi varoituksen sana: tämä on hyvin koukuttavaa puuhaa.

Onnistumiset – Laura S.

Tämän postauksen Dingbats Pro -muistikirja on saatu Vihkokaupasta.

Heipä hei ja tervetuloa tämänkertaisen ylläpidon haastepostauksen pariin. Tänään alkaa uusi haastesarja, jossa pohdimme harrastukseen liittyviä onnistumisia. Itselläni oli heti muutama idea muhimassa päässä ja päädyinkin hieman yhdistämään nämä asiat. Nimittäin omalla kohdallani se on ollut ehdottomasti Vihkokaupan yhteistyönä alkaneen Art Journal -projektin myötä tullut tekeminen ja uuteen heittäytyminen sekä konkreettisesti Art Journalin maailmaan syventyminen.

Alkusyksystä elin edelleen isoa luovuuskatkostani ja en ollut päässyt oikein millään takaisin bullet journalini pariin sen oltua lähes koskemattomana koko kesän ajan ja sen jälkeenkin. Yleensä nämä pienet tauot olivat osuneet minulla juuri kesän loppuun tai ihan vuoden loppuun, mutta nyt tauko oli ollut pidempi kuin ikuisuuteen. Pyysinkin tästä syystä Miralta jotain, millä saisin taas hypättyä sorvin ääreen ja hieman jopa itseni pois mukavuusalueeltani.

Ja vastauksena tuli ihanan muistikirjan ottaminen kokeiluun (valitsin vielä blankot sivut, sillä ne olivat usein olleet muistikirjassa itselleni iso ei) ja sen ottaminen käyttöön Art Journalina. Myönnän edelleen kärsiväni pienestä tyhjän paperin kammosta ja kynnys omien ideoideni siirtämisestä muistikirjan sivuille on ollut suuri. En tiedä miksi pelkään artteilussa epäonnistumista paljon enemmän kuin viime vuosina bujon kanssa on ollut. Mutta vaikka se pieni pelko siellä takalistossa onkin ollut, olen päässyt tämän projektin myötä ihan uusille ulottuvuuksille askartelun saralla.

Olen yrittänytkin heittäytyä tätä varten normaalien bujoilutapojeni ulkopuolelle ja lähtenyt testaamaan itselleni uusia materiaaleja ja välineitä. Hommasin itselleni akryylivärit jo ikuisuus sitten, mutta vasta nyttemmin ottanut ne käyttöön. Olin halunnut testata pitkän aikaa embossausta eli kohojauhetta, nyt oli hyvä lähteä tällaista testaamaan. Omistin muutamia sabluunoja, mutta jostain syystä niiden käyttö oli jäänyt kokonaan, joten otin ne käyttöön. Näin muutaman asian mainitakseni.

Tulin myös nopeasti siihen tulokseen, että helpointa minulle oli vain hypätä suoraan syvään päätyyn ja lähteä tekemään. Suunnitelmia toki oli ja on edelleen, mutta niiden pohjalta suoraan toteuttaminen on usein toiminut enemmänkin suuntaviivana ja inspiraation lähteenä kuin itse suoraan työksi muodostuvana ideana. Eikä siinä lopulta ole mitään väärää.

Mutta olen erittäin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden tähän ja löysin sitä kautta ihan uuden puolen ja inspiraation lähteen. Sivujen tekeminen on tuntunut välillä myös erittäin terapeuttiselta, kun olen vain sen kummemmin ajattelematta maalaillut menemään. Vielä on edessä paljon matkaa ja tilaa kehittyä, mutta katson sen vain terveeksi haasteeksi tulevaisuudelle. Saan edelleen kokeilla uusia asioita ja etsiä omaa tyyliäni Art Journalin parissa, sillä testini ovat olleet ihastuttavaa sillisalaattia. Tai ehkä tämä vähän kaikkea on juurikin se minun tyylini tehdä. En tiedä, mutta odotan innolla mihin suuntaan olen menossa.

Mikä asia tässä harrastuksessa on viime aikoina tuntunut onnistumiselta? Kerro meille ja jutellaan tästä lisää ryhmän puolella. Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

– Laura