Avainsana: leuchtturm

Kalenterimania ja vauvan ensimmäiset kuukaudet

Raskausaikana kalenteriharrastus jäi lähes kokonaan huonon olon, väsymyksen ja muiden enemmän ja vähemmän ihanien raskausvaivojen varjoon. Energiaa ei yksinkertaisesti riittänyt koristelemaan kalenteria kuin korkeintaan lätkimällä hieman tarroja tai washiteippiä sinne tänne. Suunnitelmia kyllä oli, mutta ei energiaa niiden toteuttamiseksi.

Synnytyksen jälkeen ensimmäiset viikot menivät ihan vauvakuplassa, kalenteri ei ollut ensimmäisenä mielessä. Sen sijaan tärkeäksi muodostui ajatukset vauvakirjan aloittamisesta ja asioiden kirjaamisesta ylös, kun ne vielä olivat tuoreena muistissa (muisti nimittäin heikkenee vauva-arjessa!). Vauvakirjaan on ihana kirjoittaa asioita ja sen sivujen koristelu vauva-aiheisilla asioilla on ihan huippua. Sain Oot niin ihana -vauvakirjan päästessäni Oot niin ihana -brändilähettilääksi ja nautin niiden sivujen täyttämisestä ja koristelusta tosi paljon.

Ristiäisten suunnittelussa kalenterista oli apua, joten Malden pääsi myös hiljaiselon jälkeen kunnolla käyttöön. Vieraslistat, tarjottavat ja lahjatoiveet oli hyvä kirjoittaa johonkin, josta ne sai tarkistettua. Myös neuvolakäynnit ja ekaluokkalaisen asiat on hyvä saada (sen huonontuneen muistin takia) kirjattua kalenteriin, joten merkintöjä alkoi tulla tasaiseen tahtiin.

Hormoneiden hyrrätessä huomasin ajatusteni alkavan kiertää negatiivisuuden pienenevää kehää, joten hankin S-kokoisen Nuunan ja aloin pitämään positiivisuus-/kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka päivä kirjoitan ainakin muutaman positiivisen, iloa tuottaneen asian aukeaman toiselle sivulle. Toinen sivu on pyhitetty art journal -tyyppiselle taiteilulle ja täyttelen niitä sivuja oman ajan ja jaksamiseni mukaan. Ihan uusimpana juttuna, vauvan ollessa nyt pian 4kk ikäinen, päätin aloittaa kaapissa hillotun Leuchtturmin huonekasveille! Olen jo kirjannut suurimman osan kasveista sivuille, enää tarvitsee alkaa täyttämään niihin hoito-ohjeita ja muita niihin liittyviä asioita.

Vauva-arkea ei voi kovin tarkkaan suunnitella etukäteen. Tai voi, mutta on varauduttava muutoksiin. Raskausaikana tehdyt suunnitelmat päivistä voivat muuttua radikaalistikin riippuen vauvan temperamentista ja mahdollisista vatsavaivoista tai muista haasteista. Tilanteet ja mahdollisuudet kannattaa hyödyntää silloin kun sellainen eteen tulee. Minulle on ollut tärkeintä saada tehdä omia juttujani silloin kun siihen vain aikaa löytyy, vaikka se olisi vain teipin pätkä tai tarra jossain. Joskus voi mennä sieltä missä aita on matalin (tai kaatunut), kunhan hieman saa tyhjennettyä ajatuksia paperille jossain muodossa. Ja nopeastihan nuo vauvat kasvavat, pian ottavat jo kynän käteen ja alkavat piirtää ja askarrella mukana.

Heidi

Lukupäiväkirja

Innostuin muutama vuosi sitten lukemisesta ja halusin seurata kuinka paljon vuodessa tulee luettua ja mitä kirjoja. Aluksi mun lukupäiväkirja oli silloisen traveler’s notebookin sisällä erillisessä vihkossa, mutta nyt olen päivittäny lukupäiväkirjan omaksi muistikirjaksi, mihinkäs muuhunkaan kuin Leuchtturm1917 –muistikirjaan. 

Nykyinen lukupäiväkirjani alkaa siis joulukuusta 2020. Se sisältää paljon erilaisia listoja sekä kuukausittaiset “lukukatsaukset” ja lyhyen arvostelun/pohdinnan jokaisesta luetusta kirjasta. Koristellut olen tätä aika vähäisesti, sillä tässä kirjasessa mennään enemmän asia edellä kuin koristelut. Jotkut kuukaudet ovat täysin koristelemattomia. Kuitenkin jokaiseen kuukauteen olen koittanut tehdä jonkun nätin kansiaukeaman.

Lukupäiväkirjan alusta löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia listoja

  • Listaus kirjahyllyn kirjoista
  • Mitä haluaisin lukea
  • Mitä kirjoja olen lukenut
  • Parhaat kirjat kautta aikojen
  • Mitä kirjoja olen lukenut ennen kuin alotin lukemieni kirjojen seurannan
  • Kaikki Agatha Christien kirjat listattuna ja merkintä mitä niistä olen lukenut

Vaikka Bullet Journal -kirjassa puhutaan tarpeettomien listojen tarpeettomuudesta, minä itse koen nämä, jonkun mielestä turhat listat, hyvää mieltä tuoviksi. Niistä on mukava katsella, mitäs kaikkea onkaan tullut luettua ja kuinka monta kirjaa vuodessa. Vaikka mun vuodessa luettujen kirjojen määrä ei olekkaan lähelläkään sataa, koen, että jokainen kirja on kuitenkin enemmän kuin ei yhtään. Lukeminen on mulle rentoutumisaikaa, enkä tahdo tehdä siitä “pakkopullaa” tai suorittamista. 

Miksi mun lukupäiväkirja ei ole osa mun Bullet Journalia? Halusin erottaa nämä erillisiksi muistikirjoiksi, koska haluan, että mulla tuo lukupäiväkirja kestää kauan, eikä mun tarvitse esimerkiksi kirjottaa kokonaan uudestaan kaikkia luettuja kirjoja uuteen Bullet Journaliin. Ja kyllä, tahdon nähdä koko listauksen tuolta vuodesta 2017 alkaen. Siksi halusin erottaa lukupäiväkirjan omaksi jutukseen.

Tämä lukupäiväkirja tulee kestämään mulla vuosia, joten voisin tehdä tästä myöhemmin katsauksen, miten lukupäiväkirjani on muuttunut tai miten se on täyttynyt esimerkiksi vuoden päästä. 

Ryhmässä on nyt ollut myös paljon lukeminen esillä, sillä ryhmästä löytyy myös Miljan tekemä kirjahaaste! Se kannattaa käydä katsomassa ja kirjaamassa omaan Bullet Journaliin tai lukupäiväkirjaan jos vain yhtään lukeminen kiinnostaa!

Taru