Avainsana: maanantaimania

Tampereen Kädentaitomessut

Kyllä vain! Hyppäsin ystäväni kanssa seitsemän aikaan aamulla autoon ja yhdessä ajoimme kohti Tampereen käsityömessuja! Messut järjestettiin 18.marraskuuta Tampereella ja tapahtuma olikin kuulemma Euroopan suurin käsityötapahtuma. Käsityötapahtuma? Minä? Hetkinen…

Lähdin mukaan oikeastaan kahdesta syystä: 1. Pitämään ystävälleni seuraa, kun hän sukeltelee kangasvaihtoehtojen perässä ja 2. Paikalla oli kalenterimyyjiä! Kyllä vain, Klemmarikellari, Teippitarha, Dekorette jne. Ei nyt paljon, mutta tarpeeksi kuitenkin. Mielessäni jo haaveilin kaikista messutarjouksista, mutta päätin pitää pään kylmänä ja olla törsäämättä koko omaisuuttani. Messuilla oli todella paljon ihmisiä, kuulemma ”muutama” kalenterimaanikkokin. Harmikseni en kyllä törmännyt yhteenkään, ainakaan että olisin tunnistanut ketään. Olen kuitenkin varma, että monien kanssa menimme ristiinkin.

Ensimmäiset tunnit messuilla kuljeksimme ystäväni kanssa edestakaisin ja ihmettelimme kojuja, tavaramäärää, ihmismäärää. Sitten ystäväni alkoi hamuamaan kankaita ostoskassiinsa ja siinä sitten ihasteltiin eri kuoseja ja päiviteltiin rahanmenoa. Yhdessä vaiheessa, kun taas vaelsimme pitkiä käytäviä, silmiini osui Klemmarikellarin koju! Taisin kiljahtaa innostuksesta, vaikka käytännössä asun aivan Klemmarikellarin vieressä, ja pääsen sinne halutessani koska tahansa. Juoksujalkaa siis Klemmiksen kojulle hipelöimään ihania tarroja! Kyllä, olen tarrafani! Ja niin vain nappasin mukaani ihanan tarra-arkin.

Jatkoimme käytävää eteenpäin ja huomasin jälleen toisen kalenteritavaraa myyvän kojun! Häpeäkseni tunnustan, etten enää muista kojun nimeä. Muistan kuitenkin sen, kun katseeni osui Traveler’s Notebook -pinoon ja siinä aivan järkyttävän ihanaan Traveler’s Notebookiin! Se oli niin kaunis, että se pesi mennen tullen minulla jo varauksessa olevan Traveler’s Notebookin! Tämä oli PAKKO SAADA, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kaksi sekuntia pohdin mustan ja tämän välillä, mutta loppujen lopuksi valinta ei edes ollut vaikea. Joten tadaa!

Sitten katseeni osui Notebook -kasan vieressä olevaan koriin, jossa oli TARROJA! Nostin yhden tarravihon käteeni, en ollut nähnyt sellaista ennen ja kiljaisin innostuksesta! Heidi Swappin tarrakirjoja! Täynnä mitä ihanimpia tarroja! Pakko saada kaikki! Kun käsissäni oli Traverel’s Notebookin lisäksi noin viisi tarrakirjaa, järkeni löysi minut. Harmikseni ostin siis vain yhden.

Mutta ei hätää! Näitä ihanuuksia saapui juuri Chic Companyyn, josta jo tilasin messuille jääneet kappaleet. Kauhean paljon kalenterintuunaustavaraa tai itse kalentereita messuilla ei ollut, mutta omasta mielestäni kuitenkin ihan sopiva määrä. Jos tuli messuille varta vasten etsimäåän omaa THE ONE -kalenteriaan, sitä ei varmaankaan löytynyt, mutta itse ainakin yllätyin positiivisesti kaikesta siitä, mitä messuilla oli tarjolla! Myös ihana Teippitarha oli saapunut paikalle, ja kyllähän siinä tovi vierähti kun hipelöin ihania washiteippejä. Loppujen lopuksi oli kyllä onnistuneet messut omalta kohdaltani! Ysätävni sai paljon kankaita ja minä sain kalenteri-ihanuuksia. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Ulvilan makeistukkuun ostoksille. Kelpo reissu siis!

Menetkö sinä myös ensi vuonna?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Matka muistoihin

Aloin kirjoittaa päiväkirjaa 2.luokalla. Kaikki alkoi siitä, kun mamma osti minulle aivan ihanan, suht paksun päiväkirjan, jonka sivut oli hajustettu. Inhosin sivujen hajua, varsinainen krääsä, mutta jos sen ei antanut haitata, päiväkirja oli täydellinen. Luotin siihen, että tuo haju hälvenisi aikojen saatossa, mutta uskokaa tai älkää, sivut tuoksuvat edelleen! Lisäksi päiväkirjassa oli lukko, joten salaisuudet pysyivät turvassa. Ja siitä se sitten lähti. Vanhan päiväkirjan loppuessa menin aina ostamaan uuden ja sillä tiellä olen edelleen.

Vuodesta toiseen intoni päiväkirjan kirjoittamiseen säilyi. Toki joskus saattoi tulla pidempiäkin kirjoitustaukoja, mutta kaikki elämäni kohokohdat, ilot, surut, pettymykset ja saavutukset on kirjoitettu ylös. Minulla ei ole tapana lukea vanhoja päiväkirjojani. Tämä lähinnä siksi, että ainakin teinivuosien päiväkirjat ovat sellaista muistojen vuoristorataa, etten halua palata niihin, vaikka 90% ne hauskoja asioita olivatkin.

Joskus minulle oli tärkeää, että päiväkirjassa oli lukko. Se toi tunteen, että elämäni olisi turvassa. Lisäksi jaoin huoneeni veljeni kanssa, mutta luulenpa ettei häntä olisi vähempää voinut kiinnostaa päiväkirjani. Jossain vaiheessa tajusin tarvitsevani paksun päiväkirjan. Juttua tuli siihen tahtiin, että ohuemmat päiväkirjat kestivät alle vuoden. Sitten huomasin, että paksummissa päiväkirjoissa ei ollut lukkoa. Ajatus lukottomasta versiosta ahdisti, mutta yleensä kannet olivat sen verran houkuttelevia, että päätin kokeilla. Sen jälkeen minulla ei ollut ainuttakaan lukollista päiväkirjaa. Toki tuo johtuu osaksi myös siitä, että ohuissa, lukollisissa päiväkirjoissa oli kannessa yleensä jokin tylsä kuva. Lukottomat vihot aukaisivat kokonaan uuden aluevaltauksen.

Elämäni ”yksissä kansissa”.

Tämän hetkinen päiväkirjani on päiväkirjoistani parhain! Mieheni osti sen jostain nettikaupasta, ja sen selässä lukee My Life Story. Tämän päiväkirjan olisin tarvinnut jo alussa, sillä päiväkirja on huikeat seitsemän senttiä paksu!!! Ainoa ärsytys tässä on se, että sen sivut ovat ”ennalta määrätty”, eli sieltä löytyy otsikoita ja väliotsikoita, joiden mukaan päiväkirjaa voisi myös täyttää. Itse en antanut tuon häiritä, sen verran päiväkirjatuunausta harrastan, että joko vedän valmiit tekstit yli tai sitten liimaan siihen jonkun kivan tarran. Tämän päiväkirjan toinen huonompi puoli on se, ettei sen väliin mahdu kauheasti ylimääräistä tavaraa. Joitakin lippusia ja lappusia olen silti väliin laittanut, eikä se haittaa ollenkaan, että ne vain saavat jo valmiiksi paksun päiväkirjani pullistumaan edelleen!

Onko sinulla vanhat päiväkirjat tallessa? Aikaisemmin Inka on kertonut vanhoista kalentereistaan täällä, ja Milja täällä!

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi