Avainsana: maanantaipostaus

Käyttökokemuksia Traveler’s Notebookista lompakkona

Halusin kokeilla passport-kokoista Traveler’s Notebookia (jatkossa TN) lompakkona ja tuumasta toimeen, tein sellaisen itselleni. Kirjoitin heinäkuun alussa lompakko-TN:n suunnittelupostauksen blogiin ja nyt on aika tehdä yhteenveto käyttökokemuksistani kesän ajalta.

Minulla oli lompakko-TN mukanani useilla koti- ja ulkomaan matkoilla, ja täytyy sanoa, että se toimi loistavasti. Sain kaikki tarvittavat, eli rahat, luottokortit, passin ja matkaliput samaan paikkaan talteen lopakko-TN:ään.

Etelänlomalla oli helppoa kuljettaa lompakko-TN:ää mukana rannalla, koska se mahtui hienosti aurinkorasvan ja aurinkolasien kanssa mukana kulkevaan pussukkaan.

Hotellilla oli todella hauskaa istua omalla parvekkeella ja tuunata TN:ää, kun sai nauttia auringosta ja lämmöstä, eikä tarvinnut palella, vaikka ulkona olikin. Suomessa olen kaivannut mahdollisuutta ulkona tuunaamiseen, mutta yleensä silloin, kun lämpötila on ollut sopiva, on tuullut niin lujaa, ettei tuunaamisesta ole tullut mitään.

Kävin Ruotsissa lomalla ja myös siellä lompakko-TN oli mukanani. Oli helppoa ja kätevää kuljettaa sitä pienessä käsilaukussani. Olin laittanut eurot ja Ruotsin kruunut eri paikkoihin lompakko-TN:ssäni, joten maksaminen sujui helposti, kun eri maan valuutat eivät olleet sekaisin lompakossa.

Vaikka lompakko-TN toimii itselläni hyvin matkoilla, haluan arkielämässäni käyttää tavallista lompakkoa ja kalenteria lompakko-TN:n sijaan. Koen olevani kuitenkin sydämeltäni enemmän rengasplanner-tyttö kuin TN-tyttö. Niinpä lompakko-TN saa oleskella hyllyssä, josta nappaan sen aina matkoille mukaani.

-Piia

Yhtä en vaihda

Olen ehtinyt kokeilla monenlaista kalenteria ja muistikirjaa lähes kahden vuoden mittaisen harrastustaipaleeni aikana. Käytän useampaa kalenteria yhtä aikaa, koska en vain osaa valita, mikä olisi se ainoa oikea. Vaikka kalentereita on tullut ja mennyt, olen kuitenkin löytänyt yhden, joka pysyy menossa mukana kuukaudesta ja vuodesta toiseen, nimittäin Happy Planner Minin.

Minikokoinen Happy Planner oli ensimmäinen varsinainen kalenterini pelkästään bujoiltuani ensimmäiset kuukaudet. Muistan vieläkin, miten se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kalenteri oli niin kaunis ja niin söpö pienestä koostaan johtuen. Lisäksi se vaikutti kovin näppärältä ja helpolta kuljettaa mukana jo silloin.

Käytin ensimmäisen Minini kuuliaisesti loppuun ja aloitin seuraavan. Jossain vaiheessa aloin vähän katua toisen Minini mustavalkoista laamakantista ulkoasua, koska alkoi tuntua siltä, ettei se ehkä kuitenkaan ollut ihan minun näköiseni. Ensimmäinen kukkateemainen versio oli sen sijaan tuntunut saman tien omalta. Olen kuitenkin siinä mielessä vähän jääräpää, etten millään halunnut jättää kalenteria kesken. Niinpä korjasin asian ottamalla rinnalle yhä enemmän muita kalentereita, kuten A6-kokoisen Hobonichin ja Classic-kokoisen Happy Plannerin. Myös bullet journal pysyi edelleen menossa mukana.

Mitä pidemmälle tätä kuluvaa vuotta elettiin, sitä enemmän aloin kuin huomaamattani jättää Minin täyttöä paljon vähemmälle. Sen aika mukana kulkevana suosikkikalenterina alkoi olla auttamattomasti ohi. Lopulta tein jossain vaiheessa kevättä vihdoin sen päätöksen, etten väkisin yrittäisi täyttää sitä loppuun, vaikka olinkin tähän asti pyrkinyt siihen keinolla millä hyvänsä.

Siitä alkoivat niin sanotut ”Mini-vapaat” kuukaudet, joiden aikana keskityin entistä enemmän Happy Planner Classiciin ja bujoiluun. Oikeasti uskoin kasvaneeni yli koko Ministä enkä edes katsellut ihania uutuuksia sillä silmällä, koska olin varma, etten enää tarvitsisi uutta.

Kuten monet ovat varmasti omalla kohdallaan huomanneet, on ihmismieli kuitenkin välillä melkoisen ailahtelevainen ja mieli muuttuu nopeasti. Selaillessani kuvia ja julkaisuja Kalenterimanian Facebook-ryhmässä ja nähdessäni kaikki ne uudet ihanat Happy Planner Minit käytössä aloin jälleen haaveilla omasta. Oikeasti olin kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa, mutta en halunnut ostaa uutta liian kevein perustein, etten taas kyllästyisi. Muistin kuitenkin, miten kätevänä ja helppona olin Miniä aikoinaan pitänyt ja miten rakastunut olin ollut ennen kyllästymistä.

Lopullisen päätöksen tein päästessäni vihdoin vierailemaan ensimmäistä kertaa Klemmarikellarin kivijalkamyymälässä. Hypistelin siellä erilaisia Happy Planner Minejä ja löysin kuin löysinkin sellaisen, johon ihastuin. Nyt, kun olen varovasti ottanut uuden Minin käyttöön, päätös tuntuu oikealta. Aivan kuin jotain olisi kuitenkin puuttunut sinä lyhyenä ajanjaksona, jolloin en Happy Planner Miniä käyttänyt.

Lähdin uuden Minin koristeluun aivan eri pohjalta kuin aiemmin. Koska siihen sopivia tarrakirjoja on saatavilla huomattavasti paljon vähemmän kuin Classiciin, alkoi sen koristelukin jossain vaiheessa tuntua liian yksitoikkoiselta ja tylsältä. Nyt kuitenkin oikein paloin halusta päästä kokeilemaan uusia ja erilaisia juttuja. Aiemmin olisin ajatellut, etten voi käyttää Classic-kokoisia tarroja Miniin. Nyt sen sijaan kysyn itseltäni, miksi ihmeessä en voisi?

Minin ollessa ensimmäinen varsinainen kalenterini tunnen jonkinlaista suurta mielihyvää siitä, että löysin sen kanssa uudelleen yhteisen sävelen. Aivan kuin näin olisi tarkoitettu ja ympyrä sulkeutuisi. Aika tietysti näyttää, miten tämän nykyisen yksilön kanssa käy, mutta minulla on aika vahva tunne siitä, että seuraavan kyllästymisen sattuessa osaan myös suhtautua siihen eri tavalla kuin viimeksi. Kyllä se Happy Planner Mini taitaa olla minulle se yksi, jota en kovin helpolla pois vaihda.

-Carita