Avainsana: mielenterveys

Mielenterveysviikon terveisiä á la AJ

Kalenterimania on todella suuressa roolissa siinä, että jaksamiseni riittää ja tunnen iloa siitä, että luon jotain. En olisi ikinä uskonut, että vaikutus voi olla näin suuri! Kotiaitinä ollessani työaika kun ei lopu ikinä ja on vaikea raivata tilaa niille omille jutuille kaiken niin sanotun pakollisen lomaan. Ilman Kalenterimaniaa minulla tuskin olisi harrastuksia – eli aivan sama tilanne kuin ennenkin. Ahdistus iskee kun sopii menoja tai pitää hoitaa asioita – se saa minut pysymään kotona. Masennus iskee kun olen ”vain” kotona enkä tee ”mitään”. Olo on näinä aikoina huono ja kuva itsestä huononee huononemistaan. Se on tavallaan oravanpyörä mistä ei pääse pois. Onnea on tämä harrastus, joka on läsnä joka paikassa. Tämä ei katso aikaa eikä paikkaa: silloin kun siltä tuntuu ja mukana on välttämättömimmät, niin saa toteuttaa itseään. Siksipä mukanani kulkee Traveler’s Notebook ja sen takataskussa jos jonkinlaista paperituotetta. Penaalissa on muutamat kynät, liimarolleri ja muuta pientä. Niillä olen pärjännyt silloinkin kun aikaa on vain hetki tai on vain se yksi ajatus, jonka haluaa tallentaa.

Kalenterimania on paitsi kiva harrastus, se myös auttaa minua seuraamaan omaa vointiani. Itse kalententeriosiossa minulla ei ole mitään seurantaa, mutta välissä kulkevassa pistevihkossa on. Piirtämääni trackeriin väritän päivän fiiliksiä sen mukaan miten ne ovat päivän aikana muuttuneet. Sen lisäksi tracker systeeminä on hyvä myös päivittäin muistettaviin asioihin, kuten askelmäärätavoitteeseen, vitamiinien ottoon ja vedenjuontiin. Nämä helpottavat minua seuraamaan miten olen ollut aktiivinen ja vaikutusta mielialaan – ja toisinpäin. Traveler’s Notebookissani on myös päiväkirjaosio, johon saan purettua mielestäni negaa tai muita ajatuksia, jotka siellä tarpeettoman paljon pyörivät. Monesti se auttaakin. Kun sen asian saa kirjoitettua niin siitä tulee konkreettista ja jollain tavalla häipyy mieltä täyttämästä. Näiden lisäksi kalenterissa kulkee mukana listaosio, ruutuvihko ja blanko vihko – hyvin ne kaikki ovat käyttötarkoituksen löytäneet! Traveler’s Notebookini on monipuolinen ja kätkee sisäänsä kätevästi niin monenlaista, että on jopa vaikea olla sitä näpertämättä. Se helpottaa kovasti mieleni tasaamista ja ajatuksieni järjestämistä Joskus vain koristelen itselleni sivun tai aukeaman, jotta pääsen fiilikseen. Erilaiset tsemppilauseet ja kuvat ovat myös tärkeitä minulle. Välilehtinä ne ovat korvaamattomia ja tuovat hyvää mieltä!

Traveler’s Notebookin lisäksi teen aktiivisesti myös Project Me:tä. Aivan sitä varten hankin Nuuna-muistikirjan, joka myöskin näkyy kuvissa. Nuunat ovat olleet suuressa suosiossa ja olikin kiva saada vihdoin aihe, jolle sellaisen hankkisin. Nuunat olivat niinikään valittu ylläpidon yhteispostauksessa Tiian vuoden 2017 parhaimmaksi ostokseksi! Mirpun kanssa mietimme, että Project Me:n tekemisestä  voisi olla apua minäkuvaan ja sen parantamiseen – kaiken muun muassa. Olen miettinyt myös, että listaus niistä huonoista ajatuksista voi oikeasti tuottaa myös ratkaisuja huomaamattani. Samalla tavalla kun terapiassa kuulemma voi itsekin kuulla itsensä puhuvan asioita, jotka tajuaa vasta sanottuaan ne. Niin tämä toimii minulle. Olen vasta aivan alussa, mutta yllätyksekseni huomasin jotain jo nyt eli uskon että Project Me:stä tulee tärkeä osa tätä kalenteriharrastusta. Ja sivuja riittää vaikkei se loppuisi edes lähitulevaisuudessa!

Minut tuntevat ovat saattaneet hämmästellä viimeisen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Ymmärrän sen. Olen aina ollut päällepäin paljon sitä, mitä en ehkä sisällä 24/7 ole. On helppo olla iloinen ja sosiaalinen ja tukea muita kun niin saa huomion pois niistä omista haavoista, joita nuolee silloin kun kukaan ei näe. Kalenterimanian löydettyäni olen tajunnut, että minullakin on lupa ja tila kertoa mitä todella ajattelen ja miten minulla menee. Olen ollut yllättynyt kuinka läheinen tästä maniaperheestä on minulle tullut. Ryhmähenki on saanut minun kohdallani aikaan sen, että olen  hyväksyvämpi itseäni kohtaan ja olenkin päästänyt ihmisiä lähemmäs itseäni kuin koskaan aiemmin. Tämä vaikutus on ylettänyt myös somen ulkopuolelle ja olemmekin ystävieni kanssa puhuneet enemmän ja ennen kaikkea aidommin asioista kuin ennen. Olen lähempänä läheisiäni, mutta myös lähempänä itseäni, kun olen antanut tilaa kaikelle mitä tunnen, en vain positiiviselle ja kepeälle. Se on tehnyt niin hyvää. Olen tästä äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen tälle porukalle. JUST TÄLLE PORUKALLE. Tämä on aito, lämmin ja tiivis porukka – #maniaperhe. Minulla on kunnia kuulua tähän yhteisöön, jossa tarkoitus on auttaa kanssamaanikkoa mäessä, levittää paperirakkautta ja hyvää mieltä yhteisen harrastuksen kautta.

 

Hyvää mieltä ja mielenterveyttä kaikille.

 

-Anna-Johanna

Mielenterveys ja Kalenterimania

Jäin vuonna 2016 heinäkuussa työttömäksi kymmenien YT-neuvotteluiden jälkeen. Olin jo pidempään voinut huonosti työpaikan huonon ilmapiirin takia. Ainoa mukava osa työstä oli ns. vapaaehtoistyö eli koordinoin ja organisoin firman yhden liikuntakerhon lajien tunteja joogasta Bailatinoon. Sainpahan edes tuotettua muille iloa ja liikunta oli iso osa omaakin vapaa-aikaani.

Viimeisenä työpäivänä olin lähinnä helpottunut ja kuvittelin, että sen jälkeen kaikki olisi taas paremmin. Olin vahvasti siinä uskossa, että eipä menisi aikaakaan ennen kuin ”vanha kunnon Hanna” olisi taas innoissaan touhuamassa jotain uutta ja mielenkiintoista vaan ei se ihan niin mennytkään.

Tässä samassa yhteydessä jalastani tulehtui lihaksen kiinnityskohta ja olkapää alkoi oireilla, kun olin liukastunut loppukeväästä. Kaikista tutkimuksista ja hoidoista huolimatta ne eivät ole parantuneet ja jouduin jättämään joogan ja tanssin pois eli urheiluharrastuksiinkaan ei voinut uppoutua.

Hiukan lisää hämmennystä aiheutti se, että sellaiset ihmiset, joita olin erehtynyt pitämään ystävinäni, kaikkosivat hiljalleen pois. Sama koskee ystävien tapaamista, mutta enää ei ollutkaan ketään ketä tavata. Varsin oiva tilaisuus masennukselle siis iskeä oikein kunnolla.

Aiempien oireiluideni takia olin saanut hyväksynnän Kelan tukemaan terapiaan ja yhtäkkiä näytti siltä, että ainoat jäljelle jääneet harrastukset olivat lukeminen, neulominen ja valokuvaus ja ainoat ihmiset, joita tapaan ovat terapeutti, osteopaatti ja Fustra-ohjaajani. Kaikki ”maksullisia” kontakteja siis.

 

Samoihin aikoihin huomasin aivan sattumalta Facebookissa Kalenterimania-ryhmän ja ajattelin, että se kuulostaa mielenkiintoiselta. Jo muutamassa päivässä huomasin osuneeni juuri sellaiseen ryhmään, mitä tässä elämäntilanteessa todella tarvitsin. Olen aina tehnyt käsilläni jotain, neulonut paljon villapaitoja ja yhdessä vaiheessa jopa tehnyt kaikki vaatteenikin itse. Kalentereiden tuunaus kuulosti siis varsin mielenkiintoiselta ja täysin uudelta ajatukselta. Silloin alkoi tuntua siltä, että sain ohimenneen lapsuuden takaisin. Oli nautinnollista saada väriä elämään ja valtaa tehdä juuri sellaisia kalenteriaukeamia kuin itse haluaa. Myös kalenterikauppiaiden ryhmä esitteli meille kaikkea uuttaa ja ihanaa ja ideoitahan oli tarjolla monessakin paikassa.

Kaiken kalentereihin liittyvään koristeluun/tekemiseen liittyvien blogien, YouTube- ja unboxing-videoiden lisäksi ryhmässä on erillinen ”daily off”, mihin kuka tahansa saa kirjoitella päivittäisiä kuulumisiaan ja muut ryhmäläiset voivat osallistua kommentoimalla, tukemalla ja kehumalla, mikä milloinkin on tarpeen. Kalenterimaniaan liityttyäni aloin innokkaasti seurata tätä päivän offia, mikä on tarkoitettu muuhun kuin kalentereita koskevaan keskusteluun. Pian huomasin, että ihmisillä on hyvinkin erilaisia huolia ja murheita sekä myös ilonaiheita. Huomasin, että meitä on ammatillisessa mielessä edustettuna varmaankin kaikki mahdolliset alat ja kuinka kaikki yhdessä tukivat, jos oli vaikeaa tai kannustivat tarvittaessa eikä ketään jätetty yksin ja erilaisuus sallittiin. Kyseessä on siis hyvän mielen ryhmä. Tämä vaikutti aivan liian hyvältä ollakseen totta, tässä oli kaikki kaipaamani yhdessä paketissa ja se oli jotain uutta ja mahtavaa, mitä en ollut kokenut koskaan aikaisemmin, koska olin tehnyt koko tähänastisen työurani samassa työpaikassa, missä yhteisö oli melko homogeeninen ja muokkautunut melko samanlaiseen muottiin.

Tämä kalenteriharrastus on myös tehnyt hyvää sosiaalisesti, koska onhan se paljon helpompaa lähteä vaikkapa johonkin kalenteritapahtumaan, kun tietää sinne olevan tulossa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olet ollut jo tekemisissä Facebookin kautta. Ja kun sitten tapaa ihan nenätysten, on lopulta saanut jopa uusia tuttuja ja ystäviä. Ilman Kalenterimaniaa ja Mirpun aktiivista apua tuskin olisin myöskään tutustunut kolmeen äärimmäisen mukavaan manialaiseen Jyväskylässä. Samalla tavalla tuttavuuksia on syntynyt mitä omituisimpien asioiden puitteissa kuten Ninan tuodessa Barcelonasta Pusheen-tavaraa tai kun itse toin Palmasta Potter-faneille kalentereita. Tämän kalenteritoimituksen seurauksena meillä jopa on tällä hetkellä noin viiden kuukauden ikäinen ragdoll-pentu nimeltään Merlin. Kiitokset tästä kuuluvat erityisesti Miljalle.