Avainsana: musteen käyttö tuunauksessa

DIY-sapluunat

Helou helou helou! Tämän blogipostauksen missiona on tänään tehdä itse omia sapluunoita. Ajatus on muhinut päässä jo hyvän tovin, ja vihdoin tartuin tuumasta toimeen tätä postausta varten.

Itse kaivelin kaikki materiaalit ihan kotinurkista, ja sapluunan materiaalina toimii tänään jostain tuotepakkauksesta aikanaan talteen säilötty muovinpalanen. Vaihtoehtoisesti tässä hommassa voisi käyttää myös esimerkiksi piirtoheitinkalvoa, tai vaikka asetaattia. Sapluunan kuvion leikkaamiseen käytin kahta eri tapaa: askarteluveitsellä leikkaamista sekä kuviolävistäjällä rei’ittämistä.

Aloitin kuviolävistäjällä, ja napsuttelin pienehköstä muovinpalasesta tähtikuvioita irti. Tätä tapaa en ehkä ensisijaisesti nyt kokeiltuani suosittelisi kahdestakaan syystä. Ensinnäkin, ainakaan oma lävistimeni ei tuntunut kovin tykkäävän muovin leikkaamisesta, vaan se tuntui vaivalloselta. Vähän kävi sääliksi paperia ja kartonkia leikkaamaan tarkoitettua teräraukkaa.. Toisekseen tämä, niinkuin moni muukaan kuviolävistin, ei niinsanotusti ylety kovin pitkälle leikattavan kappaleen reunasta. Eli jos tätä tehtyä sapluuna haluaisi käyttää esimerkiksi musteiden kanssa, tulisi reuna-alue suojata hyvin ettei tuputettava muste tule yli sapluunasta sotkien työstettävää pintaa. Mutta jos jaksaa olla huolellinen, tai käyttää sapluunaa vain kynän kanssa kuvioiden piirtelyyn, niin miksi ei!

Toisen sapluunan tekoon otin käyttöön jo aiemmin mainitun askarteluveitsen, sekä permanenttitussin leikattavan kuvion muoviin hahmottelemiseksi. Olen itse kaivannut muunmuassa art journalin parissa touhutessani sapluunaa, jossa olisi kolmioita. Joten sellaisen halusin nyt ihan itse omin pikku kätösin tehdä. Rennolla otteella piirtelin muutaman kolmion, ja leikkelin ne irti veitsellä. Muistakaa olla aina varovaisia veitsellä leikatessa! Tällä kertaa säästyin itse tapaturmilta, mutta aina aiemmin leikellessäni jotain liian huolimattomasti niin ei ole voinut sanoa. Joten malttia ja keskittymistä.

Kun toinen sapluunanraakileeni oli teurastettu valmiiksi, oli sitä heti tietenkin kokeiltava. Kaivoin jemmoitani musteenlevittimen sekä tietysti itse mustetyynyn, ja annoin palaa. Väriä levittäessäni huomasin, että oma muovini oli ehkä aavistuksen liian ohutta ja meinasi olla hieman kaareva. Snadisti paksummalla muovikalvolla saisi siis varmasti aikaan enemmän ”oikean” tuntuisen sapluunan, joka pysyisi sen kummemmin pitelemättäkin tasaisena paperia vasten.

Pienestä kurttuilusta huolimatta sapluunan sai kädellä pidettyä paikallaan riittävän hyvin, ja musteen tupsutus sen läpi onnistui aivan mainiosti. Joten nyt minulla on vihdoinkin kolmio-kuvioinen sapluuna, jollaisesta olen jo hyvin tovin unelmoinut. Täytynee tälläisiä simppeleitä sapluunoita tehdä vielä joskus lisääkin, jos akuutti tietyn kuvion tarve iskee. Monimutkaiset pitsikuviot taidan kuitenkin suosiolla jättää valmiina ostettaviksi, tai jollekin kenen kärsivällisyys on hitusen vakaammalta pohjalla..

♥, Inka

Vihkojen päällystäminen

**Postauksessa mainittu vihko ja tuputin on ostettu kaupallisessa yhteistyössä Klemmarikellarin kanssa

Tuunaamisen ei aina tarvitse olla monimutkaista, laajaa tuotevarastoa vaativaa diy-hommaa. Se voi olla hyvinkin yksinkertaisia juttuja, asioita jotka ilahduttavat juuri sinua. Kuten vihkojen päällystäminen. Tässä postauksessa päällystän kaksi vihkoa, kahvikuvioitu on ostettu Klemmarikellarista ja toinen on saatu jonkin vaihdon yhteydessä.

Simppelein tapa lähestyä asiaa on lätkäistä tarra vihon kanteen, kuten minulla tässä kuvassa. Seuraava askel on päällystää vihko kokonaisuudessaan (tai osaksi) paperilla. Tämä on hyvin yksinkertaista. Valitset itseäsi miellyttävän paperin tai kartongin ja joko leikkaat sen sopivaan kokoon heti tai kuten itse teen, liimaan ensin ja leikkaan sitten. Näin varmistan ettei paperi liimauksen aikana liikahtaessaan jätä vihkoa näkyviin. Liimaamiseen käytin Tombown nestemäistä liimaa, mutta esimerkiksi kaksipuoleinen teippi ajaa asiansa tässä oikein hyvin myös. En pidä repsottavista reunoista, joten paperin liimaamisen jälkeen laitoin vihon reunaan washiteippiä. Koko homman kruunasin tulosteella, jonka sain happy mailin mukana.

Sitten toinen vihko. Tämän kanssa menin kuulkaa suorastaan nextille levelille, ihan teitä varten! Olen joskus saanut PikkuLeppiksen Jaanalta happy mailin yhteydessä laserleikattuja papereita, joista yhtä päätin hyödyntää nyt. Pohdiskelin myös erilaisten die cutsien väliltä, mutta lopulta päädyin IllustraXieyn lähettämään Mira-tekstiin. Laserleikatun paperin päätin ”värjätä”, eli tuputtaa sille hieman mustetta. Tuputtimen oikea nimi on ”ink blending tool”, omani ostin Klemmarikellarista (tällä hetkellä loppu), mutta sinä voit käyttää tähän esimerkiksi meikkisientä. Muista ottaa uusi sieni joka värille. Tuputtimella otetaan väriä musteesta (minulla Vihkokaupasta ostettu VersaMagic) ja tuputetaan haluttuun kohtaan, tätä voi myös hyödyntää sabluunoiden kanssa!

Leikkasin siis laserleikatusta paperista haluamani palan, tuputin sen ja annoin kuivua. Sillä aikaa mallailin taustapaperia, päädyin pitkästä aikaa melkoisen hempukkaan paperiin. Sen lisäksi odotellessani leikkasin Mira-tekstin taustoineen irti paperista. Paperin liimasin jälleen käyttäen Tombown-liimaa, reunaan happy mailista tullutta washia, Mira-teksti paikoilleen ja lopuksi liimasin laserleikatun paperin reunaa koristamaan. Tadaa!

Mirppu