Avainsana: Nuuna muistikirjat

Mikä kalenteri tällä hetkellä käytössä ja miksi – AJ

Sain kunnian aloittaa uuden ylläpidon haastepostausten sarjan! Tässä postaussarjassa ylläpito esittelee tällä hetkellä käytössä olevat kalenterinsa ja kertovat syyn siihen, miksi ovat juuri siihen päätyneet. Aloitetaanpas!

Olen itsekin hieman yllättynyt päätymisestäni bullet journalin käyttäjäksi. Toisaalta se on kyllä kiehtonut jo kauan. Olen tämän vuoden aikana ollut hämmentävän monta kertaa täydellisen kalenterisetin äärellä, mutta kuitenkin ajautunut aina umpikujaan niiden kanssa. Turhauttavaa. Nyt olen bujoillut vähän yli kuukauden verran ja olen tosi onnellinen siitä mitä se minulle antaa! Bujonani toimii Nuuna L Milky way, jonka ostin Chic Companylta. Olen nimennyt sen rynnäkköihastusbujokseni sillä alkuinnostus eskaloitui pakkomielteeksi kohtuullisen nopeaan tahtiin tämän yksilön kohdalla!

Olen tykännyt paljon Nuunan laadusta ja ulkonäöstä! Sivut ovat paksuja eivätkä niiden läpi minun käytössäni kuulla kirjoitus tai piirrokset. Kansi on ihanan nahkamainen ja hopeiset pisteet ovat todella hopeisia pisteitä, eivätkä sinne päin! Se, että bujo aukeaa kokonaan auki, on minulle iso juttu ja Nuunassa tämä toteutuu oikein hyvin. Tällä hetkellä koen myös, että tämä A5 kokona on minulle oikein hyvä.

En toteuta bujoilua varmastikaan mitenkään päin niin, miten alkuperäinen aate sen haluaisi menevän. Tällä hetkellä bujoilu tarjoaa minulle uutta kokeiltavaa ja suurta vapautta toteuttaa itseäni. Viikkoaukeamat ja journaling ovat pääosassa bujoni kanssa ja niillä olen tämän kuukauden verran mennyt oikein hyvin. Uskon, että jossain vaiheessa tulen niiden lisäksi kokeilemaan kuukausinäkymäsysteemejä sekä erilaisia listoja ja trackereita. Ne tulevat kuitenkin ajan kanssa ja sen mukaan, mille on oikeasti tarvetta. Tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, että saan viikkotasolla merkittyä asioita sekä sen lisäksi kirjoitella, leikata, liimata niin paljon kuin haluan. Tilaa ja sivuja Nuunassa nimittäin riittää!

Kuten sanottu, bujoiluni alkoi rynnäköllä ja yhteistä taivalta bujoni kanssa on takana vasta vähän. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen kun hyppäsin pois väkisin tekemisen oravanpyörästä edellisen kalenterin kanssa silloin kun alkoi tuntua, ettei se suju. En sitä toki heti tehnyt, mutta sen jälkeen kun tein, on inspiraatio vallannut ihan eri tavalla! Joskus sitä pitää vain hypätä uuteen.

Kaikki tuunaamiseni saa niin paljon inspiraatiota teidän kanssamaanikoiden luovuudesta! Jatketaan siis samaan malliin ja jaetaan ideoita ja innostusta. Nähdään ryhmässä!

-AJ

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – AJ

Minä sain kunnian aloittaa uuden haastepostausten sarjan, jossa tällä kertaa inspiroidutaan itselle tärkeästä henkilöstä. Itselläni on paljon tärkeitä ihmisiä ympärilläni, mutta kenestäkö inspiroituisin? Aihe toi muutaman harmaan hiuksen, kieltämättä. Päädyin valitsemaan ihmisen, joka minussa herättää tunteita omalla tuotannollaan. Tämä henkilö on Elina Salminen.

Elina Salmisen runot ovat tavoittaneet minussa monta tunnetta. Hän on monesti laittanut paperille jotain, mitä itse olen vielä mielessäni pyöritellyt ja ehkä itsekin yrittänyt pukea sanoiksi. Olen käyttänyt Salmisen runoja vuosikausia. Ostanut kortteja, jakanut sosiaalisessa mediassa sekä kirjoittanut itselleni ylös. Kirjoittanut sellaisena päivänä kun en ole osannut itse sanoittaa omia ajatuksiani tai tunteitani. Tai muistutukseksi sellaiselle päivälle, jolloin kenenkään muun kannustavat tai kauniit sanat eivät onnistu puskemaan oman pahan mielen läpi. Olen käyttänyt hänen runojaan kertomaan elämäni vuorenhuipuista ja aallonpohjista. Vuosienkin jälkeen ne tavoittavat minut monella tasolla, ja se tuntuu hyvältä.

Itse luen todella vähän blogeja ja lehtiä. Siksi olikin yllättävää, kuinka vahvan ahaa-elämyksen yhden ihmisen runot ja ajatelmat aiheuttivat! Nykyään olen monella tavalla avannut enemmän maailmaani sille ajatukselle, että jos minä ajattelen näin, voi joku muukin pyöritellä samoja ajatuksia. Ja jos on muitakin, ehkä meistä joku osaa ne ajatukset laittaa myös paperille asti! Tämä kokemus yhdessä muiden kanssa on luonut minulle hyvänolon tunnetta siitä, että en ole yksin. Muutkin tuntevat näin. Muillakin on tällaisia ajatuksia. Muutkin näkevät asioita tältä kantilta. Tämän ymmärtäminen elämässäni on ollut valtavan tärkeää.

Elina Salminen on tuotannollaan tuonut minulle paljon lohtua hetkinä joina sitä olen tarvinnut. Hänen runonsa ovat auttaneet minua kuuntelemaan itseäni herkällä korvalla, silloin kun oma mieleni tai kehoni on yrittänyt minua ohjata. Hänen osuvat tekstinsä ovat auttaneet minua kuvaamaan suuria onnen, ilon ja kiitollisuuden tunteita silloin kun oma versioni niistä olisi vaatinut vähintäänkin kirjasitomon palveluja. Hän saa tunteen välittymään ja kohtaamisen tunteen syntymään muutamalla lauseella. Toisaalta hän on saanut minut arvostamaan enemmän myös omaa kirjoitustyötäni ja sitä, kuinka itse toteutan itseäni tuunausharrastukseni kautta.

Kenestä Sinä inspiroidut?

-AJ