Avainsana: personal

Kalenterivuosi 2017 vs. 2018

2017 oli mulle kalentereiden suhteen jonkinlainen itseni etsimiseen liittyvä vuosi. Kuten olen aiemmin täällä blogissa puhunut, on kalenterit kuulunut melkein aina enemmän tai vähemmän elämääni, mutta tänävuonna tunnuin löytävän sen oman ”kalenteriminäni.”

Aloitin viime kalenterini jo marraskuussa 2016 – siirsin tuon loppuvuoden insertit tosin jossain välissä pois – eikä minulla ollut oikeastaan mitään varsinaista ajatusta siitä, miten lähtisin vuotta rakentamaan. Ensimmäiset kuukaudet Kalenterimanian jäsenenä uuden kalenterin kanssa kuluivat lähinnä hamstraten tarroja ja washeja, sillä en ollut aiemmin omistanut varsinaisia ”plannertarroja”, eli erilaisia funktionaalisia yksilöitä, vaan pikemminkin askarteluharrastusten myötä jemmoihin jääneitä kuvatarroja.

 

 

Tarrojen lisäksi löysin die cutsit sekä leimasimet, ja kokeilin itselleni uutta tekniikkaa jossain määrin kalenteriin, jotta löytäisin juuri ne tavat mistä itse pidän. Project Life -kortit jäivät nopeasti muiden juttujen jalkoihin, ja jostain syystä en koskaan muistanut omistavani useita kymmeniä leimasimia alkaessani tuunaamaan sivujani.

Mitä pidemmälle vuodessa päästiin, sitä enemmän plannermaailma tuntui avartuvan. Vuosi toi mukanaan paikan ylläpidosta, paljon kalenterinippelitietoa ryhmäläisiltä, monta googletettua ilmaisprinttiarkkia, uuden tulostimen. Koristelutyylini kehittyi jatkuvasti tämän muun infon rinnalla, josta kerroinkin jo tässä postauksessa aiemmin.

Vuoden sisällä pääsin myös eroon jemmaamistarpeestani. Pienestä pitäen mulla on ollut vaikeuksia käyttää niitä kaikista kivoimpia asioita jotta ne eivät vahingossakaan kuluisi, mutta nyt vihdoin olen oppinut jossain määrin käyttötavaran merkityksen. Lätkin enemmän kuin mielelläni vaikka koko tarra-arkin yhdelle aukeamalle mikäli se vain sinne sopii, ja saan siitä nykyään enemmän mielihyvää kuin sen laittamisesta laatikkooni jemmaan.

Olen varustautunut vuoteen 2018 infernaalisella määrällä tarroja, mutta nyt tiedän myös mistä niistä pidän eniten. En koe pakottavaa tarvetta ostaa jokaista näkemääni juttua, sillä en luultavasti keksi kaikelle käyttöä, vaikka ne nyt näyttäisivätkin upeilta kauppojen kuvissa. En haikaile myöskään kaikkien uusien plannerkansien perään, sillä minulla on ihana keltainen Color Crush tälle vuodelle.

Otteeni kalenteriini on huomattavasti varmempi tänävuonna, mutta samalla rennompi. Olen löytänyt kalenteri-minuuteni lisäksi jonkinlaisen planner peacen, enkä stressaa kalenterin saamista kolhuista, aukeamien täydellisyydestä tai siitä etten nyt vaan satu käyttämään niitä leimasimia juuri koskaan. En tahdo niitä kalenterini sivuille, ja se on täysin hyväksyttävää, vaikka niitä onkin tullut ostettua.

Odotan vuoden 2018 olevan juuri se ”minun vuoteni”, joka taitaa olla jonkinlainen kliseinen sanonta. Olen kalenterini kanssa tyytyväisessä symbioosissa, ja oikeastaan entistä innostuneempi tästä harrastuksesta kuin silloin alkuajan hamstraussessioiden aikaan, jolloin luulin olevani ihan supermaaninen. Odotan, miltä tämän vuoden kalenteri näyttää kokonaisuudessaan sitten joulukuun viimeisellä aukeamalla. Odotan, millainen kesälomakuukausi minulle muodostuu. Odotan, miten monella eri tavalla saan tehtyä itselleni Slytherin-aukeaman.

Mitä tahansa kalenterini tuleekaan kohtaamaan vuoden aikana, olen siihen valmis. Siinä missä viimevuosi kului tämän varmuuden etsimisessä, tulee tämä vuosi olemaan rauhanomaisempi. Silti varmasti ihan yhtä kalenterillisesti jännittävä, vaikka omistankin nyt enemmän itsetietoutta – ehkä nimenomaan juuri sen takia se tulee olemaan jännittävä ja täynnä maniaa.

Oliko vuosi 2017 teille yhtä avartava?

 

– Milja

Sattumalta kalenterimaanikoksi

Törmäsin jonkun sattuman kautta Kalenterimaniaan kesällä 2016. Sen verran utelutti, että otin käyttämättä jääneen kalenterin ja aloin kokeilla. Vaarallinen kokeilu yllytyshullulle eli jäin välittömästi koukkuun. Koristelin ensin sillä kaikella, mitä kotoa löytyi. Materiaalia oli melko hyvin, koska olen harrastanut askartelua muutenkin.

Vuosi oli vaikea ja vaikeutui loppua kohti. Täytin vuoden loppupuolella kuusikymmentä. Eläkeikään vielä jokunen vuosi tahkottavana mutta elämä muuten ohi. Ei mitään odotettavaa, vanhuus tulee. Jatkuvia muistutuksia siitä, että muistaisin ottaa ikäni huomioon, olin sitten väsynyt tai vaikka aivastin. Kammottava tulevaisuus. Syntymäpäivä tuli ja meni, ei tuntunut missään. Pikkuhiljaa opin sanastoa, löysin washit, tarrat, lisää kyniä, leimoja ja ties mitä, mutta ennen kaikkea löysin taas oman mielikuvitukseni.

Tälle vuodelle hankin ensin kiinakalenterin, jonka renkaat olivat käytössä liian pienet. Räväytin ja tilasin Carpe Diemin A5 kannet, koska tätä tyhjää ikäihmisen elämää piti kuitenkin jatkaa eteenpäin. Innoissani tein itse kuukausivälilehdet ja tuunasin sivut mieleisikseni. Käsilaukkuun se ei oikein mahtunut, joten hankin Crafters Companyn personal-kokoisen kalenterin sen kaveriksi. Sitä käytin puoli vuotta mutta ei se ollut kaikessa ihanuudessaan kuitenkaan suuri rakkauteni. A5 on käytössä edelleen.

Myöhemmin kuvaan on tullut Bullet Journal, Bujo, joka ei kuitenkaan ole oikea Bujo. Se on nyt nimetty Pertti Pujoksi. Siihen olen aloittanut listoja ym. mutta nykykäytännössä se toimii doodlailu-vihkona. Ensi vuonna otan käyttöön uuden muistikirjan piirtelyä varten. Se on jo ristitty Martti Artiksi, vaikka käyttöön otettavaa vihkoa ei ole vielä päätetty 😉 (Juhlimme varmaan lokakuussa molempien nimijäisiä Palojoen miitissä. Olen siis joutunut vanhoilla päivilläni olemaan sosiaalinen ja tutustunut ihan oikeasti joihinkin vieraisiin ihmisiin)!

Muutama muukin vihko on käytössä, joten kummasti näyttää asiaa löytyvän. Kaikenlainen tekeminen on lisääntynyt. Diy-henkilönä teen itse vuodelle kalenterin 2018 vanhasta kirjasta.

Jos joku olisi kertonut pari vuotta sitten, että tulen piirtämään innosta soikeana yksisarvisia, lohikäärmeitä ja merenneitoja, teen itse vihkoja ja kalentereita tai että aika moni asia on saanut oman muistiinpanokirjasen, niin en taatusti olisi uskonut. Vanha piirustusharrastus on saanut uuden mahdollisuuden, hyvä niin. On jännittävää löytää sisältään jotain, mitä siellä ei tiennyt tai unohtanut olevan. Luovuus ruokkii itseään, se on totta!

Tämä ryhmä. Kalenterimaniaperhe. Jos olisi olemassa mummo-osasto, kuuluisin tietenkin sinne. Sellaista ei kuitenkaan ole, joten kuulun tasan sinne minne kaikki muutkin, samalle viivalle, samaan porukkaan. Tänä vuonna täytän taas vuoden lisää. Niin tekevät kaikki muutkin joka vuosi, eikä sitä kannata murehtia. Täällä iästäni ei ole kertaakaan huomautettu, joten se tuppaa unohtumaan itseltäkin. Arvostan suuresti sitä ihanaa ilmapiiriä, joka Kalenterimaniassa vallitsee. Sitä henkeä, että me olemme ihanan erilaisia ja jokainen on yhtä tervetullut mukaan <3

Leena