Avainsana: personal

Pienemmästä suurempaan sittenkin…

En olisi ikinä uskonut, että tämä päivä tulee. Minä olen vannoutunut personal – koon kalenterikäyttäjä, eikä ikinä ole juolahtanut mieleenikään vaihtaa suurempaan kalenteriin. Ei ennen tätä päivää… Vaikken olekaan saavuttanut kuin hetkellisen kalenterirauhan, tämä tuli niin puskista, että siitä piti oikein väsätä blogiteksti.

Mitä sitten tapahtui? Ensiksi postista tipahti ihana Positiivareiden Hyvän mielen kalenteri, jossa oli kerrassaan houkuttelevat pinkit kannet. Selasin kalenteria ja myös viikkoaukeama oli todella silmää miellyttävä ja mikä parasta – vaakasuuntainen! Tilaa merkinnöille ja muistiinpanoille oli vaikka kuinka, vaikken olekaan koskaan kokenut häiritseväksi personalin sivukokoa. Kaikki tarvittava on aina mahtunut mukaan personaliini, ja aloin väkisinkin miettimään mitä kaikkea voisikaan mahtua suurempaan kokoon!

Viimeinen niitti olikin eräs perjantai, kun postilaatikosta löytyi My Planner. Ihana valkokantinen kalenteri, jossa on mustia palloja. Kalenteri oli A5 –kokoa, kolmen renkaan kiinnitys, taskuja, kynäpidike… Olin hurmaantunut. Kiljahdin riemusta huomattuani, että myös My Plannerin viikkoaukeama on vaakasuuntainen! Voi sitä tilan määrää! Lisäksi viikkoaukeama oli siitä hauska, että vasemmalla puolella sivua oli päivät ma-to, toisella sivulla ensimmäisenä tyhjä laatikko, johon voi merkata vaikka to-do –listaa tai muita muistiinpanoja, ja sitten päivät jatkuivat pe-su. Aivan mahtavaa!

Siitä se ajatus sitten lähti. Olen aina ajatellut, että isompaa kalenteria on ”hankala” kantaa mukana joka paikkaan ja se painaa ja ja… miljoonia tekosyitä. Nyt mieleeni on juolahtanut suuremman kalenterin positiivisia puolia; isommat tilat merkinnöille, koristeluille, lippulapuille… Lista vaan jatkuu. Ja mikä parasta, taas on hyvä syy tsekata suuremman kalenterikoon markkinat! Eihän yksi nyt riitä mihinkään…

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

 

ps. Mirpullehan kävi ihan päinvastoin, hän siirtyi isommasta pienempään. Siitä voit lukea enemmän täältä.

 

Remake-haaste: Kalenterikoru

Tämä kirjoitus oli yksi haastavimmista pitkiin aikoihin, sillä aiheena on, kuten otsikossakin jo lukee, jonkun toisen tekemä vinkkipostaus, jota minun sitten täytyy kokeilla. Tai no ei täydy, mutta mukavaa vaihteluahan se on omiin tuunausrutiineihin. Valinta oli vaikea, selasin Kalenterimanian 101 –postauksia aika kauan, kunnes sieltä valikoitui kolme sellaista, joita voisin jopa kokeillakin. Ensimmäiseksi ajattelin, testaanko AJ:n vinkkiä siitä, miten teet itse taskuston TN:ään. Mutta koska omistan vasta kaksi TN:n vihkoa, enkä kansia ollenkaan, jääköön tämä myöhempään ajankohtaan testattavaksi. Toinen kiinnostava testattava kirjoitus oli siitä, miten laittaa monta vihkoa TN:ään. Jälleen tuli sama ongelma vastaan – minulla ei ole TN:n kansia. Joten päädyin testaamaan, kuinka tehdä kalenterikoru!

Aihe ilahdutti minua siinäkin mielessä, että joskus vuosia sitten innostuin tekemään itse koruja. Tämän postauksen myötä sainkin taas kaivaa unohdetun korujentekolaatikkoni kaapista, levittää tykötarpeet pöydälle ja käydä hommiin! Enpä olisi uskonut, että vanhoista korujentekotavaroista olisi minulle vielä iloa kalenterikoruja tehdessäkin!

Ensimmäiseksi piti leikata kolme erimittaista pätkää ketjusta, ja pujottaa ne samaan välirenkaaseen. Tässä vaiheessa saa ilmeisesti itse päättää, montako pätkää haluaa, itse päädyin kahteen. Sitten piti pujottaa lukko samaan renkaaseen kuin ketjut, näin teinkin. Helppoa vielä tässä vaiheessa. Sitten pitää valita riipukset, jotka haluaa kalenterikoruun.

Valitsin kokoelmastani persikan väriset helmet ja pujotin ne korupiikkiin ja taivutin piikin pään lenkille (Vanhana koruntekijänä tämä ei ollut ollenkaan vaikeaa). Nämä helmet pitää sitten kiinnittää välirenkailla itse ketjuun, haluamilleen kohdille. Ei kuitenkaan ketjun päihin, vaan pitkin ketjua!

Ja tadaa! Valmis! En nyt ole ihan puolueeton kun sanon, että tätä Inkan tekemää vinkkipostausta oli helppo seurata ja tehdä itse perässä; samalla tyylillä olen niitä korujakin väkertänyt, mutta uskon silti, että Inkan ohjeilla jopa ihan keltanokka onnistuu tekemään itselleen mieluisan kalenterikorun!

Joko sinä kokeilit tehdä omasi?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Inkan kirjoittaman alkuperäisen vinkkipostauksen löydät täältä:

https://www.kalenterimania.com/category/101/page/12/