Avainsana: pienen budjetin tuunaus

Kalenterituunausta pienellä budjetilla – Carita

Ylläpidon haastepostaussarjassa ovat vuorossa pienen budjetin tuunailut. Tässä postauksessa on käytetty Ajasto Unika -kalenteria, joka on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

On lukuisia tapoja tuunata pienellä budjetilla. Itselleni ensimmäiseksi tulivat mieleen kynät ja lehtileikkeet, mutta hylkäsin molemmat aika nopeasti. En osaa piirtää, mikä ei toki ole este kynillä tuunailuun, mutta sai minut kuitenkin tällä kertaa luopumaan ajatuksesta. Vanhoja lehtiä meillä ei myöskään sattunu olemaan kotona, joten päätin koittaa keksiä jotain muuta.

Pidin kiinni ajatuksesta, että käyttäisin pienen budjetin aukeamaani jotain jo kotoa valmiiksi löytyvää. Ajasto Unikan kierrätysmateriaalista valmistetut sivut ovat jo valmiiksi väriltään hieman harmahtavaan taittavan luonnonvalkoiset, mutta sain idean tummentaa niitä kahvilla. En ole koskaan ennen käyttänyt mitään elintarvikkeita tuunailussa, joten pääsin samalla kokeilemaan jotain ihan uutta.

Käytin värjäämiseen mahdollisimman tummaa kahvia ja joskus Lidlistä edullisesti ostamiani sivellintusseja. Lopputulos oli minulle ominaiseen tapaan hieman epämääräinen, varsinkin kun pieleen menneen ensikokeiluni jäljet näkyivät läpi tuunaamalleni aukeamalle. En antanut tämän häiritä, sillä olihan tämä tosiaan minulle vierasta puuhaa.

Mietin, mitä muuta kotoani löytyisi ja koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen muistaessani joskus nähneeni, miten lankaa käytettiin apuna erilaisten kuvioiden maalaamiseen. Villalankaa nimittäin löytyy suhteellisen paljon, koska tykkään neuloa sukkia. Kaivelin hieman YouTubea ja löysin useita esimerkkivideoita kukkakuvioiden tekemisestä langalla ja maalilla. Uskoakseni tekniikkaan käy useampikin maali, mutta tähän kokeiluun kaivoin mieheni kätköistä muutaman akryylimaalituubin.

Tein pari testikukkaa valkoiselle paperille. Ensimmäiset eivä onnistuneet lainkaan, mutta lopulta sain aikaan edes jotain sinne päin ja päätin seuraavaksi kokeilla suoraan kalenteriin. Niin kuin lopputuloksesta näkyy, ei tuo kyseinen tekniikka ole ihan vielä hallussa ja vaatii ehdottomasti lisää harjoitusta. Päätin kuitenkin kelpuuttaa aikaansaannokseni, sillä tarkoitukseni oli nimenomaan haastaa itseäni kokeilemaan uusia juttuja ja sen ainakin tein.

Viimeistelin aukeaman muutamalla tarralla, jotka olen aikoinaan saanut jonkun Happy Mailin mukana. Lopputulos ei tosiaan ollut ehkä ihan sitä mitä mielikuvissani olin toivonut, mutta ainakin aukeaman tekeminen oli hauskaa!

Lue myös mitä Piia, AJ, Mirppu, Inka, Milja, Nanna ja Suvi ovat saaneet aikaan pienellä budjetilla!

-Carita

Kalenterituunausta pienellä budjetilla – Nanna

Postauksessa käyttämäni kalenteri on Ajaston Sooda, jonka olen saanut yhteistyössä Ajaston kanssa.

Tämänkertaisessa torstaihaaste-postauksessa tuunataan pienellä budjetilla. Haaste osoittautuikin tällaiselle tarrojen himohamstraajalle hieman hankalaksi. Tykkään käyttää harrastukseen rahaa ja aikaa, vaikka harrastaa voi toki vähemmälläkin. Ei tarvitse olla kuin minä ja omistaa miljoona tarraa. Kalenteria voi koristella myös pienemmällä vaivalla ja ilman ylenpalttista tuunausvarastoa.

Sooda on minulla käytössä pre-plannerina eli merkisten sinne kaikki menot ja muistettavat asiat, jotka sitten aikanaan siirtyvät kotikalenteriin. Olen käyttänyt asioiden merkitsemiseen ainoastaan Pilot Frixion Clicker 07 -kyniä, joita minulta löytyy kaikissa väreissä. Kyniä myy ainakin Suomalainen Kirjakauppa. Niillä saa helposti värikoodattua ja jäsenneltyä asiat kalenteriin. On sitten helppo värin perusteella etsiä oikea merkintä. Suosin kyseisiä kyniä niiden poispyyhdittävän ominaisuuden takia, mutta värikoodaamiseen käy mitkä tahansa muutkin värikynät.

Washisamplevaihdosta sekä happy maileista saadut teipit ja tarrat sopivat myös hyvin pienen budjetin tuunaamiseen. Itse lätkin muutaman vaihdossa mukana tulleen tarran aukeamaa koristamaan. Jos uusia tuotteita ei ole varaa ostaa, mutta haluaisi silti saada jotain kivaa millä koristella, ovat ryhmässä pyörivät vaihtoringit siihen oivallisia.

xoxo Nanna