Avainsana: pikkulapsiarki

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Kuvissa vilahtava Ajaston Color A6 Luumu saatu, osa teipeistä/tarroista tullut Teippitarhan joulukalenterista.

Rakas perjantaipäiväkirja,

siitä on taas hetki vierähtänyt, kun olen viimeksi kuulumisiani tässä muodossa kertonut. Vuosi 2023 tuntui hujahtavan ohi sekunneissa, enkä vieläkään oikein käsitä, mihin ne kaikki päivät katosivat. Sitä aina kuulee, että lapsen kanssa aika kuluu nopeasti, mutta nyt vasta huomasin sen itsekin. Samaan aikaan haluaisin pysäyttää ajan ja nauttia pienestä ihmisestä, mutta toisaalta kehityksen seuraaminen on ollut erittäin palkitsevaa ja en malta odottaa esimerkiksi yhteisiä askartelutuokioita tulevaisuudessa.

Arjessa uuden opettelu on ollut perheemme vuoden kantava teema. Syksyllä tyttäremme aloitti päiväkodissa miehen palatessa töihin, ja on onneksemme viihtynyt siellä loistavasti. Pienen paikkakunnan etuja on ehdottomasti pienet päiväkotiryhmät ja tutut hoitajat, rauhallinen lapsentahtinen tekeminen. Tunnen itseni onnekkaaksi, että meillä on näinkin hyvä tilanne varhaiskasvatuksen puolella, kun tiedän, ettei samaa luksusta valitettavasti ole kaikkialla. Toki työmme on tuonut oman haasteen päiväkodin aikataulutuksessa, mutta sekin on onneksi hoidettu erittäin mallikkaasti.

Aikatauluttaminen ja kalenterin tärkeys onkin noussut todella isoon rooliin kahden vuorotyöläisen ja päiväkodin hoitoaikojen kanssa. Mieheni on oppinut katsomaan seinällä roikkuvaa perhekalenteria päivittäin (!) ja muistaa jopa satunnaisesti kirjata omat menonsa sinne. Huomasin myös, että tarvitsemme värikoodauksen, sillä pelkällä mustalla kirjoitetut työajat eivät enää meidän tarkoituksiimme toimineet. Olen myös pikkuhiljaa siirtänyt samaa värimaailmaa omiin kalentereihini, ja yhdellä vilkaisulla näen kuka on missä milloinkin.

Viime vuosi oli henkisesti myös erittäin raskas, kun jouduin viimein myöntämään, että kaikki ei ole ihan kunnossa, ja hain apua pitkään jatkuneeseen olotilaan. Masennusdiagnoosin saaminen oli samaan aikaan helpotus – en ollut vain huono ja laiska ihminen – mutta sen hyväksyminen ja siitä ääneen puhuminen on vieläkin työn alla. Lääkitys on kuitenkin auttanut valtavasti ja toimintakykyni on palautunut kovaa vauhtia. Luonnollisesti vielä on paljon tehtävää itsensä kanssa, mutta viikoittaisia keskustelukäyntejä en ole tarvinnut sitten lokakuun.

Nyt kun vuosi on vaihtunut, voin vain katsoa taaksepäin ja hengähtää, että tuli selvittyä jokseenkin kunnialla. Töissä oli loppuvuonna erittäin hektistä, kun tuli hieman väliaikaisia muuttujia esihenkilötiimiimme, joka toi minulle paljon ylimääräistä työtä. Unohtamatta tietenkään isointa kaupan sesonkia eli joulua. Päiväkodin aloitus toi luonnollisesti meille sairastelukierteen, joka suurimmaksi osaksi osui tyttäreen ja mieheen, mutta nappasin itselleni ikiflunssan, joka kiusaa minua edelleen tätä kirjoittaessani. Mutta me selvisimme, kotimme on pystyssä, kissat ja lapsi hyvinvoivia ja suhteellisen tyytyväisiä ja parisuhteemme on niin kunnossa kuin se kaiken tämän härdellin keskellä voi olla. Vaikka tiedän, ettei puolisoni tätä lue, haluan kiittää häntä ymmärryksestä ja tuesta, jota olen vuoden aikana saanut. Se merkitsee minulle paljon.

Toivonkin vuodelle 2024 hieman parempaa mielenterveyttä, vähemmän päiväkodista rantautuvia flunssia ja ristin sormet ja varpaat pienelle euriborille korkojen tarkistuspäivän lähestyessä.

– Laura S.

Syksy tulla saa

Syksy, syksy, syksy tulla saa, syksyllä on mukavaa…

Ainakin päiväkodin työntekijät taitavat tietää mistä viikosta ja vuodesta toiseen jankattavasta vuodenaikalaulusta on kyse. Itse olen varsin tyytyväinen syksyn tuloon ja hyräilen tuota värssyä mielelläni. Vaikka olen aina identifioinut itseni kesän lapseksi, vasta syksyn tullen saan oikeasti happea. Pystyn hengittämään ja jalat hakeutuvat useammin lenkkipolulle katselemaan kauniin värisiä lehtiä ja bongailemaan lintuja ja oravia syyspuuhissaan.

Tämä kesä oli erikoinen, ja meni ohi jotenkin silmänräpäyksessä. Rehellisesti, en juurikaan nauttinut koko vuodenajasta. Aloitin taas päivätyöni ja kuten kesäkuun lopulla kirjoittelin, oli harrastuskin jonkunlaisessa suvantovaiheessa. Pallottelin taas pikkuisen Ajastoni ja muistini (hah!) ja muistilappujen väliä, kunnes eräänä perjantai-iltana eksyin siskoni kanssa Söstrene Greneen. Ihan vahingossa, kuten tiedätte.

Kuinka ollakaan sieltä sattui käteen päiväämätön, solakka A5-kokoinen kalenteri, jossa on tilaa jokaiselle arkipäivälle suorastaan giganttinen määrä niin, että viikko on kuitenkin yhdellä aukeamalla. En miettinyt hetkeäkään vaan lyttäsin tuotteen ostoskoriini ja jatkoin eteenpäin.

Nyt tätä yhteiseloa on jo jonkun aikaa ja olen todennut, että nappiin meni. Vaikka en kauniita numeroita saakaan aikaan, sain itselleni ihan toimivan kalenterin, johon olen alkanut myös värikoodata asioita. Vapaa-ajan tekemiset olen merkinnyt lilalla ja töihin liittyvät asiat mustalla. Näin pystyn helposti vapaalla jättämään huomiotta työasiat ja näen aina nopeammin värikkään (”mukavan”) merkinnän sivuilta. Myös tarrat ja washit mahtuvat taas hyvin kalenterini sivuille ja niitä on kiva käyttää.

Vaikka oikeastaan kesän myötä jouduin karsimaan arjestani enemmän ja vähemmän pakolla useamman jutun pois, on tilavan kalenterin paluu ollut minulle mieluinen. Ajastoni jatkaa edelleen lompakkona, ja tulette varmasti jossain kohtaa näkemään taas, mitä olen keksinyt sen sisuksiin.

Syysterveisin Suvi