Avainsana: Planner charm

Mitä kuuluu, Suvi?

Tervehdys! Ajattelin kirjoitella kalenterikuulumisia näin syksyisen maanantain ratoksi. Kulunut vuosi alkaa olla paketoitu ja voi pojat, millainen vuosi tämä on ollutkaan. Odotukset palkittiin ja haaveet kävivät toteen kun tänä syksynä sain vihdoin uuden työpaikan. Sitämyöten myös Ajaston Doodle alkoi, ja pääsin käyttämään sitä juuri niinkuin olin alusta asti haaveillut. Doodle onkin kulkenut vierelläni tämän koko ajan aina alustaan saakka!

Doodle sai kahden sekunnin mietinnän jälkeen ympärilleen lontoonmaalta tilatut Ted Bakerin vetoketjukannet. Niiden sisään voin sulloa tarroja, sekä pari kynää ja nakata koko komeuden kassiin mukaan.

Silloin kun Doodle-järkäleeni mukanakantaminen ei houkuta, sen aisaparina toimii Personal Plannerin mini-kokoinen kalenteri omissa nahkakansissaan (yleensä ovat kuitenkin molemmat mukana, heh). Tämä kalenteri on oikeastaan ainut laatuaan, jossa on merkintöjä kaikenvärisillä- ja laatuisilla kynillä. En nimittäin ole ennen käyttänyt niinsanottua suttukalenteria juuri ollenkaan, vaan parhaimmassa tapauksessa olen vain lisännyt merkintöjä siististi jälkikäteen. Personal plannerin sisällön sai päättää kokonaan itse, siispä minun aukeamani on täynnä bullet journalista tuttuja pisteitä, mutta tavallisen kalenterin raameissa. Pidän siitä!

Mini-PP:ssä roikkuu mukana DuchessGemsin ja Kuusateen tinkelitankeleita eli kalenterikoruja ja koristeklemmareita. Kantta koristaa niinikään Kuusateen kustomoitu teksitarra, omalla nimelläni.

Ihme ja kumma kyllä, taas ollaan melko seesteisessä vaiheessa – lähinnä odottelen sitä jouluaattoa, koska silloin alkaa taasen Ajaston seuraavat uudet kalenterit, ja veikkaanpa että Mini-PP saa väistyä ihanan Designoten tieltä.

Kumpparit jalkaan ja menoksi, syysterveisin Suvi

Kalenterimania puolisoni silmin – AJ

Kun harrastus saavuttaa tietyn vakavuustason, se väkisinkin näkyy harrastajan elämässä ja arjessa. Minulle kalenterituunaus on ollut alusta asti todella tärkeä harrastus. Vaikka kaikki tuunauksessani vaihtelee säännöllisin väliajoin, sen tärkeys minulle pysyy ja kasvaa koko ajan. Sen ovat myös läheiseni huomanneet, uskokaa tai älkää. Itseasiassa puhun kalenterituunauksesta ja Kalenterimaniasta kaikille, ketkä vähänkin asiasta kysyvät tai aihe liippaa senhetkistä keskustelunaihetta. Tällä kertaa kerron harrastuksestani puolisoni näkökulmasta! Esitin raukkaparalle erinäisiä kysymyksiä ja jaan vastaukset kanssanne! Tämä haastattelu on pilke silmäkulmassa tehty eli nou hätä, miestä ei vahingoitettu missään vaiheessa tämän prosessin aikana.

Mikä on Kalenterimania?

”Se on sellainen päivämääristä tykkäävien ryhmä.”

Mikä kalenteri minulla on tällä hetkellä käytössä?

”Vastaan Jari Sillanpää.”

Osaatko nimetä kauppoja, joista voi ostaa kalenteritarvikkeita?

”Joo! Suomalainen kirjakauppa, Esson baari, Klemmarikellari ja Erin Brockovich.”

Mikä on Happy Mail?

”No iloista postia. Paljon peukalonkynnenkokoista sälää kuoressa tuntemattomille ihmisille.”

Mikä on plannercharm?

”Charmikas suunnittelija. Kuka näitä oikeesti tietää? JA KEKSII?”

Mikä on Bullet Journal?

”Onko se joku sellainen pieni kirjanen? En mä tiedä mikä muu se voi olla. Oliko tää kuulustelu jo tässä?”

Mitä on washiteippi?

”H*lvetin pieni maalarinteippi jolla ei ainakaan korjaa mitään.”

Osaatko nimetä kalenterimerkkejä?

”Joo! Allakka, Päijät-Hämeen jätekeskuksen kalenteri ja… sit on se… se onko se nyt Jokamieskalenteri?”

Mitä minä käytän kalenterituunauksessani?

”Washiteippiä, tarroja, paperia, niittejä, kaikki mahdolliset koristeet, Epson-tulostimen väripatruunat ja kämpän kaikkia saksia – samaan aikaan. Ja niitä ei enää koskaan löydy.”

Näihin kuviin ja tunnelmiin sitten! Muutamassa kohdassa oli kyllä pakko vähän repeillä nauruun, mutta muutoin kunnioitin hänen vastauksiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. En kyllä muista, että olisin Esson baarissa harhaillut etsimässä kalenteritarvikkeita. En edes halua tietää millainen on ”Jokamieskalenteri”, mutta näen sieluni silmin sen miesvaltaisen työpaikan kahvihuoneen seinällä. En välitä niin ikään tietää, missä vaiheessa Jari Sillanpää tuli tuunailuihini mukaan – veikkaan, että samaan aikaan kuin NIITITKIN. Mitä ihmettä? Ikinä, koskaan, milloinkaan en ole…! Epsonin mustepatruunajuttu on totta. Ja ne sakset. Kaikki ne sakset…

Ei varmastikaan jää kenellekään epäselväksi, että arjessamme harrastukseni näkyy aika vahvasti. Aiemmin puolisoaan on haastatellut Inka, ja häneltä on luettavissa osat 1 ja 2. Nanna kertoo blogissa myös millaista on, kun puolisona on plannertyttö ja sen voi lukea täältä. Aiemmin ylläpidossa olleen Eijan kumppani on myös kertonut omia ajatuksiaan harrastuksen sivustaseuraajan roolista.

Hauska kuulla kuinka monessa taloudessa on harrastus koettu! Edelleen olen kalenterimaanikko ja ylpeä siitä! Ja miehellä riittää vielä huumoria, joten homma kondiksessa.

Iloista viikkoa kaikille!

-AJ