Avainsana: postaussarja

Plan with Eija – Hercule Poirot (Fandom- haaste)

Fandom- haastetta pohtiessani valinta ei ollut vaikea. Hercule Poirot, tuo Belgialainen yksityisetsivä oli selvä valinta minun haasteeni aiheeksi. Olen lapsesta asti rakastanut tuota tv- sarjaa ja katsonut sen uudelleen ja uudelleen varmaan kaksisataa kertaa.

Kun olin aiheeni valinnut, seuraavaksi aloin pohtia toteutusta. Ensin koitin etsiä Googlen avulla tulostettavaa Poirot weekly kittiä, mutta en oikein sellaista löytänyt. Etsin myös Art Deco- tyylistä, mutta ei sellaistakaa sopivana tullut vastaan. Lopuksi päätin, että koska muutkin ovat haastaneet tämän postaussarjan suhteen itsensä, ja tehneet tuunauksen erilailla kuin normaalisti, niin halusin minäkin kokeilla jotain mitä en normaalisti tee. Päätin siis piirtää. Mutta mitä piirtäisin? Valitsin asioita joista minulle tulee tuo yksityisetsivä mieleen. Aukeaman toteutin, Happy Planner classic kalenteriini.

Ensin doodlailin pikkuasioita jotka kuuluvat minusta lähtemättömästi Poirotin hahmoon. Pincenez-lasit, viikset, hattu, taskukello, suurennuslasi ja kävelykeppi. Kirjoitin ylös myös muutaman sanonnan joita suosikkihahmoni jatkuvasti käyttää. Lisäilin hieman washia ja viimeisenä piirtelin tv- sarjan alkuintrosta tutun hahmon katulampun alla. Tuli todellakin haastettua itsensä, ja haasteen toteutus itselle ei-niin-tutulla tavalla oli myös hauskaa. Ja minusta aukeamastani tuli aika kiva!

Postaussarjassa aikaisemmin fandom-haasteen ovat toteuttaneet : Piia, AJ, Mirppu, Milja, Nanna ja Inka

Rakkauvella Eiksu

Inspiraationa Kalenterimafia – Piia

Sain kunnian aloittaa ylläpidon uuden haastepostausten sarjan. Tällä kertaa haasteena on inspiroitua jostain toisesta Kalenterimanian ylläpidon jäsenestä. Minulle tuli pariksi ihana Laura, jonka lempiväri on vaaleanpunainen ja lempieläin on kettu. Kuinka sattuikaan, että kerran kaupungilla käydessäni löysin haasteeseen aivan täydellisesti sopivan kortin ja siitä sain idean kalenteriaukeaman toteuttamiseen.

Kalenterimanian kesämiitistä sponsorilahjana saadut tarrakitit pääsivät myös mukaan kalenteriaukeaman koristeluun. Niiden värimaailma ei olisi voinut enää paremmin sopia tähän haasteeseen. En ole aikaisemmin koristellut kalentereitani tarrakiteillä, mutta voin kertoa, ettei tämä kerta jäänyt viimeiseksi. Nyt ymmärrän, miksi tarrakitit ovat niin suosittuja.

Washiteipit ja kynä löytyivät myös Kalenterimanian kesämiitistä; tosin ei sponsorilahjana vaan vaihtopöydästä. Kolmesta washiteipistä päädyin käyttämään ainoastaan yhtä kalenteriaukeaman koristelussa. Suunnittelin, että lisään washiteippiä vielä sen jälkeen, kun kyseinen viikko on eletty, ja olen saanut kaikki kalenterimerkinnät tehtyä. Ostin kankaiset kettutarrat samalla kertaa, kun ostin kettukortinkin. En vaan voinut vastustaa noita tarroja, koska niissä oli mukana ripaus vaaleanpunaista.

Kalenteriksi valikoitui ihana pinkki Webster´s Pagesin personal-kokoinen rengasplanneri, jossa minulla on Ajaston Timex Plannerin kalenterisivut.

Kalenterisivut ovat kestävää paperia, sillä sekä tarrat että washiteipin pystyi irrottamaan sivuista ja liimaamaan toiseen kohtaan ilman, että paperiin jäi näkyviä jälkiä tai että paperi olisi revennyt.

Itselläni saattaa välillä kiireen keskellä unohtua nauttia hetkistä, joten tuo ylläolevan tarran voimalause toimii minulla hyvänä muistuttajana asiasta.

 

-Piia-