Avainsana: saatu tuote

Summer bucket list doodlaillen

Tähän postaukseen suurin inspiraatio tuli Lauran vetämästä viimeisimmästä doodle challengesta, jonka teemana oli kesäinen bucket list. Poiminkin osan oman listani aiheista suoraan siitä, muokkasin paria kohtaa itselleni sopivammaksi ja lisäsin muutaman oman.

Mikä ihmeen bucket list? Bucket list itsessään tarkoittaa listaa asioista jotka haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa. Erilaisia teemoitettuja lyhyemmän aikavälin tavoitelistoja kutsutaan kuitenkin usein myös bucket listeiksi. Tässä tapauksessa siis kesän 2019 bucket listini tarkoittaa listausta niitä asioita, jotka haluan tämän kesän aikana toteuttaa. Carita on muuten myös tehnyt bullet journaliinsa eli bujoonsa kesälle bucket listin, videon siitä pääset katsomaan *tästä*!

Viime-, sekä edelliskesänä tein myös vastaavanlaisen listan mutta silloin tein perinteisen listan ja kirjoitin asiat vain ylös silloiseen bujooni otsikon alle. Tänä vuonna halusin inspiroitua muiden hienoista kesäaiheisista doodlailuista ja tehdä itsekin bucket listini kuvittaen!

Aloitin otsikoimalla sivun Aurastani, josta valitsin hempeän, vaaleanpunasävyisen aukeaman tätä varten. Sävy toi itselleni mieleen hattaran ja huvipuistot, oikein sopivan mielleyhtymä kesäiselle aukeamalle siis! Ennen tekstien lisäämistä tekemisille halusin ensin piirrellä kuvat, jotta mikään ei rajoittaisi niitä. Nyt jälkeenpäin katsottuna olisin ehkä voinut hahmotella kuvia ensin lyijykynällä jotta viivat olisivat olleet enemmän juuri siellä missä pitäisikin.. Mutta doodlailun yksi hieno puoli onkin toisaalta opettaa itselleen hieman armollisuutta eikä täydellisen piirrustuksen saavuttamista, joten ehkä lopulta parempi näin!

Kun kaikki siltä istumalta mieleeni tulleet asiat oli piirretty, kirjoitin vielä kuvien viereen mitä ne tarkoittavat. Näin en varmasti itse unohtaisi mitä ihmettä olin milläkin doodlella alunperin tarkoittanut. Sivun valmistuttua totesin että useamman kohdan voisinkin jo merkitä tälle kesää ainakin kerran tehdyksi! Mietittäväksi jäi vielä että merkitsenkö tehdyt asiat ruksimalla, vai esimerkiksi värittämällä kyseisen kuvan. Eiköhän sekin tässä kesän edetessä vielä selviä, ja jos ei, niin ainahan voin kysellä mielipidettä ja ideoita vaikka ryhmän puolella!

♡, Inka

Harrastuksen Haasteet – Mira

Tämän kertainen haasteaihe oli mielenkiintoinen, mutta suoraan sanoen hieman haastava. Miten tiivistäisin omalta osaltani haastavat osa-alueet järkevästi postaukseen? (Kuvissa näkyvä Aura Notebook on saatu yhteistyössä Ainoa Graphic Designilta)

Suurin haaste minulle on oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen. Haluaisin haastaa itseäni ja nyt viimeisen puolen vuoden aikana olenkin haastanut, haluaisin kuitenkin tarttua vielä rohkeammin minua kiinnostaviin juttuihin. Saatan esimerkiksi nähdä jollakulla kauniin aukeaman, joka on täytetty tarroilla, papereilla ja muulla sälällä. Minun on vaikea kuitenkin itse lähteä tekemään vastaavaa, koska en pysty selittämään itselleni MIKSI teen sitä. Koen kalenterin edelleen osaksi nimenomaan työkaluna ja siksi sinne on vaikea kuvitella mitään ns ylimääräistä. Tämähän toki sotii sitä vastaan, että oikeasti haluan koko elämäni yksiin kansiin. Niin tärkeät muistettavat jutut, kuin ne ihanat ja kauniit inspiraatiojututkin.

Bullet journal, eli bujo on tuonut tähän helpotusta. Olen sinne tehnyt kaikenlaista ns turhaa, ihan vain koska olen halunnut. Siellä minulla on tsemppilauseita, vuoden biisin, bucket listejä ystävien kanssa jne. Kaikkea sellaista mitä en peruskalenteriin saisi tehtyä.

Yksi haasteista on myös oman luovuuden ja tyylin löytäminen. Kun on vuosikausia ihastellut muiden täydellisiä, upeita, mykistävän kauniita kuvia, tulee helposti ähky. Tulee se tunne, etten minä osaa, en tiedä mitä teen, miksi edes yrittäisin? Varsinkin harrastuksen alkuaikoina minulla oli tämä ongelma, katsoin niin paljon muiden tekemisiä, etten osannut itse enää tarttua mihinkään. Kuitenkin samaan aikaan rakastan sitä, että saan istua pöydän ääressä ystävieni kanssa ja tehdä kalenteria.

Kaiken kaikkiaan isoin haasteni on kuitenkin se, että saan itseni innostumaan ja inspiroitumaan TEKEMÄÄN. Siis oikeasti tekemään, eikä niin että päättömästi vaan surffaan pitkin ryhmää tai katselen videoita. Kyllähän se aika kuluu niinkin tosi kivasti, mutta tekeminen on kuitenkin pääasia.

-Mirppu

ps. muiden haasteista voit lukea näiden linkkien takaa: Piia, AJ, Milja, Inka.