Avainsana: säilytys

Kauan kaivattu työpöytä

Voitteko kuvitella: kahdeksan vuotta haaveilin omasta työpöydästä. Milloin eivät rahat riittäneet ja milloin oli tilasta kiinni, etten sellaista saanut. Nyt, monen vuoden hartaan odotuksen jälkeen minulla on vihdoin oma työpöytä. Sellainen, jonka äärestä en meinaa edes malttaa lähteä pois!

Pöytä on Ikean Hemnes-mallistoa ja se on mielestäni lähes täydellinen. Pitkään yritin metsästää vanhaa valkoista klaffilipastoa kuitenkaan siinä onnistumatta. Ja syy ei ollut tarjonnan puutteessa, vaan joko hinnassa tai pöydän mallissa. Suurin osa tarjolla olevista pöydistä nimittäin oli metrin leveitä ja niin iso pöytä ei vain mitenkään olisi tähän makuuhuoneen koloon mahtunut. En myöskään halunnut klaffilipastoa, jossa on alla laatikot, sillä ne ovat mielestäni hieman epäkäytännölliset.

Työpöydän ylätasolle olen koonnut kaikki vaaleat ja hempeän romanttiset kalenterini. Vasemmalla olevan laatikoston vierestä löytyy Mambin Happy Memory Keeping Rustic, jota olen ajatellut käyttää memory keepingiin, eli päiväkirjamaiseen muistojen keräämiseen. Heidin Korttipajan valikoimaa Mambin memory keeping -kalentereista voit käydä kurkaamassa täältä. Mintunvihreä classic-kokoinen Happy Planner sisältää vain muistiinpanosivuja ja se on minulla opiskelukäytössä. Seuraavana rivissä on Suvilta saatu ihana Webster’s Pagesin Color Crush Traveler’s Notebook värissä patent petal pink, mutta sille en ole vielä keksinyt järkevää käyttötarkoitusta. Klemmarikellarissa näytti olevan ainakin yksi A5-kokoinen samaa väriä oleva rengaskalenteri. Keskeltä löytyy hopeinen Ajaston Planner -muistikirja sekä kolme kappaletta Kustannusosakeyhtiö Otavan muistikirjoja, jotka on saatu yhteistyönä. Oikeassa reunassa on vielä aivan ihana Carpe Diemin Mint Vintage Floral kalenteri personal-koossa, jonka ostin Kalenterimanian kirppikseltä, sekä Happy Planner Mini Sweat, smile, repeat fitness-kalenteri, jonka sain ihanalta Janitalta.

Vasemmalla olevan laatikoston ostin joskus Bauhausista ja maalasin valkoiseksi. Se sisältää erilaisia tarvikkeita, kuten saksia ja liimaa sekä kohojauheita korttiaskarteluun. Sen yläpuolella olevaan läpinäkyvään Palaset-laatikostoon olen laittanut kaikki washiteippini. Laatikostoa saa esimerkiksi Suomalaisesta Kirjakaupasta. Oikeassa reunassa oleva Mujin laatikosto sisältää lähes kaikki useimmin käyttämäni kynät, eli Pigma Micronit, Mildlinerit ja sivellintussit.

Työpöydän alla olevaan kaappiin olen laittanut laatikoita ja ne sisältävät muun muassa tarroja, die cutseja, journaling-kortteja, leimasimia ja leimamusteita. Kaikki tarvikkeet on jaoteltu kätevästi pieniin laatikoihin tai läpinäkyviin uudelleensuljettaviin pusseihin, joista ne saa helposti esille ja taas takaisin piiloon. Kaappiin olen myös laittanut tummat ja kirkkaat kalenterini sekä kalenterien lisäsivut.

Uusi työpöytäni on ihana ja kooltaan täydellinen. Sen ääressä mahdun tekemään töitä tietokoneella, ja myös opiskelukirjat voi helposti levittää pöydälle. Työpöydän ääressä tekee mieli viettää aikaa, kun ylähylly on niin kauniisti koristeltu. Kaunis ympäristö myös auttaa minua jaksamaan ikävämpienkin koulujuttujen kanssa. Kuka olisi uskonut, että työpöytä voisi helpottaa elämääni näin paljon! Jos haluat nähdä tarkemmin, mitä työpöytäni pitää sisällään, voit käydä kurkkaamassa Kalenterimanian facebook-ryhmään tekemäni livevideon.

Blogissa työpisteensä ovat esitelleet ainakin Birgit, Inka, Milja ja Omziin. Lisäksi Kalenterimanian YouTube-kanavalta löytyy muutama työtilaesittely ja ryhmän puolella hakusanoilla työpiste, työtila ja työpöytä löytyy videoita sekä keskusteluja aiheesta ja löytyypä vielä Työtilat-kuvakansiokin.

Millainen on sinun unelmiesi työpöytä?

– Sini