Avainsana: StellaPapers

Inka ja kalenterimania, alkaen 2016

En hyvään toviin keksinyt mistä kirjoittaisin tänä maanantaina. Pohdin mistä en olisi jo ehtinyt Kalenterimania-vuosieni aika kirjoittaa? Olen kirjoittanut haastepostauksia, plan with Inka-postauksia, ajatuksia kalenterimanian vaikutuksista elämääni, diy-postauksia.. Olen jopa haastatellut parempaa puoliskoani harrastuksen tiimoilta – kahdesti! Jäin jumiin miettimään sitä, että mitä uutta ja ennennäkemätöntä keksisin, kunnes hyväksyin sen että tähän väliin en uudelleen keksittyä pyörää taitaisi hatustani taikoa. Joten jospa keskittyisinkin siihen, mitä kaikkea on tapahtunut näiden vuosien aikana, ja mitä kaikkea olen ehtinyt kokeilemaan harrastusmielessä?

Kaivoin ennen tämän postauksen napputelemisen aloitusta esiin ensiesittäytymiseni täällä blogissa, syyskuulta 2016. 2016, herraisä sentään. Melkolailla on ehtinyt tapahtua sitten tuon postauksen, mutta useat tuolloin kirjoittamani faktat pitävät myös yhä paikkansa. Saman katon alla asuu edelleen sama mies sekä 3 käärmettä, katto vain on vaihtunut omakotitalon harjakatoksi ja asukkaita on ilmaantunut lisää yhden liskon ja koiran verran. Suosikkijuttujen listalla keikkuvat edelleen samoina vuoteen 2016 verraten Kalenterimania (daa), pokémonit ja kaalilaatikko. Mitä virkkaamiseen taas tulee, en taida edes tietää missä virkkuukoukkuni tällä hetkellä on..

Tuon postauksen kuvissa näkyvä kalenteri on edelleen olemassa, vaikkakaan ei enää allekirjoittaneen omistuksessa. Perhepiirissä tuo vaaleanpunainen kiinanihme pysyi kumminkin, kun se muutti äitini luo muistaakseni 2017 alkuvuodesta. Kalenterin lisäksi kuvissa huomiota kiinnitti korvanlehtien venytyksien ja poskieni koko – korviksien halkaisijasta on nimittäin lähtenyt yli sentti pois, poskista ei valitettavasti voi sanoa samaa.. Mutta samaksi hörhöksi tunnistan kyllä tuonkin Inkan kuin sen joka kurkkii peilistä tänäpäivänä, ja hymyily kalentereiden parissa irtoaa ihan samaan tapaan – jollei jopa hieman leveämmin – katsokaa vaikka!

En uskalla vannoa muistanko kaikki tuota vaaleanpunaista söpöläistä seuranneet kalenterini, saatikka niiden kronologista järjestystä elämässäni, mutta ainakin ne parhaat palat. Heidi Swappilta on minun elämääni jättäneet jälkensä Memory Planner sekä Traveler’s Notebook, Mambilta Choose Joy Every Day-kantinen Classic Happy Planner & Websters Pagesilta minttuinen Traveler’s Notebook. Ajaston valikoimasta olen tutustunut aikanaan Doodleen, ja uudemmista Planner-muistikirjaan sekä harmaaseen versioon Arkista. Huh, onhan ollut monia kalentereita matkalla nyt vallitsevaan kohtalaisen vakaaseen kalenterirauhaan!

Mikä sitten onkaan tilanne tällä hetkellä kalenterirepertuaarissani? Tällä hetkellä on käytössä kolmen kopla opuksia, kaksi kalenterikäytössä ja yksi art journalina. Ainoalta yhteistyössä saatu Aura on käytössä bullet journalina, ja art journalia toteutan Kalenterimanian alkuhuumassa Ikeasta ostettuun tyhjä-sivuiseen vihkoon. Perinteisin kolmesta kalenteri-asiastani on Tigerista ostetut rengaskannet, ja niiden sisään kätkettynä on Vihkokaupalta ostetut kotimaiset StellaPapersin viikkosivut. Art Journal on tällä hetkellä ehkä se, joka inspiroi ja kutsuu pariinsa kaikista eniten, vaikka hyvin tasavertaisen ihania ovat kyllä kaikki kolme kaunokaistani. Vaikkakaan art journal ei kyllä päälle päin ole kovin komia – vielä!

Paljon on mahtunut matkaan kalenterimaanikkona, ja toivottavasti vielä paljon enemmän tulee mahtumaan. Melkeinhän tässä tulee tippa linssiin kun pohtii kaikkea mitä on tapahtunut tämän upean yhteisön parissa, ja millaisia kohtaamisia toisten harrastajien kanssa on saanut kokea. Rakkautta ja kalenterimaniaa!

♥, Inka

Esittelyssä – StellaPapers (Traveler`s Notebook insertit)

Jokunen viikko sitten Kalenterimanian jäsen Katri-Merita otti minuun yhteyttä ja kyseli, saako tulevaisuudessa mainostaa oman uuden merkkinsä tuotteita ryhmässä ja vastasin, että tottahan toki. Katri-Merita oli aloittanut omien inserttien, eli kalenterisivujen, tekemisen StellaPapers-nimen alla. Alunperin oli ilmeisesti tarkoitus, että firmalle tulisi oma verkkokauppa, mutta tällä hetkellä tuotteita on myynnissä kaikille maanikoille tutussa ihanassa Se Hämeenpuiston Vihokaupassa. Vihkokauppa olikin StellaPapersille mitä mainion yhteistyökumppani, sillä se sijaitsee Tampereella. StellaPapersin tuotteet nimittäin suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun asti Tampereen Tampellassa. Jos siis etsit kotimaista tuotetta ja haluat, että roposesi pysyvät nimenomaan Suomessa, niin StellaPapers on mitä mainion vaihtoehto.

Katri-Merita lähetti minulle kiitokseksi kaksi traveler’s notebookin standard-kokoista inserttiä. Postiluukustani kolahti standard weekly (wo2p eli viikko kahdella sivulla), sekä standard monthly tn (eli kuukausivihko heinäkuusta joulukuuhun, päivätty vuodelle 2018). Viikkovihkoa en ole vielä ottanut käyttöön, sillä aloitin juuri vähän aikaa sitten uuden kalenterivihkoni, mutta kuukausivihko on jo traveler’s notebookini välissä.

StellaPapersin tuotteet ovat kauniita, se on ensimmäinen asia mitä haluan niistä sanoa. Pidän tuotteiden ulkonäöstä, rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Tulen hyvälle tuulelle kun katson niitä. Fontti on kaunis ja tottakai on mahtavaa pitkästä aikaa lukea suomenkielisiä tekstejä. Kuukausivihon päivät alkavat meille luonnollisella tavalla maanantaista ja viikkovihko samoin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin viikkovihkon ensimmäinen boxi on tyhjä. Siihen on helppo kirjata ylös esimerkiksi viikon tärkeimmät muistettavat asiat. Molemmissa vihoissa on mukana pistesivuja, pisteväli on 5 mm, joka tuntuu miellyttävän monia. Yleisilme on harmoninen. Sitten se paperi, ai että minä pidän siitä. Paperi on 4CC, 120g. 4CC tarkoittaa päällystämätöntä, sileäpintaista paperia. Se tuntuu hyvältä käteen ja pidän siitä, miten kynä liukuu sen pinnalla.

Insertit ovat nitomattomat, mikä on oikein hyvä ja ymmärrettävä pointti. Nitomattomuus laskee tuotteen hintaa ja nopeuttaa prosessia. Se mahdollistaa myös sen, että jos haluaa viikkovihkoonsa enemmän kuin viisi viikkoa, voi iskeä yhteen useamman vihon. Myös rengaskalentereiden insertit toimitetaan rei’ittämättöminä joten ne voi itse rei’ittää sopimaan mihin tahansa rengasväliin, näin ollen StellaPapersin insertit ovat mainio vaihtoehto esimerkiksi Heidi Swappiin ihastuneille, sillä kyseinen merkki ei ainakaan toistaiseksi ole myynyt inserttejä erikseen.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että StellaPapers on juuri sitä, mitä kaipasin Suomen markkinoille. Hyvä tuotevalikoima, laadukkaat tuotteet ja mikä tärkeintä: hyvä ja asiallinen asiakaspalvelu. Suosittelen lämpimästi.

 

P.S. Insertit vilahtavat myös tällä videollani