Avainsana: taitopuoti paperinauha

Washit ja kalenteritarrat pakettikorteissa

Washien käyttämiseen joulukorteissa löytyy paljon ideoita netin syövereistä, Pinterestistä esimerkiksi. Niitä on kuitenkin ainakin Kalenterimanian Facebook-sivulla jaettu jonkun verran, joten ajattelin jakaa vähän erilaisen näkökulman washien ja kalenteritarrojen käyttöön joulupuuhissa – kalenteriin liimaamisen lisäksi siis. Tässäpä siis vinkkiä kuinka voit loihtia itse persoonalliset pakettikortit.

Pakettikorttien tekemisen aloitin leikkelemällä valkoisesta kartongista haluamani muotoisia pakettikortti-aihioita. Tässähän voi toki käyttää minkä väristä kartonkia ikinä haluaakaan – tai vaikka kuviopaperia!

Kun kortit olivat haluamassani muodossa, rei’itin niihin reiät pakettiin nauhalla kiinnittämistä varten. Sitten alkoi hauskin osuus – pakettikorttien koristeleminen! Siispä kaivoin esiin kauniita talvisia ja jouluisia washeja, ylläolevassa kuvassa olevat ihanuudet ovat Kuusateelta sekä Teippitarhalta. Laitoin teippejä pakettikortteihin hieman sinne sun tänne, ja hieman eri päin eri kortteihin.

Kun kaikissa korteissa oli washia liimattuna, kaivoin esiin muutaman Me and my big ideas-tarrakirjan. Niissä on usein mukana paljon esimerkiksi sydäntarroja, ja muita symboleita, jotka käyvät kalenterin tuunaamisen lisäksi moneen muuhunkin. Liimailin kortteihin washin päälle muunmuassa sydämiä, laatikkotarroja, muutaman timantin..

Jätin heti alussa sivuun pari pakettikorttia. Kun washilla ja tarroilla koristellut yksilöt alkoivat olla nimiä vaille valmiita, otin ne sekä Tombow Dual Brush-kynän esiin. Hyvin simppeli koristus tuli näille pohjille; taustan väritys Tombown sivellinpäällä, ja sen päälle nätisti tekstaten lahjan saajan nimi. Yksinkertaista, helppoa, ja silti suhteellisen näyttävää – ja ainakin persoonallista!


♥, Inka

Minä ja Kalenterimania

Vuosi lähenee loppuaan ja huomaan taas miettiväni, mitä kulunut vuosi on minulle tuonut tullessaan. Kalenterimanian kirppis täytti tammikuussa vuoden, ja kaupanteko sujuu varsin mallikkaasti. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana kirppis kasvoi myös Suomen suurimmaksi kalenteritarvikkeiden Facebook-kirppariksi, ja se tuntui oikein mahtavalta. Iso kiitos tästä kuuluu Kalenterimanian Kirppuposselle eli kirpan ylläpidolle. Uskomattoman hienoa työtä!!! <3 Kirppa kasvaa ja kaunistuu, jatketaan samaan malliin.

Kesäkuussa oli Forssassa kesämiitti, johon tänä vuonna pääsin ekaa kertaa osallistumaan. Oli kyllä mahtavaa. Oli aivan upeaa nähdä ihan livenä kaikkia ihania kanssamaanikoita ja tietenkin Kalenterimafiaa, eli iki-ihanaa ylläpitoamme. Paikka, jossa olimme, oli kiva ja oikeinkin toimiva miitinkiä varten. Kiitos siis Koskenniskalle. Sattuipa vielä niin kauniit ilmatkin kohdalle. Reissuun lähdin täältä Kainuusta ihanan Sinna-Riikka Valpun kanssa lauantaina, ja meillä oli kyllä mielettömän kiva roadtrip. Sitä paransi entuudestaan pikkupysähdys Tampereen ja IHANAN Vihkokaupan kohdalla. Kaikkea ihanaa tarttui sieltäkin mukaan. Lompakko ei kiittänyt, mutta minä kiitin. Yöpyminen ennen sunnuntain miittiä oli Somerolla ihanan Sheriffimme Kati Kaartisen luona. Sielläkin oli ihan mielettömän ihanaa ja on jo ikävä takaisin. Ja itse miittisunnuntai oli myös aivan mahtava. Siis kaikinpuolin upea kesäreissu, josta jäi monta ihanaa muistoa.Heinäkuussa juhlistin itsekseni kaksivuotista kalenterimaniaani. Olen siis liittynyt ryhmään heinäkuussa 2016 enkä takuulla osannut aavistaa, kuinka iso osa elämääni siitä tulisi. Olen sen kautta saanut todella paljon elämääni: uusia kavereita, muutaman ihan sydänystävän (tiedätte itse ketä olette), yhteenkuuluvuuden tunteen ja aivan mahtavan maniaperheen. Pahimmillaan, kun olin todella paljon yksin mieheni keikkatyön takia, mania oli turvasatama, jossa en koskaan ollut yksin. Aina löytyi offista joku, jonka kanssa jutella. Ryhmästä saan loputtomasti inspiraatiota ja saan katsella muiden uskomattoman hienoja luomuksia. Maniaperheen kanssa voin myös viimeinkin jakaa pöhkön innostukseni uusista kalenteritarvikeostoksista, joita olen vuosia hihitellyt ja ihastellut vain yksinäni.

3.11.2018 oli taas 1-vuotisjuhlan aika. Olen kuulunut tasan vuoden Kalenterimanian ylläpitoporukkaan eli Kalenterimafiaan. Ja voin sanoa, että on ollut mahtavaa ja vauhdikasta. Välillä meistä riippumattomista syistä on ollut sitä murheen alhoakin, mutta yhteen hiileen puhaltamisella ja mahtavalla toistemme tsemppaamisella olemme pysyneet kasassa ja saaneet voimaa taas jatkaa ihanan Kalenterimania-ryhmän valvomista, kehittämistä ja kasvattamista. Me ylläpidossa teemme koko ajan hirmuisen paljon hommia sen eteen, että ryhmä toimii. On mahtavia yhteistyökumppaneita, kuten Ajasto, Klemmarikellari, Heidin Korttipaja, Teippitarha, Pikkuleppis, Chic Company, Paperinauha ja jo aiemmin mainittu Vihkokauppa. Järjestämme ihania arvontoja, kuukausittaisia vaihtoketjuja, kirjoitamme näitä blogikirjoituksia. Valvomme että mania on kokonaisuutena se tuttu ja turvallinen hyvänmielenryhmä, johon jokainen meistä kuuluu ihan yhtä ihanana, arvokkaana ja yhtä tärkeänä osasena ja johon kaikki ovat tervetulleita. Ylläpitohommaa teemme rakkaudesta ryhmään ja aiheeseen. Joka kerta, kun avaan aamulla Facebookin, on Kalenterimania se paikka johon ensimmäisenä menen ja se paikka, josta illalla ennen nukkumaan menoa lähden. Kiitos siitä, että ryhmä on näin suuri ja ihana perhe, kuuluu kaikille,  niin ylläpitäjille kuin jäsenille. Kiitos, että olette olemassa <3

Rakkauvella – Eiksu &logo_kalenterimania