Avainsana: taitopuoti paperinauha

Lempituotteiden TOP 5 – Sini

Minulla kesti todella kauan keksiä, mitä esittelisin teille lempituotteinani. Yhtäältä ajattelin, että minun pitäisi jotenkin erottua joukosta ja olla esittelemättä samoja tuotteita kuin muut ylläpitäjät. Toisaalta harmittelin, ettei minulla ole montaa sellaista tuotetta, jota käyttäisin joka aukeamalla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin valitsemaan seuraavat tuotteet.

Mambin tarravihot. Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet, että käytän todella paljon Mambin tarroja aukeamillani. Mambin laaja tuotevalikoima johdatti minut alun perin kalenterituunauksen pariin ja nykyään rakastan kutakuinkin kaikkia Mambin tuotteita. Tarroista pidän, koska ne ovat monipuolisia, värikkäitä ja niitä löytyy melkein joka tilanteeseen. Koska käytössäni on Happy Planner classic-koossa, minulla on paljon tilaa tuunaamiseen. Rakastan erityisesti Mambin kukkatarroja, mutta myös full boxeja, joilla saa yhden päivän kolmesta ruudusta peitettyä. Eniten kuitenkin tykkään siitä, että Mambilla on niin paljon motivoivia tekstejä ja kannustuksia tarroissaan. Kalenterin koristelu on minulle myös terapeuttinen harrastus ja ammennankin aukeamista virtaa jokaiseen viikkoon.

Washiteipit. Rakastan käyttää washiteippejä aukeamillani. Washeilla saa aukeamaan ryhdikkyyttä tai rytmiä, toisaalta revitty teipin reuna luo mielestäni sivuihin rennon, jopa boheemin taiteellisen tunnelman. Minulla on washiteippejä vähän joka lähtöön, mutta niitä ei koskaan tunnu kuitenkaan olevan tarpeeksi. Miten voikin olla niin, että aina puuttuu juuri se yksi täydellinen teippi, joka yhdistäisi viikkoaukeaman värimaailman tai olisi sopivan levyinen.

Sivellintussit. En voi enää kuvitellakaan kalenteriini aukeamaa ilman sivellintusseilla tekstattuja menoja. Rakastuin sivellintekstaukseen pari vuotta sitten ja ajattelin aina, etten koskaan pystyisi tekemään niin upeita tekstejä kuin taitavimmat kalligrafit. Mutta epäilyistäni huolimatta tilasin kynät ja aloin opetella. En todellakaan osaa yhtä hyvin kuin moni muu, mutta siitä voin syyttää vain itseäni ja ajanpuutetta. Nimittäin harjoittelu tekee tässäkin lajissa mestarin! Kuvissa näkyy sekä Pentel Fude Touch että Tombow Dual Brush -kyniä. Laatikoston uumenissa on myös piilossa suosikkikynäni: Tombow Fudenosuket kovalla ja pehmeällä kärjellä. Teippitarhan Tombow-valikoima on suurin, mutta myös Se Hämeenpuiston vihkokauppa myy Tombow’n sivellintusseja.

Kalenterileimat. Minulla ei ole kalenterissa käytettäviä leimoja vielä kovin montaa settiä, mutta tykkään käyttää niitä elävöittämään aukeamiani. Joskus kaipaan myös vaihtelua oman käsialani sekaan. Kaikilla aukeamilla leimoja ei todellakaan näy, koska en aina viitsi kaivaa leimoja ja musteita esiin. En myöskään kuljeta leimoja mukanani, jos vaikka koristelen kalenteria kodin ulkopuolella. Korttipajan kalenterileimavalikoima on kattava ja tykkään selailla leimoja vapaa-ajallani!

Fiskarsin non-stick -sakset. Minulla on kahdet non-stick sakset, pienet valkoiset ja isommat violetit. Näillä saksilla on ihana leikata muun muassa tarroja ja washiteippejä, sillä teipit eivät tartu pintaan niin jämäkästi. Tarttumattomaan pintaan tarttuu kyllä teipinpalaset, mutta ne eivät jumitu kiinni ja lähtevät huomattavasti helpommin irti kuin tavallisten saksien pinnasta. Tarrojen muokkaamisesta lisää tässä blogitekstissä.

Nautinnollisia hetkiä kalentereiden parissa!

– Sini

Top 5 -tuotteensa ovat esitelleet myös Ruut, Suvi, AJNannaLauraMiljaPiia ja Mirppu.

DIY – Kannet kierresidontaiselle kalenterille

Esittelin blogissa pari viikkoa sitten Ajaston uutuuskalentereista Campuksen. Kansilehden värimaailma ei miellyttänyt minua lainkaan, joten päätin tehdä kannet itse. Nyt esittelen teille pari helppoa tapaa tehdä mieluisat kannet itse. Nämä tekniikat toimivat kaikkiin kierresidontaisiin kalentereihin, joissa on läpinäkyvät kansilehdet, mutta myös välilehtien tekoon.

Tarvitset kalenterin lisäksi seuraavat tarvikkeet:

  • Paperia tai kartonkia
  • Viivotin
  • Lyijykynä ja kumi
  • Sakset

Näistä voi lisäksi olla hyötyä:

  • Paperileikkuri
  • Yhden reiän rei’itin
  • We R Memory Keepers Planner Punch Board, jossa Spiral Punch Inserts -lisäosa

Ihan ensiksi pitää mitata kalenterin kannen tai sivun koko. Jos haluaa tehdä kalenteriin kartonkisia välilehtiä, pitää muistaa lisätä leveysmittaan tilaa myös ulokkeelle, joka pilkistää kalenterin reunasta. Campuksen sivun mitat ovat 14 cm x 21 cm, joten merkitsin paperiin pienet viivat näihin kohtiin, jotta osaisin paperileikkurilla leikata oikean kokoisen sivun. Jos leikkaamiseen käyttää saksia, kannattaa viiva piirtää koko sivun matkalta ja kumittaa mahdolliset merkinnät leikkaamisen jälkeen.

Kun sivu on leikattu, pitää paperiin piirtää sivun reikien kohdat. Campuksen mukana tuli kaksi kätevää kuvasivua, jotka irtoavat kalenterista, joten käytin niitä mallina.

Sivujen rei’ittämiseen on olemassa myös erittäin kätevä työväline: We R Memory Keepersin Planner Punch Board, sillä sen Spiral Punch Insertin lisäosista se neliönmuotoinen on täsmälleen oikean kokoinen tähän hommaan. Yrittäjistämme ainakin Chic CompanyHeidin KorttipajaKlemmarikellari ja Taitopuoti Paperinauha pitävät kyseisiä rei’ittimiä valikoimissaan ja lisäosien saatavuutta voi kysyä heiltä suoraan.

Reikien välin voi myös mitata itse ja piirtää paperiin. Campuksessa reiät ovat kuuden millimetrin välein ja niiden leveys on 6 mm. Kun reikien paikat on merkitty, ne voi tehdä yhden reiän rei’ittimellä, mutta reunasta pitää leikata vielä pienet lovet, jotta sivun saa kalenteriin kiinni. Jos rei’ittimessä on pohja, kannattaa se irrottaa, niin pohjalla olevasta reiästä näkee suoraan, mihin kohtaan sivu pitää asettaa. Kun sivu on rei’itetty, se on valmis kiinnitettäväksi kalenteriin.

Tein vielä sellaisen version, jossa leikkasin ja rei’itin paperin kuvataskun mittoihin ja laitoin sen suoraan kuvataskun sisälle. Tällä tavalla tehdessä sivun koko on kuitenkin himpun verran pienempi, joten taustalla olevat sivut näkyvät reunoilta hieman. Lisäksi muovitaskun päälle tulee vielä kalenterin oma kansi, joten paperi voi näyttää himmeämmältä kuin ehkä haluaisi. Kalenterin kanteen voi vielä leikata tarrapaperista palasen ja kirjoittaa vaikkapa omistajan nimen tai mikä kalenteri on kyseessä.

Ihania hetkiä kalentereiden parissa!

– Sini

Tässä vielä muita hyviä vinkkejä, kuinka tehdä kalenteriin kannet itse:

Nidotulle kalenterille uusi pinta

Happy Plannerille snap-in -kannet

Happy Plannerille kannet rengaskalenterista