Avainsana: taitopuoti paperinauha

Laukussa mukana

Kyselin pari viikkoa sitten ryhmän puolella, että mistä aiheesta olisi kiva lukea postaus. Yksi pyynnöistä oli blogimaailmassa hyvinkin tuttu ”mitä laukkuni on syönyt”-postaus, kiitos toiveesta Meriannelle. Tämä ei ole nyt sellainen setti mitä minulla olisi AINA mukanani, mutta sanotaanko että jos lähden minimiittiin tai vaikkapa kahville jonkun kanssa jonka haluan innostaa mukaan, on tämä kokonaisuus laukussani. Ja vaikka tottakia tunnen ja tiedän värimaailmani, niin hitusen kyllä yllätyin tästä pinkki-mustasta kokonaisuudesta kun kuvia muokkasin. Heh.

Okei, lähdetään perusjutuista. Eli itse laukusta, se on H&M:ltä ostettu, sellainen ohohups!-ostos itseasiassa. Tarvitsin ison laukun johon mahtuu koko elämä (ja Erin Condren, koska se ei mahtunut MIHINKÄÄN laukkuuni) jos menen vaikkapa viikonlopuksi Helsinkiin tai menemme mumman luokse yön yli vierailulle. Olimme ensimmäistä kertaa kaupungilla Mannan kanssa ilman rattaita ja ajattelin että kipaistaan nopeasti Henkkiksessä, ihastuin laukkuun mutta se oli kallis minun budjetilleni. Pikaisesti vilkaisin H&M:n appista että kas -50% alekuponki, minäpä käytän tämän. Tällä välin Manna oli ehtinyt bongaamaan jostain pinkin Flamingo-pehmolelun, ruoka-aika läheni ja pinna väheni samaa tahtia, marssimme siis kassalle laukun ja pehmon kanssa. Noh kassalla todettiin että kappas vain, eihän mun miniostospisteet riitä siihen alekuponkiin. Koska olin lapsen kanssa liikkeellä en jaksanut lähteä tuotetta enää vaihtaamaan vaan maksoin pitkän pennin laukusta. Onneksi se on minulla kuitenkin lähestulkoot joka päivä käytössä, joten hinta ei ole jäänyt harmittamaan. Koristeena mulla on Inkalta lahjaksi saatu ihana pompom ja M-kirjain.

Sitten se sisältö. Laukussa on kiinni pikku pussukka jonka sisältä on yleensä seuraava: lompakko (saatu ystävältä, kiitos Marica!), passi koska en omista ajokorttia tai muita henkilöllisyystodistuksia, bussikortti joka taitaa kyllä juuri nyt olla tyhjä, sekalainen kasa huulimeikkejä (käytän melkein aina punaista huulipunaa, kuvassa näkyvä kultainen on Miljalta ja rakastan sen väriä!),Vitalis huulirasva, kuulokkeet (pinkit, kuka yllättyi? Ne on ostettu eräällä stadin reissulla Clas Ohlsonista, olin unohtanut kuulokkeeni kotiin…), aurinkolasit (nämä on mulle välttämättömyys, silmäni vuotavat helposti), Instax Mini josta syytän meidän Millamiitti-porukkaa, Nova Melina Designin penaali jonka sisältä löytyy lajitelma kyniä (mm. Akateemisesta Kirjakaupasta, Suomen Taidetarvikkeesta, Taitopuoti Paperinauhasta ja Suomalaisesta Kirjakaupasta) ja tottakai rakas kalenterini, eli Heidi Swappin personal-kokoinen kaunotar (Chic Companyltä). Pinkki ja glitterinen.

-Mirppu

ps. jos joku ihmettelee, niin ei, en roudaa tarravalikoimaani mukanani!

Miksi minulla on niin monta kalenteria?

Mietin pitkään mistä teille ihanille lukijoille tällä kertaa kirjoittaisin. Lopulta päädyin vastaamaan omalta osaltani ikuisuus kysymykseen. Miksi minulla on niin monta kalenteria? Tätähän meiltä monestikkin kysytään kalenterimanian facebook-ryhmässäkin. Voin kyllä hyvinkin ymmärtää miten hämmentävää se on, kun joillakin on useampi kalenteri käytössä. Itsekkin olen joskus samaa ihmetellyt, kun itse on koittanut vain yhden kanssa sinnitellä. Kunnes luovutin ja otin useamman käyttöön. Syitähän on monia, eikä vähäisin niistä ainakaan ole kaikki ihanat kalenteri-valmistajat! Koko ajan tulee markkinoille toinen toistaan kauniimpia kalentereita. Niistä kun sitten näkee ihania kuvia Kalenterimaniassa, niin heikko kun on niin sortuu uudelleen ja uudelleen ostamaan uutuuksia (he he ).  Kaikki kalenterithan mitä minulla on, eivät toki ole käytössä yhtä aikaa. Minulla on hyllyssä monta aivan uskomattoman ihanaa kalenteria, päiväämättömine sivuineen, jotka odottavat vain käyttöön pääsyä.  Heitä sitten ihailen, silittelen ja selailen välillä, ja mietin mitä mihinkin tarkoitukseen käyttäsin. Tämän asian suhteen minun on pakko tunnustaa olevani ihan ihka aito kalenterimaanikko <3. Sama pätee myös kaikkiin ihaniin koristelutarvikkeisiin joita koko ajan tulee lisää ihanille kauppiaillemme <3. En vain yksinkertaisesti malta olla ostamatta!

Käytössä tällä hetkellä minulla on kolme kalenteria. Erin Condren Life Planner, Happy Planner mini ja Bullet journal leuchtturm 1917 muistikirjassa. Minulla on myös käytössä Prima Marketingin passport kokoinen Gemini Traveller´s Journal, mutta en laske häntä kalenteriksi, koska hän toimittaa lompakon/muistikirjan virkaa.

Syy monen käytössä oloonhan on yksinkertainen. Kyllästyn helposti. Eli vaikka kalenteri olisi kuinka ihana niin saatan hukata inspiraation, tai kyllästyä esimerkiksi kanteen tai layouttiin. Mutta kun minulla on kolme erilaista käytössä, niin olen huomannut että tälläistä ongelmaa ei tule. Saattaa olla päivä tai pari, kun ei löydy inspiraatiota vaikkapa Erinin koristeluun, koska vertikaali viikkoaukeama, niin Mini Happy Plannerissa on horisontaalinen viikkoaukeama. Jos molemmat kyllästyttää, voin bujoon tehdä juuri sellaisen aukeaman kuin sillä hetkellä tuntuu oikealta ja inspiroivalta.

Myös koristelutyylissäni on eroja riippuen siitä mitä kalenteria olen koristelemassa. Erin Condrenin viikkoaukeamassa on niin paljon tilaa, että hänen kanssaan innostun koristelemaan runsaasti, mini Happy planneria hillitymmin, koska tilaa ei ole niin paljon. Bullet Journalini on välillä hyvinkin pelkistetty. Pääasiallisesti käytän tarroja, skräppipaperia ja washiteippejä koristelussani.

Kirjoitustapani on myös erilainen näiden kalenterieni välillä. Toiseen kirjoitan rönsyävämmin, päiväkirjamaisemmin. Toiseen lyhyesti ja asiapainotteisesti. Jotenka tässäkin yksi syy lisää miksi minulla on niin monta kalenteria 🙂 Joskus on vain niin kiire ettei kerkiä panostamaan kauneuteen, ja silloin on hyvä olla kalenteri missä moinen pikaisuus sallitaan. Mutta saattaisin pimahtaa, jos minun ihanaisessa Erinissäni olisi ihan tyhjää, lukuunottamatta muutamaa tarkeää merkintää.  Mini Happy Plannerissani taasen on jo valmiiksi niin sievät sivut että kiireinen pikainen muistiinpano ja koristelun puute ei haittaa. Bullet Journal on sitten taas minulle se, jonka tekemiseen kaipaan aikaa. Koska minulle hyvinkin toimiva ja rentoutumiskeino on se, että alan tyhjälle aukeamalle tekemään jotain kaunista. Bullet Journal on minulle muutenkin enempikin sellainen henkilökohtainen ja kaiken sisältävä eepos, jota ilman en voisi elää.

Myös mukana kuljettamisen helppous on tuonut tarpeen useammalle kalenterille. Rakastan Erin Condreniani, mutta kun haluan ottaa pienen laukun mukaan, niin Erin on siihen liian suuri. Silloin Happy Planner mini on huomattavasti kätevämmän kokoinen. Joten myös erilaiset tilanteet joita tulee vastaan, määräävät minulle sen että yksikertaisesti on pakko olla useampi erilainen kalenteri. Miksi sitten olen päätynyt juuri näihin kalentereihin mitkä nyt ovat käytössä? Leuctturm oli luonnollinen jatkaja edelliselle Bullet journalilleni joka oli myöskin Leuchtturm. Erin Condren siksi, että pidän sen sidonta tavasta, ja siitä että tilaa riittää. Mini siksi, koska #maniaperhe <3. Mini minulle tuli lopulta sen takia, että olin niitä kuukausi tolkulla ihaillut kaikissa kuvissa Kalenterimania ryhmässä, ja olin myös hirmuisen ihastunut noihin ruusukullan värisiin Deluxe kansiin. Myös se tosiasia, että minissä on kuitenkin normaali personal-kokoiseen planneriin verrattuna enemän tilaa kirjoittaa, oli vaikuttava tekijä valinnassa. Myös sellainen asia vaikuttaa minulla kalenterin valintaan, että voinko käyttää lempikyniäni, vai tulevatko ne sivusta läpi. Ja Erin Condrenin ja Mini Happy plannerin kohdalla toteutuu myös muunneltavuus. Kansia voi vaihtaa jos edellisiin kyllästyy. Ja WeRMemory Keepersin rei´ittäjällä saa tehtyä uusia sivuja vaivatta kumpaankin. Muunneltavuus kalenterissa on minulle tärkeää.

Eli älkää huolehtiko kanssamaanikot, kun tarkkaan miettii niin joskus on vaan aiheellista olla useampi kuin yksi 🙂

<3 Ihania kalenterihetkiä toivotellen: Rakkauvella Eiksu <3

Ps: Kuvissä näkyvistä tuotteista suurin osa on hankittu seuraavista paikoista: Se Hämeenpuiston vihkokauppa, Chic Company, Klemmarikellari, Heidin Korttipaja, Taitopuoti Paperinauha ja Kalenterimanian kirppis– ryhmästä