Avainsana: Tarina

Miran taidematkan alku

Mä olen lapsena ollut kova tyttö piirtämään ja askartelemaan, mulla oli aina jossain lähellä vihko tai irtopaperia ja penaali. Mummini tapasi vetäytyä omaan rauhaan maalien ja taulupohjien kanssa ja tartutti minuunkin innon maalata. Mä yritin maalata kauniita maisemakuvia eläimineen ja ihmisineen ja turhauduin kun en onnistunut. Mummi sanoi silloin, että älä pyri täydellisyyteen tai edes oikeisiin muotoihin, maalaat vaikka pelkkiä viivoja viivojen päälle, kunhan toteutat itseäsi. Jossain kohtaa ylä-asteen jälkeen piirtelyt jäi, olin mummin neuvosta huolimatta aina tyytymätön piirroksiin ja maalauksiin, mikään ei koskaan ollut tarpeeksi hieno tai sellainen kun olin sen päässäni ajatellut. Ajattelin, että miksi yrittää tehdä jotain mitä ei oikeasti osaa tehdä niin hyvin kun haluaisi, vaikka kuinka harjoittelisi.

Moneen vuoteen en tehnyt mitään asiaan liittyvää, satunnaisia itse askarreltuja synttäri- ja joulukortteja lukuunottamatta. Vuonna 2017 aloin seuraamaan Kalenterimaniaa, haltioiduin ihmisten luovuudesta ja se sai minutkin kaivamaan esiin kalenterin. Vuosien varrella mulla on ollut käytössä erilaisia markettikalentereita. Kokeilin myös bujoilua, mutta kiireisen arjen keskellä aukeamien luominen tyhjästä enemmänkin ahdisti kuin mitään muuta, joten luovutin. Viime vuonna loppuvuodesta tilasin itselleni Personal plannerin, johon tykästyin heti! Mummini 93v kysyi tämän vuoden alussa minulta, miksen enää piirrä tai maalaa, näytin silloin kalenteriani, selailtiin yhdessä aukeamia ja hän rohkaisi piirtämään omia kuvia aukeamille, käski vaihtaa puuvärit vesiväreihin ja antaa palaa.

Ja minä tottelin. Kaivoin uudet, useamman vuoden käyttämättöminä kaapissa levänneet vesivärit esiin. Alkuun se oli aika kankeaa, ärsytti kun en osannut käyttää värejä niinkuin olisin halunnut. Useamman kerran lopetin ennenkuin pääsin edes puoleen väliin sitä mitä olin tekemässä. Päätin kuitenkin, että teen Personal planneriini yhden kuukauden ajan toisen sivun taustan vesiväreillä. Pikkuhiljaa aloin nauttimaan väreistä, siitä miten helppoa niiden oli antaa elää omaa elämää. Tajusin, että peli ei ollut pelattu jos väri tuli liian tummana tai vaaleana paperille, vaan niiden kanssa pystyi leikkimään, lisäämään väriä tai vettä, kerroksia kerroksien päälle. Tämä oivallus toi mulle rentouden. En ole edes yrittänyt maalata maisemia tai muutakaan suoraan paperille (vielä). Päätin vain vaihtaa puuvärit vesiväreiksi, on kyseessä sitten itse piirretty kuva joka pitää värittää tai valkoinen tausta joka kaipaa väriä.

Se on helppo sanoa lapselle päivittäin että ”kukaan ei osaa mitään harjoittelematta” ja silti itse turhautua HETI kun asiat ei heti sujukaan. Joskus on hyvä heittäytyä mukavuusalueen ulkopuolelle, voi olla mahdollista että ohimennen löytyykin asia, joka tuo mielelle rentoutta ja lieventää arjen stressiä!

-Mira H.

Erjan matka kalenterimaanikoksi

Olen aina tykännyt toteuttaa itseäni luovalla tavalla ja olen aina tykännyt askartelusta. Näin kuitenkin hieman aikuisemmalla iällä en oikein tiennyt, kuinka voisin näitä kahta mieluisaa asiaa lähteä toteuttamaan ja hyödyntämään. Sitten kohtasin Kalenterimanian.

Mikäli oikein jaksan muistella, elettiin ehkä vuotta 2019 suurin piirtein, kun ensimmäistä kertaa kuulin kyseisestä ryhmästä. Ja kuten arvata ehkä jo saattaa, asia ei ihan täysin vielä auennut minun aivonystyröilleni. En muista tarkasti, joko tuolloin laitoin liittymispyynnön ryhmään, mutta vasta vuosi 2020 oli kokonaisuudessaan käännekohtana minulle. Aloitin silloin opiskelut ja tiesin tarvitsevani kalenteria! Toki puhelimestakin sellainen löytyi, mutta koska olen siinä(kin) asiassa hieman vanhanaikainen, en tahtonut jäädä pelkästään sen varaan.

Kulutin illat katsellen toinen toistaan upeampia kuvia kalentereista ja samalla pohdin, kuinka paljon mahdollisuuksia onkaan tehdä niistä juuri itsensä näköisiä. Googletin ja googletin erilaisia kalentereita, käytin siihenkin hommaan monia viikkoja. Tahdoin kerralla löytää itselleni juuri sen oikean, jota jaksaisin katsella päivittäin ja joka olisi juuri minun tarpeisiini sopiva. Eräänä päivänä sitten kolahti. Sopivan iso, väriltään kauniin beige, muistiinpanoille riittävästi tilaa. Katselin YouTubesta esittelyvideoita ja olin entistä varmempi päätöksestä – tämä kalenteri minun oli saatava.

Laitoin siis tilaukseen Sita Salmisen kalenterin. Ja voi pojat, koskaan eivät olleet päivät tuntuneet niin pitkältä, kuin odottaessani kalenteria postista! Kun sitten muutaman päivän kuluttua sain näppeihini tuon kauneuden, olin myyty. Ja juuri tuon kyseisen kalenterin ansiosta minun kalenterituunailuni sai alkaa. Kalenterimanian ryhmässä olin enemmänkin hiljainen sivustaseuraaja – ihailin ja huokailin itsekseni ja imin ideoita itseeni. Kuitenkin sitten vuonna 2021 innostus hieman laantui, vaikka olin jälleen ostanut uuden upean kalenterin. Tuntui siltä, ettei vuorokaudessa tunnit riittäneet mihinkään. Kävin koulua, kuljin harjoitteluissa ja samalla täytyi pyörittää arkea ja perhe-elämää. Vaikka tuolloin olisikin pitänyt aikatauluttaa menemisiään ja kirjoittaa niitä ylös, en silti saanut aikaiseksi aukaista kalenteria. Tuntui siltä, kuin minussa olisi ollut jokin lukko. Seurailin silti yhä muiden tuunailuja ja hehkutuksia mm. uusista herkullisista tarroista ja teipeistä, mutta en kokenut samanlaista syttymistä enää. Harmitti ja turhauttikin hieman kadonnut inspiraatio. Silittelin silloin tällöin kalenterini kantta ja samalla tein päätöksen antaa itselleni aikaa. Innostus kyllä palaisi, jos niin olisi tarkoitettu. En halunnut stressata asiaa ja ikään kuin unohdin koko jutun.

Sitten päästäänkin pikakelauksella vuoteen 2022 ja tähän hetkeen. Muutama kuukausi sitten minulle iski vähän ehkä yllättäenkin tunne, että tahtoisin käydä ajan kanssa läpi muiden kalenterimaanikoiden kuulumisia. Meni ilta jos toinenkin. Luin ja luin, ihastelin jälleen. Ja sieltä jostakin se tuttu ja turvallinen tunne alkoi hiipiä pintaan! Innostus ja inspiraatiota täynnä olevat ajatukset. Kuinka olinkaan kaivannut sitä tunnetta! Ja erityisesti kaikkia ihania tyyppejä, sekä vahvaa ryhmähenkeä. Tuskastelin kuitenkin jälleen, minkälaisen kalenterin hyppysiini tahtoisin tällä kertaa. Kyselin ongelmaani apuja ryhmän puolelta ja kaikkien vastauksien ansiosta tajusin, mikä olisi minun juttuni. Kaksi aiempaa kalenteriani olivat molemmat Sitan kalentereita ja niistä olin tykännyt kovin. Niiden parissa olin saavuttanut oman kalenterirauhani, joten loppujen lopuksi ratkaisu ongelmaani olikin hyvin selkeä. Joten tällä hetkellä pöydällä edessäni on kasa tarroja ja teippejä, sekä jälleen kerran yksi kaunokainen – hempeän keltainen, täynnä mahdollisuuksia ja rutkasti tilaa unelmille.

Mieli on ideoita tulvillaan, innostus joka päivä läsnä ja tämä rauhallisuus ja varmuus omaa kalenteria kohtaan… Korvaamatonta. -Erja