Avainsana: tarrasetit

Suosikkituotteiden top 3 – MAMBI

Monelle Me & My Big Ideas, eli tuttavallisemmin MAMBI, on jo tuttu kalenteritarvikemerkkinä. Kyseisen brändin valikoimasta löytyy niin Happy Plannereita kuin ihania washejakin – myöskin monen kalenterimaanikon suosikkitarrat löytyvät juuri heiltä. En ole tässä tapauksessa mikään poikkeus, ja käyttämistäni tarroista valtaosa on nimenomaan MAMBI:n tuotteita.

Ihanan monipuolisista tarralehtiöistä minulla on kuitenkin selkeä lempikolmikko. Näitä kirjoja olen itse asiassa ostanut jokaista kaksin kappalein – en kerralla, vaan olen yksinkertaisesti käyttänyt arkeista niin paljon tarroja, että olen kokenut tarvitsevani uuden setin. Planner Basics -setistä olen ostanut kaikenkaikkiaan kolme erää, sillä kotiutin tämän kitin myös Mini-kokoisena. Toiset suosikkini ovat Colorful Boxes sekä Rainbow.

Näistä lehtiöistä omaan makuuni ylivoimaisia tekee niiden monipuolisuus ja -käyttöisyys. Käytän älyttömät määrät laatikkotarroja tuunatessani, joten Colorful Boxes -setti on aivan ehdoton. Sen sisältä löytyy usean värisiä sekä kokoisia bokseja, mukaanlukien kulta- ja hopeafoilattuja yksilöitä.

Planner Basics vetää minua puoleensa niillä nimensämukaisilla perustarroilla. Setti pitää sisällään niin juhlapyhätarroja, viikonloppubannereita, muistutusbokseja ja vaikka mitä muuta tarpeellista. Tämä setti olikin ensimmäinen ikinä ostamani MAMBI:n tarralehtiö, ja on ihan älyttömän hyvä niin aloittelijamaanikon kuin senioriharrastajankin tarrakätköihin.

Kolmas lempparini on ihanan värikäs Rainbow. Lehtiössä toistuu samoja tarramuotoja sateenkaaren kaikissa väreissä, ja tällaiselle väriteemojen mukaan tuunaavalle harrastajalle kyseinen setti on ihan nappiosuma. Sateenkaarilehtiötä on myös ihan älyttömän miellyttävä selata, sillä sen värikirjossa on vaan jotain tosi miellyttävää.

Löytyykö teiltä suosikkilehtiöitä MAMBI:lta tai joltain muulta merkiltä?

– Milja

Plan with Carita – Rightaftersunday

Pieni kotimainen Rightaftersunday lähetti minulle yhteistyöpostina ihania tarroja. Saamani pastellisävyinen tarrakitti kulkee nimellä Carita’s special ja se on suunniteltu minun lempivärieni pohjalta. Kitin lisäksi sain testiin kaksi muuta tarra-arkkia. Ensifiilikset ja esittelyn tarroista voi katsoa ryhmästä.

Carita’s special sisältää viikonpäivätarrat, fullbox- ja halfbox-tarroja sekä monipuolisesti erilaisia kauniita ja toiminnallisia pikkutarroja. En ole itse aiemmin käyttänyt juurikaan valmiita tarrakittejä, joten olin innoissani päästessäni toteuttamaan viikkoaukeaman bullet journaliini Rightaftersundayn tarroilla. Normaalisti en kauheasti suunnittele aukeamia etukäteen, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, kun olin itselleni vieraalla maaperällä.

Valitsin aukeaman pohjalle yhden tämän hetken lempiwasheistani, joka mukailee tarrojen hempeää sävymaailmaa. Sitten jatkoin aukeaman tekoa tarrakitin viikonpäivätarroilla. Tarrat ovat mattapintaista, kestävän oloista paperia ja viikonpäiviä paikoilleen asetellessani huomasin, että ne on myös tarvittaessa suhteellisen helppo irrottaa ja liimata uudelleen.

Carita’s special kitissä vuorottelevat kätevästi käytännölliset ja koristeelliset tarrat. Liimailin boxitarroja tasaisesti pitkin viikkoa ja täydensin sitten viikonpäiviä pikkutarroilla. Yksi tarrakitin kantava teema ovat selkeästi rusetit, joita esiintyy kitissä monin eri tavoin. Kapeat washimaiset rusettitarrat osoittautuivat oiviksi tilanjakajiksi ja auttoivat ryhmittelemään merkattavia asioita viikkoaukemalle.

Ehdoton suosikkini tarrakitissä ovat pienet, yksityiskohtaiset tarrat, kuten herätyskellot, tietokoneet ja reput. Niillä saa kätevästi ja hieman eri tavalla nostettua esiin joitain viikon mittaan muistettavia asioita. Myös siivoukselle ja ruokaostoksille löytyvät omat tarransa. En tiedä teistä, mutta itse saan monesti jonkun kotiaskareen tehtyä helpommin, jos olen merkannut sen kalenteriini esimerkiksi vaikka jollain kivalla tarralla.

Viimeistelin viikkoaukeaman muutamalla tarralla kahdesta muusta saamastani arkista. Vanhanaikaiset puhelimet päätyivät tällä kertaa vain koristeeksi, mutta tulevaisuudessa suunnittelin merkkaavani niillä muistiin esimerkiksi tärkeitä soitettavia puheluita.

Viikkoaukeamasta tuli oikein kiva ja minun näköiseni. Siinä tasapainottelevat arki ja yksinkertaiset, kauniit asiat, mikä mielestäni kiteyttää hyvin myös Rightaftersundayn tarrojen perimmäisen filosofian.

– Carita