Avainsana: tekemisen vuosi

Tekemisen vuosi – Terhi

Postauksessa mainitut ja kuvissa näkyvät kalenterit saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Ihanaa jouluviikkoa! On aika kurkkia, miten mun vuosi sujui teeman ”Tekemisen vuosi” – parissa. Muiden ylläpitäjien kirjoitukset aiheesta löydät täältä.

Ensinäkin on todettava, että huh mikä vuosi! Tähän on mahtunut ainakin työnkuvan muutos ja muutto suurempaan kotiin. Onhan noita harrastuksen ulkopuolisia tapahtumia ollut pitkäkin lista, mutta nämä kaksi suurta muutosta ovat vaikuttaneet eniten oman vuoden kulkuun.

Harrastusrintamalla olen varsin tyytyväinen. Innostuin tutkimaan materiaalien käyttömahdollisuuksia postaussarjassa, 100 päivän luovuus-haaste pienten korttien muodossa vei myös minut mukanaan ja kalenteririntamalla olen ollut varsin tyytyväinen matkaani My Year 2022 vuosikalenterin ja Unika 2022-2023 lukuvuosikalenterin kanssa.

Olen pysynyt hyvin vuoden teemassani ”käytän vanhoja, en osta uutta.” Ainut ostos, joka tämän ulkopuolelle jäi, oli ihana paperikko Tokmannilta. Muutoin ostokset ovat tänä vuonna jääneet ja olen käyttänyt jo olemassa olevia materiaaleja. Pyrin jatkamaan tätä samaa linjaa myös vuoden 2023, sillä materiaaleja on edelleen varastoissa reilusti!

Vuoteen on mahtunut inspiraatioita, innostuksia, onnistumisia ja myös pakkopullaisia hetkiä, jolloin on kiritty viikkoja koristelun osalta kiinni. Uuden kodin hyvä puoli on se, että sain työhuoneen ja suuremman työpöydän. Nämä mahdollistavat rauhallisen kalenterin koristelun ja haasteiden suorittamisen aivan uudella tavalla.

Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2023, jota aion elää tekemisen meiningeissä!

Halauksin, Terhi

Tekemisen vuosi – Laura H.

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta. Kukkaleimat ja stanssi saatu Käsitellen.

Tänään on mun vuoro pohtia meidän ylläpidon tämänhetkistä haastetta. Itse asiassa olen kai pohtinut tätä jo niin paljon, että olin jo varma siitä, että olen jo kirjoittanut tämän postauksen. No en ollutkaan. Tai sitten se on ollut unta. Monta ylläpitäjää on jo kirjoittanut aiheesta ja heidän postauksiaan pääset lukemaan tästä.

Mun kohdalla tekemisen vuosi varmaan näkyy eniten YouTube -videoiden kohdalla. Niitä on tullut vuoden aikana tehtyä monen monta. YouTubeen videoiden tekeminen on saanut myös mut tekemään enemmän asioita, sillä en ole halunnut jokaisen tekemäni videon olevan Plan with Me tai Art Journalin with Me -video. Olen tehnyt kuitenkin useamman videon kuukaudessa ja välillä jopa useamman viikossa. Videoita on kuitenkin hauska ja helppo kuvata, ja tykkään siitä. Se on samalla vähän niin kuin videopäiväkirjaa omista askarteluista ja tuunailuista.

Olen myös astunut oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja järjestänyt oman miitin asuinalueellani. Paikalle saapui kivasti jäseniä ja meillä meni kuusi tuntia kuin siivillä. Tarkoitukseni oli myös keväällä osallistua Kässäfestareille ja olla siellä Kalenterimanian pisteellä, mutta valitettavasti sairastuin enkä päässyt paikalle.

Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään uusien asioiden ostamista, mutta toki jotain juttuja on tullut ostettua. En halunnut täydellistä ostokieltoa itselleni, kun tiedän, ettei se toimisi. Tavoitteena on kuitenkin ollut käyttää jo olemassa olevia askartelutarvikkeita mahdollisimman paljon. Koen onnistuneeni siinä ihan hyvin ja olen myös käynyt tavaroitani läpi sillä silmällä, käytänkö niitä ollenkaan enää.

Aloitin myös jo olemassa olevaan pistesivuiseen muistikirjaan kauan haaveilemani joulubujon eli jouluisen bullet journalin, johon kerään kaikkia jouluun liittyviä asioita. Tämän täyttämisestä löytyykin jo blogista postaus ja YouTuben puolelta parikin videota.

Monta muutakin asiaa olen aloittanut ja jonkun aikaa tehnyt, mutta jostain syystä ne ovat kuitenkin hieman jääneet. Toivon kuitenkin, että saan intoa jatkaa näitä projekteja vielä, enkä heitä niitä vielä romukoppaan. Muistikirjoistahan voi kuitenkin halutessaan poistaa sivuja ja ottaa sen uuteen käyttöön, jos ei edellinen projekti miellytäkään.

Vuotta on kuitenkin vielä vajaa kuukausi jäljellä ja loma häämöttää silmissä. Toivon, että silloin saan aikaa tuunata ja askarrella paljon.

Ihanaa loppuvuotta! – Laura H.