Avainsana: TN

Bujoilua Traveler’s Notebookissa

Toivoin jossain vaiheessa paljon, että bujoilu olisi ollut se ”mun juttu”. Teoriassa aivan kaikki bujoilussa tuntui mahtavalta, mutta huomasin kaipaavani valmiita kuukausiaukeamia ja jonkinlaista pysyvää layouttia viikoille. En ollut halukas piirtelemään viikkonäkymiä itse ja päädyinkin nopeasti takaisin käyttämään valmista kalenteria.

Täysin hukkaan tutkimusmatkani bujoilun maailmassa ei kuitenkaan mennyt, sillä nykyisin sovellan Bullet journalista tuttuja juttuja Traveler’s Notebookissani. Tuntuu, että nyt minulla on käytössäni bujon parhaat puolet! Traveler’s Notebookissani on kaksi vihkoa, joissa sovellan bujoilua erityisen paljon. Toinen vihko on trackereille ja toinen bujo-tyyppisiä to do-listoja varten. Bujoilu näkyy kyllä muuallakin TN:ssäni, mutta tänään tutustutaan erityisesti juuri käyttöön otettuun tracker-vihkoon.

Tein vihkoni ensimmäiselle sivulle bujosta tutun indexin. En ole kuitenkaan varma, tuleeko sille olemaan käyttöä, mutta halusin kokeilla sen toimivuutta. Jos ei ole hyötyä, niin eipä ole haittaakaan. Vihon toisella sivulla on kuukausitracker, johon merkitsen ylös kuntosalilla käyntini. Jätin otsikon alle tilaa lisätietojen kirjoittamista tai mahdollisia värikoodeja varten.

Seuraavalla sivulla on trackerit koirien lenkitykseen ja kissanboksien siivoamiseen liittyen. Kokeilin näihin samaa kuukaisinäkymän kaltaista trackertyyliä kuin ensimmäiselläkin sivulla. Kesäkuu toimii monella tavalla testinä ja olen jo heinäkuussa varmasti viisaampi, että toimiiko juuri tämä tyyli toivomallani tavalla. Oikealle sivulle tein toisenlaisen kuukausitrackerin, johon merkitsin seurattavaksi vain muutaman hyvinvointiin liittyvän asian. Olen tehnyt myös heinäkuun pohjan valmiiksi, mutta en ole lisännyt siihen vielä seurattavia asioita.

Seuraavaksi on migreeni ja kuukautiskiertotrackerit. Haluan seurata migreenin tilannetta pidemmällä aikavälillä, joten vasemmalle sivulle on tehty tracker koko vuotta varten. Päivät kulkevat pystysuunnassa. Oikea sivu on tyhjä merkintöjä ja lisätietoja varten. Kuvittelisin tämän tyylin olevan hyvä juuri pitkäaikaisia seurantoja varten.

Viimeinen tracker vihossa on monelle jo tuttu ”When did I last”. En erityisesti käytä englantia kalentereissani, joten tämäkin suomentui mukavasti muotoon ”Milloin viimeksi?”. Oikea sivu on varattu koirien asioille, rokotuksille ja hammastarkastusajoille. Minulla on kolme koiraa ja on yllättävän haastavaa muistaa, milloin viimeksi juuri tämän koiran hammaskiven puhdistus on ollut… Vasemmalla on sekalaisia juttuja aina autohuollosta kuivurin sihdin puhdistukseen.

Erillisessä bujovihossani minulla on kaikenlaisia päiväkohtaisia muistilistoja. Tämä systeemi hakee vielä paikkaansa eikä ole ollut käytössä kuin hetken. To do-listojen ihanuus piilee siinä, että asiat ovat ylhäällä paperilla eivätkä kuormittamassa muistia.

Tällaista on bujoilu minun Traveler’s Notebookissani! Teen update-postauksen systeemini kehittymisestä, kun vihot ja seurannat ovat olleet käytössä pidempään. Bujoilemisiin! <3

Tiia

 

 

Blogissa aiheesta kirjoitettu lisäksi mm;

Piian mini-bujo

Uusi harrastus vei mennessään..

Ensiaskeleita bujoiluun

Kalenterimanialainen esittäytyy

Miten minusta tuli kalenterimaanikko?

Viime keväänä, huhtikuussa 2016, sain järkyttävän uutisen. Olin sairastunut rintasyöpään. Tulossa rankka hoitoputki. Tyttäreni oli jo jonkin aikaa harrastanut kalenterijuttuja ja puhunut fb-ryhmästä nimeltä Kalenterimania. Totesin hänelle nyt tarvitsevani kunnon ison kalenterin johon merkata kaikki tulossa olevat menot ja asiat. Hän innostui ja kysyi saako tehdä sellaisen. Sain äitienpäivänä huikean hienon A4-kokoisen diy-kalenterin! Tuo kalenteri oli minulla joka paikassa mukana ja sai paljon huomiota ja kehuja. Se oli minulle kuin ystävä.

Tyttäreni liitti minut Kalenterimania-ryhmään, josta kuitenkin erosin pienen ajan kuluttua. En syöpähoitohuuruissani ensin oikein osannut keskittyä. Mutta kuunneltuani lisää tyttäreni puheita ryhmästä kiinnostuin ja pyysin päästä ryhmään uudelleen.

Kun aloitin taipaleen diy-kalenterini kanssa minulla oli pari washirullaa ja kynät joilla merkkailin ja koristelin. Nyt olen jo todellinen maanikko! Löytyy teippirulla poikineen, papereita, tarroja, leimasimia, kyniä…..

Vuoden 2016 lopussa olin jo tuunaillut uuden kalenterin (2017) Macaron-kansiin kaikenmaailman lisähärpäkkeineen. Jossain vaiheessa alkuvuodesta 2017 aloin haikailla Travellers Notebookia. Sellaisen hankin sitten maaliskuussa ja se on tämänhetkinen ”rakkauteni”.

Minulla on ollut aina kalenteri, yläaste-ajoilta alkaen. Teinikalenteri (alias Teinari) oli koristeltu ja kirjoiteltu niin täyteen, että se pullisteli muhkeasti takataskussa. Teinivuosien jälkeen kalenterin käyttö on ollut lähinnä menojen ja aikataulujen merkkailua. Mutta nyt se on jotain paljon enemmän…

Kalenterimania-ryhmän ansiosta olen innostunut myös uudestaan asioista joita olen ennenkin tehnyt mutta jotka ovat vaan jääneet, kuten piirtäminen ja kaikenlainen näpertely. Planneroinnin lisäksi olen aloittanut mm. art journalia. Seuratessani Kalenterimaniaa innostun monista asioista kuten Happymailit ja nyt uutena juttuna tuo käsialahaaste 2017.

Olin 9 kuukautta sairauden ja sen hoitojen takia sairaslomalla. Kun syöpähoidot päättyivät joulukuussa 2016, jatkui sairasloma vielä 2017 helmikuun alkuun. Tuona toipumisaikana ennen töihin paluuta olin erittäin innokas kalenteritouhuissani. Töihin palattuani ei ole enää ollut niin paljon aikaa toteuttaa kaikkea haluamaani, mutta innostus ja kiinnostus eivät ole haihtuneet.

En ole aiemmin ryhmässä avautunut juurikaan yksityisasioistani, mutta nyt halusin tämän jäsenpostauksen muodossa vähän raottaa verhoja. Olen todella kiitollinen Miralle koska on perustanut tällasen ryhmän ja Inkalle koska johdatti minut tämän harrastuksen ja ryhmän pariin.

Tätä kirjoittaessani odotan ensimmäistä kalenteri-miittiäni Palojoella sekä kesän suurmiittiä. On mielenkiintoista päästä tapaamaan ihmisiä, jotka puuhailevat tämän saman ihanan manian parissa.

Iloa, valoa ja lämpöä kaikkien kevääseen,kesään ja elämään!

-Tiia-