Avainsana: tracker

Trackerit huonolla huumorilla höystettyinä

Bullet Journal on ollut Suomeen rantautunut, nykyään jo hyvin tunnettu menetelmä oman ajan- ja elämänhallinnan lisäämiseksi. Sen kehitti Ryder Carroll, joka kärsi kauan oppimisvaikeuksista. Ideana on tehdä lyhyitä, luotimaisia muistiinpanoja tehtävistä ja tapahtumista, joiden avulla voi jäsentää elämänsä asioiden prioriteetteja. Sittemmin bujoilu on mielletty erityisesti naisten harrastukseksi ja Kalenterimaniankin ryhmässä näkee mitä upeimpia tuotoksia. Minäkin olen hakenut oman bujon suhteen suuntaa syys-lokakuusta lähtien ja vihdoin Se Oma Tyyli on löytynyt. Joitakin ideoitani olen jakanut myös Kalenterimaniassa.

Hurahdin bujoiluun oikeastaan niin kovaa, että tällä hetkellä minulla on käytössä sekä pää- että pikkusiskobujo. Tässä tekstissä keskityn oman pääbujon esittelyyn, joka on siis Nuuna-muistikirjan kuosi Masterplan.

Aluksi, bujoon hurahdettuani, matkin innolla kaikkien muiden trackereita ja ideoita niihin. Lopulta yritysten ja erehdysten kautta ymmärsin, mitä haluan omalta bujoltani. Bujoiluun liittyy hyvin vahvasti myös tila, jossa suunnittelen bujoa eteenpäin. Mukana tekstissä onkin otos työpöydästäni, joka muuntuu arkisin työpöydäksi, ja viikonloppuisin bujoilen, planneroin ja kirjoitan sekä luen vaihtelevalla menestyksellä pääsykokeisiin. Pöydälläni on pari korillista täynnä tarroja, läppäri, bujot ja muut jutut.

Oma tyyli sisältää nykyään kuukausilokin, yksinkertaiset viikkosivut ja seurannat sun muut, jotka koen itselleni merkityksellisimmiksi.

Äitini sairastui vuonna 2013 levinneeseen rintasyöpään, johon sittemmin myös kuoli, joten sen vuoksi itselleni tärkeä seuranta on menkka- ja tissientutkimisseuranta. Olen liittänyt rintojentutkimussivulle myös tutkimusohjeet sekä merkit, jolloin on ehdottomasti hakeuduttava lääkäriin.

Tämän lisäksi tein lukujärjestyksen maaliskuulle, joka antaa osviittaa siitä, kuinka työpäivien lomassa on järkevintä limittää pääsykoeluvut. Sunnuntait pidän vapaapäivinä. Liukumaa saa ja pitääkin olla, mutta ideana olisi saada opiskeltua ainakin yhteensä 16 tuntia viikossa.

Maaliskuulle tein myös omaa hyvinvointia edistävän ”Pitäisi tehdä useammin” -aukeaman. Siihen sisältyvät niin kirjoittaminen, oma aika kuin ulkoilukin. Olen huomannut, etten voi hyvin mikäli en tee niitä asioita joista nautin – niitä, jotka toisaalta pitävät vireystilaa yllä. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, mukana menossa on KAKKALISTA. Minulle on tehty neljä isoa vatsaleikkausta, joiden seurauksena vatsaontelooni on muodostunut kiinnikkeitä, eli ns. vatsansisäistä arpikudosta. Käytännössä minulla ei ole vapaata vatsaonteloa laisinkaan, ja koska olen ollut sairaalassa kahden ison suolitukoksen vuoksi, kipujen ja vatsan toiminnan seuranta ovat elintärkeitä lääkäriin hakeutumisen ja oikea-aikaisen avun saamisen kannalta. Koska huumorini on mustaa, tein myös kakkalistan omalla tyylilläni. Bujoilu on auttanut paljon arjen hallinnassa ja selkeyttänyt myös fyysisten oireiden seurantaa. Lisäksi olen tehnyt oman osion mielialalle, mutta koska en ole muistanut koskaan täyttää mood trackeria eli mielialaseurantaa, olen päätynyt kirjaamaan viikkoaukeamalle kunkin päivän kohdalle mielialan mikäli siinä ilmenee jotain erityistä.

Kalenterimaniassa parasta on, kun voi itse saada ja antaa inspiraatiota ja ideoita muille. Oma tyylini on yksinkertainen, mutta minulle toimivin. Seurannoissa olen huomannut tärkeimmäksi niiden täyttämisen muistamisen, joten siksi olen tehnyt näistä vain itselleni tärkeimmät omiksi osioikseen, ja päivittäistoiminnot sisällytän viikkonäkymille. On inspiroivaa huomata, kuinka bujot ja seurannat ovat persoonallisia, aivan kuten kuuluukin! Seuraavassa jäsenpostauksessani keskityn pikkusiskobujon, eli S-koon Nuunan, kehitykseen luotimerkintäisestä päiväkirjamaisempaan muotoon.

Anna

Ajaston Planner-muistikirja Bullet Journalina 2

Ensimmäinen osa postaussarjasta on luettavissa *täällä*. Postauksessa esiintyvä muistikirja on saatu Ajastolta yhteistyössä.

Heipä hei kanssamaanikot ja varsinkin bujoilusta kiinnostuneet! Tässä toisessa postauksessa Ajaston planner-muistikirjaan bujoilusta ajattelin näyttää teille hieman mitä erilaisia trackereita ja seuranta-tyyppisiä asioita olen omaan bujooni tehnyt, ja miten niitä olen käyttänyt.

Ihan ensimmäisenä se trackkeri, josta olin itse alkuun kaikkein eniten innoissani; mood tracker, eli tuttavallisemmin seurantataulukko mielialalle! Syyskuulle hahmottelin erilaisia taulukkopohjia, ja päädyin tekemään sivulle viirinauhoja. Yhtä monta viiriä kuin kyseisessä kuukaudessa päiviä siis. Sivun alareunaan kirjasin erilaisia tunnetiloja, ja mikä väri mitäkin tunnetta tarkoittaisi. Sitten vaan täyttelemään, helppo nakki! …paitsi että ei ollut. En oppinut millään täyttämään tätä sivua päivittäin, ja välillä kun olisi muistanut, ei ollutkaan sopivaa väriä käden ulottuvilla. Ja kun välissä vierähti välillä useampikin päivä, en enään oikein osannut sanoa että mikä olisi ollut se kaikkein kuvaavin väri vaikkapa toissapäivälle – olinko ollut enemmän iloinen, vai ”okei”? Toistaiseksi mood tracker jäi tähän yhteen yritelmään, mutta olen kyllä harkinnut antavani tälle vielä toisen tilaisuuden! Luulen, että itselleni voisi toimi jokin sellainen taulukon väritystapa, että ennemmin merkkaisin eri tunteita erilaisilla kuvioilla, kuin väreillä. Silloin ainakin täyttö onnistuisi muistikirjan mukana kulkevallakin kynällä – oli väri mikä tahansa!

Ehkä tärkein asia, josta olen seurantalistaa tai -taulukkoa tehnyt nyt tämän syksyn aikana, on ollut kaikki muistettavat asiat eläimiimme liittyen. Koiran tulo taloon, liskon terraarion sisustuksen muuttaminen – ja kaikille neljälle käärmeelle uusien asumusten rakentaminen. Samaan aikaan. Lisäksihän oli kuningasidea vielä vaihtaa sänky uuteen samaan syssyyn, joten parin viikon ajan oli asuntomme melkoisen kaaoksen vallassa.. Listat auttoivat huimasti jäsentelemään sitä, mitkä asiat piti hoitaa ensin, mitä piti ostaa missäkin vaiheessa, ja paljonko oli vielä tekemättä. Hermot oli kireällä listauksista huolimatta rakennusvaiheen loppupuolella, joten en edes halua miettiä miten olisi tämä projekti sujunut ilman. Nyt on kaikki kaikilla eläimillä valmiina, to do-listat ruksittu täysin ja asunto taas kaaos-vapaa. Tai no, niin kaaos-vapaa kuin jaksaa siivota 😀

Oman tracker-sivunsa sai melko luonnollisesti myös kalenterimanian somekanavat; Facebook-ryhmä ja -sivu, Instagram, ja Youtube. Twitterille ja Pinterestille ei ole minulla omia määrien-seurantoja, mutta lisäsin ne silti sivulle mukaan. Oman seurantataulukon tein myös omalle instagram-tililleni. Kummassakin näistä seurantasivuista pidän siitä, että vaikka en jaksaisi tai muistaisi kirjata kovinkaan usein lukuja ylös, se ei silti tee taulukkojen tarkoitusta tyhjäksi, vaan voin huoletta kirjailla päivityksiä juuri silloin kun huvittaa!

Mitä asioita te seuraatte bujoissanne? Onko joku trackermalli-selkeästi ollut paras juuri sinun käyttöösi? 🙂

♥, Inka