Avainsana: traveler`s notebook

Nuunan uusi elämä

Tämä kaunis muistikirja toimi alunperin päiväkirjana vuonna 2018. Aloitin tuolloin useamman päiväkirjan, mutta arvatenkin niiden käyttöikä oli kovin lyhyt. Noiden päiväkirjojen päätarkoitus oli saada purkukeino ajatuksille ja hälventää omaa illuusiota siitä, että parantumisen on tapahduttava heti. Voisin tuolle runotytölle sanoa, ettei parantumista voi vauhdittaa eikä uusi päiväkirja nopeuta sitä, jos edellinenkin on vielä aivan kesken. Tuolloin minulla oli suuri tarve aloittaa aina alusta – ikään kuin se olisi vienyt sairauteni mennessään ja näin lyhentänyt parantumisprosessia?

Tämä Nuuna ansaitsee uuden käyttötarkoituksen ja olenkin ottanut talteen tärkeimmät päiväkirjamerkinnät. Melko surutta revin muistikirjan käytetyt 50 sivua pois. Viimeiset sivut noista revityistä, sisälsivät yksittäisiä voimalauseita tai fonttien kokeiluja (kun uusi päiväkirja oli jo aloitettu ja eikä tälle enää muuta käyttöä ollut).

Revittyäni sivut irti, liimasin ensimmäiset sivut yhteen peittääkseni revittyjen sivujen jättämät jäljet. Ensimmäiselle sivulle liimasin niin sanotun kansikuvan ja sisällysluettelon, tai sen tapaisen listauksen, aloitin jo seuraavalle sivulle. Tein saman muistikirjan viimeisille sivuille, kun aiempi Nuunan uudelleen käyttöönottaminen ei ollut onnistunut itseäni miellyttävällä tavalla. Sivuja jäi lopulta karkeasti 100 käytettäväksi ja uskon sen riittävän hyvin tämän, ja miksei tulevankin vuoden, tarpeisiin.

Nuuna sai sisällökseen ”Innostukset ja villitykset 2021” listauksen, jota voin siis mahdollisesti jatkaa seuraavan vuoden listauksilla. Jotta sisältö ei olisi pelkkää listaa ja jäisi muutaman sivun jutuksi, on mukana myös lisätietoa ja käsitteitä avattuina. Tätä kirjoittaessani listalle ovat päätyneet kuun vaiheet sisältäen myös kivet ja kristallit, kasvit hoito-ohjeineen ja tunnusmerkkeineen, vesivärit sekä Harry Potter. Näistä uusimpia villityksiä itselleni ovat kasvit ja vesivärit, kun taas muut ovat olleet innoittajina jo pidemmän aikaa. Viime vuoden keväällä, näihin samoihin aikoihin, kiinnostuin viimeksi kuunkierrosta. Silloinen kuuvihko traveler’s notebookissa ei kuitenkaan saanut sisältöä kantaakseen kuin muutaman aukeaman verran.

Näistä innostuksista suurin on saanut luonnollisesti muistikirjasta eniten tilaa eli kasvit ja niiden hoito-ohjeet. Halusin, että voin lisätä myös uusia kodin kasveja helposti muistikirjaan, joten leikkasin sivuista niin sanotusti puolikkaat. Aion jättää vielä useamman sivun tyhjäksi (ja tulevaisuuden kasvien varalle) ennen vesiväreistä tai Harry Potterista kirjoittamista, jotta oma innostus muistikirjan kanssa työskentelyyn säilyisi mahdollisimman pitkään.

-Terhi

Kalenterivuosi 2021 – Mirppu

Huomenta! Tämän postauksen kirjoittaminen onkin aika jännittävää, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin arjessamme tapahtuu oikeasti muutoksia. Sillä nimittäin, minä sain vihdoin töitä! Aikanaan kun muutimme takaisin Turkuun, tiedostin että teen valinnan. En kuitenkaan ikinä odottanut työttömyyteni kestävän pitkään ja olenkin tässä kerran jos toisenkin ehtinyt soimaamaan itseäni siitä, miten huono ihminen olen, kun en ole töitä saanut. No nytpä vihdoin sain. Tämän lisäksi vuoteen mahtuu toinen iso iso mullistus, tyttäreni aloittaa syksyllä esikoulun. Siitä ei vielä sen enempää, sillä en oikeastaan edes tiedä aiheesta paljoakaan vielä.

Aion jatkaa tänä vuonna standard kokoisen traveler`s notebookini käyttöä, sillä tiedän että työni on sellainen jossa haluan tehdä muistiinpanoja. Traveler`s notebook, eli tn, mahdollistaa helposti tämän. Tn:n sisään kun mahtuu vihko poikineen. Ostin töitä varten toki ihan omankin vihon, Priman Dailyn, jossa on toisella sivulla kellonajat ja toisella sitä muistiinpanotilaa. Ostin vihon itseasiassa jo ennen, kuin olin edes saanut kutsu työhaastatteluun, toivoen että näin loisin hyvää karmaa työhakemukseni ympärille. Ja niin siinä sitten kävi, epäilyistäni huolimatta minut valittiin!

Tn:n kansien välissä on työvihkoni lisäksi kalenterivihko, journaling-vihko, politiikkaan liittyvä vihko ja kasa tyhjiä vihkoja. Tyhjät vihot kulkevat mukana lähinnä niitä kuuluisia muistiinpanoja varten, mutta myös siksi, että kalenterivihkoni päättyessä voin saumattomasti siirtyä seuraavaan. Kaiken kaikkiaan koen, että minulla on aika hyvä, valmis paketti tässä ja se tuo tietynlaista turvallisuutta. Saa nähdä kuinka kaoottiseksi arki muuttu töiden myötä ja onko minulla ollenkaan aikaa tuunailla, tai edes energiaa.

Vuosi on siis alkanut hyvin, toivon sen jatkuvan samanlaisena. Hyväntuulisena ja onnellisena.

-Mira