Avainsana: tuunaustarvikkeet

Sannan matka Kalenterimaniassa

Moi! Mä kerron teille nyt oman tarinani. Olipa kerran sellainen heikko hetki live-elämässäni, sellainen fiilis mikä varmaan jokaiselle äidille tulee joskus. On niin väsynyt arkeen ja arjen pyörittämiseen, että toivoo voivansa vaan kadota johonkin parin kuukauden lomalle. Ajattelin sitten, että kyselen muilta äideiltä yhdessä Facebook-ryhmässä, että mitä ne tekee kun tuntuu että ei vaan jaksa. Millä piristää itseään tyyliin nollabudjetilla?

Monelta tulikin vastauksia kynttiläillallisesta suklaalevyn syömiseen ja saunomiseen, kynsien lakkaukseen ym. Tavallaan kivalta kuulosti kaikki, mutta ehdotuksissa oli monta muttaa. Meillä ei oo saunaa, ei voi polttaa kynttilöitä, kun hömelöt koirat varmaan tönäisisi pöytää niin, että kynttilät kaatuisi. Enkä ole osannut koskaan kaunistautua millään muotoa jne. Sitten ihanaakin ihanampi Anna-Johanna vinkkasi kalenterituunauksesta. Olin että täh, mikä/mitä se on? Googlailin hieman ja heti alkoi tuntua, että joo, tämähän voisi ollakin kivaa, ja laitoin liittymispyyntöä Kalenterimania ryhmään. Seuraavaksi googlailin kaikenlaista aiheesta ja ryhmään päästyäni minua vietiin. Ryhmä täynnä ihanaa positiivisuutta, ryhmä täynnä ihania ihmisiä. Jonkun julkasun teinkin ryhmään siinä heti ihan alkumetreillä ja moni ihana ihminen ilmoitti haluavansa lähettää minulle happy mailia. Saamieni happymailien avulla pääsin ihanasti alkuun tuunailussa, rahat kun olivat kutakuinkin nollissa.

Nyt on hetki tässä harrastuksessa mukana roikuttu, alkuun Elämäni vuosi -kalenterilla. Aika nopeesti sitten alkoi himottaa Happy Planner ja oman kalenterin tekeminen ensi vuodelle. Jossakin vaiheessa sain sitten käsiini sen Happy Plannerinkin ja Elämäni vuosi jäi taka-alalle. Hokasin, että tavallaanhan mulla on ollu pitkin elämääni eväät tähän harrastukseen, mutta en ole osannut yhdistää harrastuksiani yhteen. Tarroja olen aina tykännyt katsella ja yhdelle kalenterille teinkin itse kannet joskus vuosia sitten. Olen myös tuunannut kannet yhteen A5-kansioon (tämä kuva löytyi vanhoista kuvista, tehty tilkkumaalaustekniikalla), ja se sisälsi Burden kalenterin ja muita tärkeitä juttuja.

Aika alkuvaiheessa tein kannet myös Elämäni vuosi -kalenterille, jotka ovatkin vilahdelleet lataamissani kuvissa Kalenterimaniassa. Tuunaukseen etsin mainoslehdistä kuvia, ostin joitain markettitarroja ja pohdin koko ajan, mitä vielä voisin hyödyntää jotenkin tässä harrastuksesa.

Tärkein aarteeni ovat nuo minun kalenterikoruni, kun tietysti jossain kohtaa alkoivat sellaisetkin himottaa. Olin nähnyt niin ihania koruja ihmisillä. Pitkään etsin ja mietin, että millainen koru olisi minun näköinen. Eräänä päivänä pojat toivat koulussa tekemänsä avaimenperät kotiin ja ne nähdessäni palaset loksahtivat paikoilleen. Tiesin heti, että siinä ovat nyt minun kalenterikoruni!

Kun minulla ei ole rahaa ostaa tarroja, mutta kankaita on nurkkiin kertynyt ja on taitoa ommella. Niin keksin sitten eräänä päivänä huhuilla ryhmässä, että haluaisiko joku vaihtaa tarroja johonki ommeltuun. Moni halusikin, ja nämä ompeluksista saadut Happy mailit ovat ollet minulle iso pelastus, joiden avulla pääsin niin ihanasti aloittelemaan tätä harrastusta.

Tarroja alkoikin sitten kertyä kivasti ja ostinkin hologrammikuoria Tokmannilta, että laitan tarrat niihin. Melko nopeasti kuitenkin totesin, että ne ovat hankalat käytössä ja aloinkin miettiä, mikä olisi helppo ja kiva tapa kaikki tarra ihanuudet säilyttää. Sen mietinnän myötä syntyi tämä tarrakirja ja myöhemmin sitten näille markettitarroille oma pikkuinen tarrakirjansa.

Käsillä tekeminen on aina ollut minulle tärkeätä, mutta tämä on jotenkin niin erilaista, mieltä rauhottavaa. On kivaa, kun tätä voin tehdä kotona, kahvilassa (miitit) tai missä vaan!

Nauttikaa tästä ihanasta harrastuksesta, puhukaa muille siitä (osa haluaa kokeilla ja osa tyrmää heti, mutta ei lannistuta. Eikö olekkin ihanaa viedä tätä ilosanomaa eteenpäin?) ja rakastakaa omaa käden jälkeänne, kuka mitenkin sitä toteuttaa. Ei ole olemassa oikeaa eikä väärää tapaa tuunata!

-Sanna

Kalenterimaanikko ostolakossa

Voihan ostolakko! Jo viime vuoden puolella tuli tuloihini melkoinen notkahdus, kun työkokeilusopimukseni loppui. Silloin piti tehdä päätös alkaa rajoittaa tätä minun henkilökohtaista ostohysteriaani, eikä edes pelkästään tuunaustarvikkeissa vaan ihan kaikessa. Mutta miksi ei tunnu lähellekään niin pahalle hillitä itseään kenkä- ja laukkuostoksilla kuin hillitä itseään ostamasta kaikkea sitä ihanaa, mitä meidän kauppiaillamme on myynnissä? Ja kaikkia ihania uutuuksia tulee koko ajan. Mä en kestä!

Olen sopinut itseni kanssa, että ensin pitää sitten myydä jotain tuunaustarvikkeita pois, ennen kuin saan tilata itselleni jotain uutta. Mutta, miksi se luopuminenkin on niin hirvittävän vaikeaa? Mietin, että myyn nuo kannet pois, kun en niitä käyttänyt. Otan kalenterin kannet käteeni, ja simsalabim sitten ne ovatkin taas niin ihanat ja niitä en malta myydä. Kyllä minä niitä vielä tulen käyttämään. Entäs jos en saa samanlaisia tilalle enää, jos nyt myyn ja sitten haluaisinkin käyttää niitä, Kuulostaako tutulta? Leimoja on laatikollinen. Nehän minä voisin myydä, kun en niitä niin paljon käytä. Alan käymään laatikkoa läpi ja kohta huomaan leimailleeni päiväkirjaan tunnin verran. Washiteippejä on varmaan satoja, mutta kun tyttärenikin tarvitsevat niitä.

Kierre on loputon. Lopulta sitä myytävää ei sitten olekaan. Tietokoneellani on auki kaupan nettisivut ja siinä komeilee tuote, joka olisi nyt ihan pakko saada. Se tuska! Kalenterimania-ryhmässä joku linkitti taas ihanan uutuustuotteen seinälle, sekin pitää käydä katsomassa. Ooh ja aah miten ihana, mieleni alkaa pyörittää miten ihana se olisi ja mihin käyttöön voisin sen ostaa, noille tarroille ja tuolle tarraviholle olisi ihan varmasti käyttöä. Tuo washi on ihan pakko saada. Välilehtiä ihanista tuotteista on auki selaimessa päivä tolkulla. Ja käyn niitä tasaisin väliajoin ihailemassa ja huokailemassa. Vielä kuitenkin päätökseni on pitänyt ja pankkitili kiittänyt.

Joskus on kovin vaikeaa ajatella järkevästi kaikkien näiden ihanien tuotteiden ja tavaroiden mylläkässä ja mun ostohousuni senkun paukkuvat jos niille tilaisuuden antaa. Upean tarjouksen kohdalle sattuessa haluaisin ostaa kaikkea ihanaa koko ajan lisää. Sitten katson varastojani ja pakotan itseni ajattelemaan, että käytän niitä ensin pois ja sitten vasta uusia, tai voisinhan vaikka vaihtaakin jonkun kanssa.

Vuoden alussa halusin ja tarvitsin lisäosia Happy Planneriini, joten laitoin Filofaxini myyntiin Kalenterimanian Kirppikselle. Sehän kävikin heti kaupaksi ja sain antaa luvan itselleni tilata tarvitsemani lisäosat Klemmarikellarista, tosin vain sillä summalla mitä myynnistäni olin saanut. Voitte muuten uskoa, että kun pakettini saapui, niin intoni sen kanssa oli vielä tavallistakin suurempaa! Olin harkinnut ostokseni tarkkaan ja tilannut vain sen mitä tarvitsin. Taputin itseäni henkisesti olkapäälle ja olin maailman onnellisin. Ostolakkoni oli kuitenkin pysynyt.

Rakkauvella Eija