Avainsana: työkiireet

Perjantaipäiväkirja – Carita

Rakas perjantaipäiväkirja,

eletään jo maaliskuuta, mikä on minulle aina tarkoittanut sitä, että kevät on vihdoin koittanut. Valon määrä lisääntyy, luonto alkaa herätä eloon ja joka puolella alkaa vähitellen olla lupauksia lähestyvästä kesästä. Sitä tuntee itsekin heräävänsä eloon aivan eri tavalla.

Kevät tarkoittaa minun töideni osalta toisaalta usein myös lisääntyvää kiirettä. Mitä pidemmälle kevättä mennään, sitä enemmän lähestyvä kesälomakausi painaa päälle ja projekti yksi toisensa jälkeen täytyisi saada valmiiksi. Henkilökohtaisessa elämässä kevät on kuin piristysruiske talven aikana tahmealta tuntuville harrastuksille, ja huomaan jälleen olevani siinä tilanteessa, että intoa ja paloa kaikkeen on paljon enemmän kuin olisi aikaa. On siis aika selvää, että tasapainoilu työn ja arjen välillä ei aina ole kovin helppoa ja jos ei pidä varaansa, päätyy polttamaan kynttilää molemmista päistä.

Viime vuosina olen päätynyt kovin helposti toistamaan samaa kaavaa. Töissä haalin itselleni paljon tekemistä ja otan mielelläni vastuuta. Haluan olla kaikessa mukana enkä osaa sanoa ei silloinkaan, kun en haluaisikaan johonkin juttuun mukaan. Olen tehokas ja tunnollinen työntekijä, joten tottakai myös teen kaiken, minkä olen luvannut. Samaan aikaan vapaa-aika kuluu harrastamalla erilaisia liikuntalajeja salilla käymisestä ilma-akrobatiaan ja tanssiin, koiran kanssa lenkkeilemällä, lukemalla ja askartelemalla. Ja aivan kuten töissä, myös vapaa-ajalla olen tehokas ja tunnollinen (suorittamaan omaa elämääni), ja näin ollen olen pyrkinyt mahduttamaan kaiken viikkoihini tavalla tai toisella. Usein siten, että olen nipistänyt jostain muusta osaa päivää, eli vaihtoehtojen ollessa vähäiset, yöunista. Tästä lienee aika helppo päätellä mihin tämä kierre johtaa ja lopulta päättyy.

Pari kolme vuotta sitten tapahtuneen loppuunpalamisen ja siitä seuranneen sairasloman myötä heräsin vähitellen siihen todellisuuteen, etteivät asiat voi jatkua enää samalla kaavalla. Hiljalleen sekä itsekseni että terapiassa (joka on sittemmin jo päättynyt) olen tehnyt sekä pieniä että suuria muutoksia ja opetellut erilaista suhtautumista arkeen. Olen nyt reilu vuoden ollut uudessa työpaikassa, mikä oli ehdottomasti paras tekemistäni päätöksistä vähään aikaan. Kiireisistä kausista huolimatta teen työkseni asioita, jotka ovat minulle mieleisiä ja olen myös oppinut ottamaan paremmin vastuuta omasta työkuormastani sekä liputtamaan ajoissa muillekin, jos se meinaa kasvaa liian suureksi.

Innostumiseen taipuva luonteeni ei toki ole muuttunut mihinkään, joten minulla on edelleen aika ajoin haasteitaa vapaa-aikani suunnittelussa sekä tekemisen ja levon välisen tasapainon löytämisessä. Niinpä voinkin todeta ihan suoraan, että edelleen harrastan paljon kaikenlaista ja koen, että harrastukset ovat tärkeä osa minua. Olen kuitenkin vähitellen opetellut luopumaan joistain asioista, pitämään taukoja ja jättämään tilaa palautumiselle. Niinpä minulla on tällä hetkellä viikossa myös sellaisia päiviä, kun en mene mihinkään enkä etukäteen suunnittele mihin käytän tunnit työpäivän jälkeen. Joskus se tarkoittaa ex tempore -salireissua, joskus taas kirjan kanssa viltin alle käpertymistä, joskus ei mitään lähellekään noin kehittävää. Pääasia on, että annan välillä aivoilleni tilaa lopettaa suorittamisen ja pysähdyn kuuntelemaan, mitä mieleni ja kehoni oikein tahtovat.

Kun on paljon kaikenlaista pöydällä, arjenhallinta ei tosiaankaan ole aina helppoa. Kalenteri on aina ollut minulle ensisijaisesti ajanhallintaväline ja on sitä edelleen, vaikka sen koristelu onkin yksi rakkaimpia harrastuksiani. Koen, että tällä hetkellä tarvitsen kalenteria kenties enemmän kuin vuosiin. En sen takia, että menot olisivat maagisesti lisääntyneet, vaan sen takia, että pystyn oikeasti suunnittelemaan elämääni siten, että se tukee omaa hyvinvointiani ja en taas päädy polttamaan itseäni loppuun. Hyödynnän myös paljon erilaisia trackereita (joista kenties lisää myöhemmin), jotta pitäisin huolta niistä asioista, joilla on päivittäisen jaksamisen kannalta merkitystä, kuten ne aiemmin mainitut yöunet.

Kevät, kuten jokainen vuodenaika omalla tavallaan, tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Muistetaan ottaa ne innolla vastaan, mutta pidetään samalla itsestämme huolta.

-Carita

Perjantaipäiväkirja – Mira

Rakas Perjantaipäiväkirja,

arki on järjettömän kuormittavaa ja hektistä juuri nyt. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa termi ”ruuhkavuodet”. Tuntuu rehellisesti siltä, että viikot vaan lipuvat eteenpäin, hups vaan, taas on yksi kadonnut. Samaan aikaan rakastan jokaista hengenvetoa.

Tällä hetkellä meillä on töissä kaikenlaista meneillään, ne valvottavat minua öisin, mutta en oikein voi puhua niistä, joten kirjoitan nyt arjestani, koitan palastella sen. Nukun huonosti, herään kuuden jälkeen, annan lapselle aamupalan, keitän oman kahvini ja valmistaudun töihin. Vaatteet, hiukset, meikit, kaikki tavarat. Tällä hetkellä kalenterini majailee töissä, koska siellä tarvitsen sitä eniten. Mukanani kulkee kuitenkin eväät, tietokone ja kirja. Avaimet, työavaimet, huulipuna, huulirasva, lompakko. Lapsen tavarat pitää myös varmistaa. Ja vaatteet valita. Maanantaisin vaatteet, joissa on helppo liikkua, sillä hänellä on teatteriharrastus. Tiistaisin sudenpentupaita ja partiohuivi, koska tiistait kuluvat partiossa.

Keskiviikot lienevät viikkoni kiireisimmät päivät. Haen lapsen koulusta, vippaan hänet bussiin tai hän tulee mukanani takaisin töihin. Mahdollisesti teen ostoksia illan nuorisotoimintaa varten, jota tällä hetkellä pyöritän vapaaehtoisesti. Sen parissa päivä kuluukin sitten kuuteen.

Yleisesti työpäiväni kuluvat näin: tulen töihin ja avaan kahden toimitalon ovet. Aamukokous alkaa yhdeksältä ja tuolloin keräännymme kaikki samaan tilaan, juomme aamukahvit ja varmistamme, että kellään ei ole huolia. Kokouksen jälkeen on lyhyt aamuvenyttely ja sitten käymme minun johdollani selkouutiset läpi. Uutisten jälkeen palaveeraan usein esimieheni kanssa tai valmistelen omien hankkeideni asioita. Tällä hetkellä olen palkattuna kahdessa hankkeessa, toisen tarkoitus on löytää maahanmuuttajanaisille työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, toisen kerätä heidän elämäntarinoitaan kirjaksi. Pidän molemmista valtavasti! Näihin liittyy sekä ihan luentoja, joita pidän, että keskustelupiirejä, mutta myös esimerkiksi kahden kesken käytäviä juttelutuokioita ja toki jonkin verran pohjatyötä netissä.

Muun työni ohessa hoidan meillä käyvien maahanmuuttajanaisten paperiasioita. Jos he tarvitsevat apua Kelan, työkkärin tai migrin kanssa, olen minä se, jonka puoleen he kääntyvät. Sen lisäksi voin auttaa lääkärin ajanvarauksessa, hakea lapsille koulupaikkaa, selventää mitä Wilma-viestit tarkoittivat yms.

Perusduunin lisäksi kannan tarvittaessa huonekaluja ja tavaroita, autan siivouksessa, joskus keittiössä, ideoin tulevaa toimintaa, olen välillä mukana haastatteluissa ja varmistan, että oma suojattini on työnsä kanssa kartalla. Melko usein havahdun yhtäkkiä siihen, että kello onkin jo puoli neljä ja kohta pitää lähteä hakemaan lapsi.

Maanantaisin ja tiistaisin evästämme lapsen kanssa kirjastossa, näinä päivinä hän tekee läksynsä siis ippessä, eli iltapäiväkerhossa ja minä vain varmistan, että kaikki on ok. Keskiviikkoisin hän tekee läksyt joko töissä tai kotona itsenäisesti ja tarkistan ne, kun olen tullut. Torstaisin ja perjantaisin olen niin väsynyt, että usein nukahdan jo kahdeksalta. Viikonloppuisin koitamme pyhittää yhden päivän täysin levolle ja kodille ja toisen päivän sitten aktiviteeteille. Se sisältävätkö ne vain kodinhoitoa eli viikon pyykit, ruokien valmistelua, eväiden tekoa, siivoamista vai jotain mukavaakin, riippuu ihan energiatasostamme. Usein tyttäreni kaverit vierailevat luonamme viikonloppuisin.

Omat harrastukseni ovat tällä hetkellä aika pakkasen puolella, en koe tarpeelliseksi koristella kalenteria, koska se on puhtaasti ajankäyttöä varten. Mutta kirjat ovat palanneet aktiiviseksi osaksi elämääni ja se on ihanaa. Pyrin lukemaan päivittäin, joskus se jää loppuviikolle, mutta tärkeintä onkin että luen. En tiedä tasoittuuko tämä joskus. Tuskin, koska tuppaan keräämään lisää liikkuvia osia elämääni, jos arki tuntuu liian tasaiselta. Mutta tärkeintä lieneekin se, että olen onnellinen juuri nyt.

– Mira