Avainsana: viikkokitit

Kalenteriminää etsimässä

Hei! Olen Satu ja kalentereiden parissa värkkäillyt aktiivisesti kohta vuoden. Ensi kosketuksen sain tyttären kautta kun hän kertoi bujoilusta. Useampana iltana levitimme värikynät ja vihot keittiönpöydälle ja bujoilimme. Tytär huomattavasti rennommalla otteella kuin minä! Muutaman kuukauden ajan piirsin pohjia ja täyttelinkin, kunnes totesin bullet journalin hieman liian työlääksi.

Samoihin aikoihin löysin Kalenterimanian blogin ja Facebook-ryhmän. Suorastaan ahmin juttuja kalentereista ja viikkoaukeamista ihastellen toinen toistaan kauniimpia ryhmäläisten sivuja. Hetken mielijohteesta tilasin Heidin Korttipajalta Classic-kokoisen Happy Plannerin ja homma lähti rullaamaan. Tulostin tykitti ilmaiskittejä solkenaan ja kalenteri alkoi täyttyä.

Syksyllä hankin vielä toisenkin kalenterin alennusmyynnistä, Ajaston Makerin, ja tuunailin näitä kahta kalenteria tuonne alkuvuoteen 2019 rinnakkain. Välillä aukeamia syntyi parikin illassa ja toisinaan väliin jäi tyhjiäkin viikkoja. Halloweenin aikaan innostuin piirtämään itse die cutseja ja siitä viikosta tulikin ehkä yksi onnistuneimmista aukeamista mitä Happy Planneriin tein.

Ammensin ideoita sekä ryhmästä, Youtubesta että Pinterestistä. Jossain vaiheessa vastaan tuli termit Art Journal, Traveler’s Notebook, Travel Journal sekä Junk Journal. Kaikkiin näihin piti syventyä ja ottaa selvää mistä näissä oikein on kyse. Osallistuin ensimmäiseen Art Journal -haasteeseen ja löysin uudestaan itsestäni sen luovan puolen, joka on uinunut muutaman kymmenen vuotta! Mikä ihana ja vapauttava tunne, että osaan vielä piirtää ja maalata!

Tämän heräämisen myötä palasin takaisin bujoilun maailmaan, mutta nyt ihan eri pohjalta. Ihan puhdasta bullet journaliahan tämä mun tekeminen ei taida olla, sillä yhdistän sivuilla lehdistä leikattuja kuvia, vesivärimaalauksia sekä päiväkirjamaista kerrontaa.

Nämä vihkotkin innostuin tekemään itse. Ajatuksena oli koota niistä Traveler’s Journal, mutta kannet ovat vielä etsinnässä. Haluaisin tehdä ne itse, joten tuotekehittelyä on tiedossa.

Hurjasti on muutenkin ideoita, ja joka päivä tulee vastaan jotain uutta mitä haluaisi kokeilla. Ryhmäläiset ovat huikean taitavaa porukkaa ja välillä oma rima nousee ihan pilviin, mutta olen jo oppinut olemaan hieman armollisempi itselleni. Huomasin, että kun antaa vain mennä rennolla otteella, niin usein tulee ihan mukavan näköistä jälkeäkin!

-Satu

Plan with Nanna – Tulppaanit

Postauksessa käytetty planner ostettu Korttipajasta ja käytössä oleva kitti ostettu PR-koodilla Tapio’s Daughterilta.

Kevääseen ehdottomasti kuuluu tulppaanit joita tällä viikolla käyttämäni Tapio’s Daughterin viikkokitti on pullollaan. Ihastuin kittiin välittömästi sen nähtyäni ja alkujaan suunnittelin käyttäväni kitin jo äitienpäiväviikolla.

Aloitan aukeaman koristelun lähes aina kasaamalla ensimmäisenä vasemmassa laidassa olevan sivupalkin ja niin tein nytkin. Sivupalkkiin merkitsen koko viikkoa koskevat asiat, erilaiset seurannat eli habit trackerit ja työvuorot. Kun palkki oli valmis, laitoin pohjawashit ja headerit alas omille paikoilleen. Ostin kittiin erikseen hopea foilatut headerit tuomaan hieman blingiä vaikka kitin mukana tuleekin headerit valmiina. Tässä kohtaa laittaisin myös date coverit, jos sellaiset kitissä mukana sattuvat tulemaan.

Helpoin osuus tarrojen laitossa on full boksien ja check listien alas laittaminen silloin, kun joku on muistanut suunnitella pohjan valmiiksi. Mutta, kun on kuten minä sitä suunnitelmaa ei tietenkään ole.

Kun on tällainen hieman skitso sen kanssa miltä haluaa kalenterinsa näyttävän ovat nämä Tapio’s Daughterin tarrat siitä loistavia, että niitä pystyy siirtämään jos mieli ”sattuu” muuttumaan kesken tuunaamisen. Tarrapaperi on siis removable eli uudelleen siirrettävissä. Mikä parasta, ei ole myöskään pelkoa etteikö tarra liimautuisi uudelleen. En mielelläni kalenteriani koristellessa muuta tarrapaperia käyttäisikään, jos on mahdollisuus valita.

Full boksien laiton jälkeen aloin täytellä päiviä pienemmillä half boksi tarroilla merkatakseni ne päivän aikana tapahtuvat asiat jotka eivät kuulu listoihin. Lisäsin vielä muutamia iconeita, teksti tarroja ja decoja. Oli vaikeaa olla käyttämättä totuttuun tapaan jotain hahmotarroja aukeamalla. Päätin kuitenkin pysytellä ainoastaan kitissä olevissa tarroissa ja Mambin squad goals -tarralehtiössä. Ainoastaan kolme tarraa jouduin lisäämään näiden ulkopuolelta. Jo mainittujen tarrojen lisäksi Kuusateen ja Simply Gildetin washit tuovat mukavasti lisää foilia aukeamalle. Kaikkiaan olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Se on raikas ja eloisa.

Ps. Koodilla NANNA10 saat -10% alen Tapio’s Daughterilta ja mun keväisen keltaisen freebien. En hyödy koodista rahallisesti.

xoxo Nanna