Avainsana: ylläpito

Esittelyssä – Yop & Tom -muistikirja

* Yhteistyö – Teippitarha *

Sain pari viikkoa sitten postissa tämän ihanan paketin. Tiesin ainoastaan, että sen sisällä on keltainen muistikirja ja jotain tuunailuun sopivia tuotteita. Odotin pakettia innolla, sillä keltainen on yksi lempiväreistäni ja jännitti, mitä muuta paketista löytyy. Avasin paketin Kalenterimanian facebook -ryhmässä livenä ja sen voi käydä kurkkaamassa jälkikäteen tallenteena sieltä.

Paketista löytyi aivan ihana keltainen Yop & Tom -merkkinen muistikirja. Kuusi erilaista washia, joista pari oli selkeästi ajateltu lukubujoa varten ja pari ihanan keväistä. Näiden lisäksi sain neljä erilaista tarra-arkkia, joista kaksi oli aivan todella söpöjä keväisiä tarroja sekä kaksi kirjoihin ja lukemiseen liittyvää arkkia. Suunnittelin tätä muistikirjaa itselleni lukubujoksi tai joksikin vastaavaksi lukemiseen liittyväksi. En ole vielä aivan varma, minkälainen muistikirjan sisällöstä tulee, mutta lukemiseen se tulee liittymään.

Tätä postausta kirjoittaessani en ole vielä ehtinyt aloittaa muistikirjan täyttämistä, koska haluan ensin rauhassa suunnitella, miten sen aloitan. Olen silti aivan ihastunut keltaiseen kanteen ja sivujen paksuuteen, se antaa mahdollisuudet moneen tekemiseen.

Muistikirjassa on monta mahtavaa ominaisuutta:

  • Kansi on vegaanista keinonahkaa
  • sivut ovat 160 gsm paperia (eli ovat paksut)
  • A5 kokoinen
  • 160 sivua, joista on numeroitu 152
  • 5mm pisteväli
  • takakannessa tasku
  • key eli symboli -sivu
  • sisällysluettelo sivuja kolme
  • takana kynätesti sivu
  • avautuu lay flat eli kokonaan

Livessä ryhmän puolella tein samalla kynätestiä ja kokeilin useimpia kyniä, joita minulta löytyy. Erilaisia sivellintusseja, permanenttitussia, stabiloja jne. Yllätyksekseni ja suureksi ilokseni tämän muistikirjan sivut kestivät kaikki. Ecolinen sivellintussit ovat todella märkiä ja ne eivät menneet ollenkaan läpi. Ei edes pientä kuultoa läpi. Tämä tietää hyvää, jos vaikka haluan maalata tähän. Ei myöskään permanentti tussi vuotanut läpi. En voinut uskoa silmiäni, sillä nehän menee kaikesta läpi. Valitsin tarkoituksella vielä kirkkaan oranssin, joka kuulsi vain vähän sivun toiselle puolelle.

Odotan innolla ja jännityksellä, mitä kaikkea keksinkään tähän muistikirjaan <3

~ Laura H.

p.s. maanantaina Kalenterimanian YouTube -kanavalle ilmestyi video tähän muistikirjaan liittyen.

Kahvilla Katjan kanssa – Chai latte ja diy kirjateippi

Hyvää huhtikuista keskiviikkoa. Nyt kaksi minun lempparia, chai latte ja itsetehty kirjateippi.

Chai latten tekeminen voi olla todella helppoa valmisjauheilla, niihin yleensä tarvitsee vain lisätä lämmin maito. Alla olevat jauheet ovat minun suosikkejani. Itse tehtynäkään se ei ole vaikeaa, joten suosittelen kokeilemaan.

Chai latte on vain mausteinen tee, joten aloitetaan mausteista.

1 kanelitanko (tai 0,5 tl jauhettua kanelia), 0,5 tl kardemummaa, 0,5 tl neilikkaa ja 1 kokonainen mustapippuri kattilaan.

Sekoittele lämmöllä kunnes mausteet alkavat tuoksua, lisää 1dl vettä ja anna kiehua hiljalleen kymmenen minuuttia. Jos haluat ekstra potkua lisää veden kanssa pala tuoretta inkivääriä.

Lisää valitsemaasi maitoa 2dl ja lämmitä seos kiehumispisteeseen. Sammuta liesi ja lisää mustaa teetä 1 teepussi ja hauduta 3-5 minuuttia välillä sekoittaen. Jos tykkäät makeammasta juomasta voit lisätä fariinisokeria tai hunajaa.

Siivilöi juoma lasiin. Vaahdota hieman maitoa erillisessä astiassa ja kaada juoman päälle. Päälle voi lopuksi ripotella hieman kanelia.

Itse tykkään juoda omani ns. dirty chaina ja lisään lasiin espresso shotin ensimmäisenä.

Tämä diy onkin helppo! Tarvitset vain kirjan, teippirullan ja jonkin välineen millä painaa teippi kirjan sivulle.

Levitä teippi haluamaasi kohtaan kirjan sivulla ja sen jälkeen painat esim. lusikalla teippiä. Mitä enemmän painat, sitä enemmän kirjan pinnasta tarttuu teippiin.

Sitten vaan nostat teipin kirjan sivusta irti. En suosittele tekemään kirjalle mitä haluat vielä lukea, kuten alapuolelta voit nähdä, teippi vie tekstin mukanaan. Kirjastoista saa yleensä ilmaiseksi tai ainakin todella edullisesti kierrätys kirjoja.

Tämä tekniikka vie yleensä myös teipistä liimapinnan, joten liimaan omani yleensä sitten liimapuikolla kalenteriin. Tästä on tullut minun suosikki koristelu omassa kalenterissa. Toivottavasti aiot kokeilla jompaakumpaa ohjetta ja jaat kuvan ryhmässä. Mukavaa alkanutta kevättä.

– Katja