Kategoria: Throwback

Throwback Thursday tai taantumatorstai paljastaa menneisyyden salat…

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Suvi

Moikkamoi! Tänään kerron oman kalenteriharrastukseni kulmakivistä tai ainakin, mitä ajattelen niiden olevan. Arki tuppaa usein viemään aikaa ja resursseja – työt haittaavat harrastusta, sanotaan. Mutta kun oikein pysähtyy miettimään, huomaa silti tekevänsä asioita joista tykkää, vaikka mittakaava onkin pienentynyt.

Ihan ensimmäinen kulmakiveni on muuntautuminen. Vaikka hamstraaminen ja hilloaminen ovat osittain jopa merkki järkkyvästä mielenterveydestäni, tykkään siitä, että minulla on yleensä vaihtoehtoja tarjolla, jos senhetkinen käytössä oleva kalenteri tai muistikirja ei tunnu toimivan arjessani. Olen huomannut että olen selkeästi kausi-ihminen ja opetellut myös hyväksymään sen. Siispä jemmassani on traveler’s notebook -kannet, rengasplannerin kannet ja muistikirjoja. En siis epäröi vaihtaa kalenteria, jos sen hetkinen tökkii.

Seuraava kulmakiveni on ehdottomasti poispyyhittävät kynät. Olin – ja olen edelleen – niin onnellinen, että Suomalaiseen kirjakauppaan tuli myyntiin korkillisia, poispyyhittäviä kuulakärkikyniä, joihin saa myöskin vaihtosäiliöitä ja värivaihtoehtoja on useampi. Pidän henkilökohtaisesti niistä enemmän kuin esimerkiksi Pilot Frixioneista. Kannan aina mukanani kahta tai kolmea eri väristä kynää, eri tyyppisten menojen ja tapahtumien merkkaamiseksi, vaikka varsinaista värikoodausta en yrityksestä huolimatta ole saanut vielä kunnolla käyntiin.

Aasinsiltana edelliseen, yksi tärkeimpiä juttuja kalenterissa on kynälenkki. Kahdessa viimeisimmässä kalenterissani ei ole ollut valmiina kynälenkkiä, joten olen hankkinut sellaisenkin Suomalaisesta kirjakaupasta – ilman moista lenksua kun on hyvin vaikeaa tulla toimeen ja edes yksi kynä on kokoajan saatavilla, kun ja jos loput kierivät pitkin kassinpohjaa.

Yksi tärkeimpiä viikkoaukeamaltani löytyviä asioita on viikkotracker jossa merkitsen ylös aina, kun olen muistanut ottaa lääkkeeni ja vitamiinini dosetista. Se on ehkä yksi hienoiten toimivia rutiinejani, pillerien ottaminen ja ruksin merkitseminen. Saan siitä outoa mielihyvää, ja valmiin trackerin katselu miellyttää minua joka sunnuntai. Lääkkeiden ja vitamiinien trackaaminen on myös kuitenkin helpoimmasta päästä toteutettavia asioita, ne kun vaikuttavat olennaisesti arkeen jos jäävät ottamatta.

Kalenteriharrastus itsessään on toki mielekästä puuhaa, mutta kivemmaksi sen tekee Kalenterimanian Facebook-ryhmä sekä YouTube-kanava, jolle minäkin teen videoita. Vaikka koronavuodet vetivät livetapaamiset ja muut minimiin, on ryhmässä ollut kiva viettää aikaa. Maniaperhe on siellä edelleen. Ja YouTube-videota tehdessäni saan aina yhden hetken kuukaudesta, jossa tuunaan ajatuksella ja rauhassa, jotta videossa on jotain katseltavaa muillekin. Someista mainittakoon vielä Kalenterimanian Twitter-tili, jota ylläpidän yhdessä ihanan Terhin kanssa.

Viimeisempänä mutten vähäisempänä mainitsen tarrakansioni, johon olen jo lähemmäs kaksi vuotta kerännyt pieniä, pääosin funktionaalisia tai koristeellisia tarroja.

Suvi

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Carita

Ihanaa alkaneen vuoden toista torstaita kaikille! Tänään blogissa käynnistyy jälleen uusi ylläpidon postaussarja ja tällä kertaa teemana on kalenteriharrastuksen kulmakivet. On siis aika pohtia oman harrastuksen kannalta tärkeimpiä asioita. En ala arvottaa näiden asioiden tärkeyttä toisiinsa nähden, vaan koen, että ne ovat kaikki omalla tavallaan yhtä tärkeitä minulle.

Aloitetaan siitä kaikkein ilmeisimmästä eli kalenterista. Tätä harrastusta voi harrastaa niin monella tavalla, ettei kalenterikaan oletuksena ole kaikille välttämättömyys, mutta itselleni se todellakin on sitä. Tarvitsen kalenteria ihan jo pelkästään arjenhallinnallisista syistä ja varsinkin nykyään kalenteri onkin ensisijaisesti käytännöllisyytensä takia minulle tärkeä. Kalenterimerkki voi vaihtua vuodesta riippuen, mutta kyllä jonkinlainen kalenteri joka tapauksessa pitää olla. Viime vuoden kuljin ihana Tinne + Mia -kalenterin kanssa ja tämän vuoden aloitin A6-kokoisen Wonderland 222 -kalenterin parissa. Sen rinnalla kulkee pitkästä aikaa Happy Planner Classic päiväkirjan muodossa.

Toisena listalleni pääsevät vesivärit. Innostuin kaikenlaisesta maalaamisesta noin pari vuotta sitten, ja siitä lähtien olenkin kokeillut erilaisia maaleja, opetellut, yrittänyt, erehtynyt ja joskus jopa onnistunut. Maalaaminen on minulle todella terapeuttista, vaikka etenkin vesivärien kanssa se on joskus myös hermoja raastavaa. Viime vuoden kalenterini ei ikävä kyllä kestänyt vesivärejä, joten maalaaminen jäi selkeästi vähemmälle. Tänä vuonna olen kuitenkin taas päättänyt maalata enemmän, sillä Wonderland 222:n sivut kestävät oikein hyvin. Koen, että maalaamalla pääsen paitsi toteuttamaan omaa luovuuttani, myös ilmentämään omaa persoonaani kalenterissa aivan erityisellä tavalla.

Sitten vähän niihin perinteisimpiin kalenterimaanikon tarvikkeisiin eli washiteippeihin. En ole koskaan ajatellut, että washit olisivat minulle mitenkään erityisen olennaisia, mutta nyt kun katselen taaksepäin kaikkea tekemääni, huomaan, että käytän niitä todella paljon viikkoaukeamien pohjissa. Washeilla pystyy tekemään niin paljon kaikenlaista!

Toinen perinteisempi asia harrastuksessani ovat tarrat. Olen harrastustaipaleeni alusta asti ollut todella rakastunut Mambin (Me and My Big Ideas) tarrakirjoihin ja omistakin niitä vinon pinon. En enää nykyisellään ostele juurikaan uusia juttuja, mutta Mambin julkaistessa uudet tarrakirjat on aina tarkistettava, olisiko siellä joku mikä iskee kovasti. Lisäksi nyt, kun minulla on päiväämätön kalenteri, olen huomannut, että päivämäärätarrat ovat todella näppärä keksintö!

Nyt kun ollaan perusasioiden äärellä, täytyy myös mainita kynät. En ole koskaan oikein osannut hifistellä kynillä, koska en ole mitenkään erityisen hyvä esimerkiksi tekstauksessa, mutta muutama perushyvä kynä täytyy olla, jotta päivittäisten merkintöjen tekeminen onnistuu. Kynistä ehdottomasti tärkein minulle on Mujin 0,38-kärkinen kynä. Sen kanssa on vain niin hyvä kirjoittaa!

Seuraavaksi listalleni pääsevät tulostettavat kuvat. Koska olen tietoisesti vähentänyt asioiden ostelua enkä oikein edes koe tarvitsevani mitään ihmeellistä, olen sukeltanut internetin ihmeelliseen maailmaan. Esimerkiksi Pinterestistä löytyy todella upeita kuvituksia, joita tulostelenkin yleensä kerralla ison kasan ja käytän niitä sitten mieleni mukaan kalenterissani.

Kuten monet meistä tietävät, tämä harrastus tarvitsee välillä todella paljon tilaa. Senpä takia mainitsenkin seuraavaksi oman ihanan työpöytäni. Työpöytä näkee harvoin siistiä päivää, mutta se siinä juuri parasta onkin, että voin levittäytyä sille juuri niin paljon kuin haluan ja pitää sen niin hallitussa kaaoksessa kuin milloinkin tuntuu. Ehdottomasti paras päätös koronapandemian alkuaikoina oli sijoittaa isoon puulevyiseen sähköpöytään. En enää pärjäisi ilman!

Seuraavaksi sitten vähän aineettomia asioita. Musiikki on itselleni muutenkin tosi tärkeä osa elämää, joten se on sitä myös tämän harrastuksen osalta. En tiedä mitään parempaa kuin uppoutua askartelupuuhiin jonkun fiilikseen sopivan musiikin soidessa taustalla.

Myös inspiraatio pääsee minun listalleni. Se tarkoittaa eri hetkinä eri asioita, mutta yhtä kaikki se on itselleni tärkeä tekijä. En halua pakottaa itseäni tekemään mitään, koska tämän harrastuksen on kuitenkin ensisijaisesti tarkoitus tuottaa hyvää mieltä ja on minulle tärkeä keino rentoutua. Inspiraatiota ammennan monista asioista, kuten tietysti Kalenterimanian ryhmästä muilta maanikoilta, ympäröivästä luonnosta ja vuodenajoista, musiikista, milloin mistäkin. Usein löydän inspiraatiota ihan vain pysähtymällä ja katsomalla ympärilleni.

Viimeisenä kalenteriharrastukseni kulmakivenä haluan mainita harrastusyhteisön. Ilman Kalenterimaniaa tuskin olisin edelleen vuodesta toiseen yhtä innostunut luomaan ja kokeilemaan uutta ja haastamaan itseäni. Inspiraation ja harrastuksen tuoman ilon jakamisen lisäksi olen löytänyt ryhmän kautta elämääni uskomattoman ihania ihmisiä ja en jaksa lakata hämmästelemästä sitä, miten ainutlaatuinen ja upea porukka meillä onkaan.

-Carita