Avainsana: Facebook

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Terhi

Kuvissa näkyvä Ajaston Wega Plus on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Ihanaa maaliskuista torstaita! On minun vuoroni kertoa, mitkä asiat ovat oman kalenteriharrastukseni tärkeimpiä asioita. Muiden ylläpitäjien kirjoitukset aiheesta löydät täältä.

Aloitetaan helpolla, kalenterit. Kyllä, monikossa. Työkalentereita minulla on kaksi, sähköinen sekä peruskalenteri. Kotiasioita ja kirjattavia menoja varten on omansa, Ajaston Wega Plus ruusukulta, sekä helmenä uusi Hobonichi, tarkemmin Techo 2023, koossa A6. Työkalenterit ovat hyvin koruttomia, mutta kaksi jälkimmäistä saavat koristelua osakseen. Itselleni on tärkeää, että kalenteri vastaa omiin tarpeisiini olivat ne sitten menojen ylöskirjaamista tai päiväkirjan kirjoittamista. Itselle toimivan kalenterin ominaisuudet muuttuvat elämäntilanteiden mukaan, mutta perusasiat usein pysyvät – itselläni ne ovat pystypäivät viikkoaukeamilla, kirjoitus-/koristelutila sekä näppärä koko (tällä hetkellä A5 ja A6), joka mahdollistaa kalenterin mukana kulkemisen.

Seuraavaksi mainittakoon aineeton, mutta hyvin tärkeä kantava voima – inspiraatio. Inspiraationi lähtee usein pienistä palasista tai asioista, oli se sitten tunnelma musiikissa, suosikkisarjassa kuultu lausahdus tai jokin väri, vuodenaika tai itselle muutoin tärkeä asia. Toisinaan inspiraatio on pitkään kadoksissa, jolloin sitä herätellään koristelemalla kalenteria tutuilla keinoilla, mutta kun se inspiraatio löytyy, on sitä vaikeaa pitää poissa. Joskus etsin kadonnutta inspiraatiota Pinterestistä, josta löytyykin paljon innostavia koristeluja sekä elementtejä, joita haluan löytyvän omista kalentereista.

Hyvät kynät kirjoittamiseen ovatkin kolmas kulmakivi. Olen käyttänyt ja ihastunut Microneihin, joita mukana kulkeekin useampi. Käytetyimmät näistä ovat kohdallani 0,05, 0,1 ja 0,2. Micronien lisäksi suosikkikynäksi lukeutuu joululahjaksi saamani Staedtler pigment liner 0,05. Nämä sopivat pienelle käsialalleni mainiosti ja erikokoisilla kynillä saa luotua hieman erinäköistä jälkeä. Microneita olen käyttänyt niin kotikalenterissa, kuin hobonichissa ja ne sopivat molempiin kalentereihin mainiosti.

Jatketaan kulmakivien listaa seuraavaksi ympäristöllä. Parhaiten saan koristeltua rauhallisessa ympäristössä, kuten omassa työhuoneessani. Toisinaan koristelu luonnistuu myös rauhattomammassa ympäristössä, kuten töissä tai kahvilassa. Kotona työhuoneeni mahdollistaa materiaalein koristelun ajatuksella ”vain taivas on rajana,” mutta laukussa kulkevat koristeet rajoittavat tätä huomattavasti. Valitsenkin pari kertaa viikossa mukaani vaihtuvia materiaaleja, joita voin hyödyntää inspiraation iskiessä.

Seuraavana vuorossa ovat puuvärit. Näitäkin on monelta valmistajalta ja käytössä minulla on Maped ColorPeps-puuvärikynät. Kotikalenterissa käytän värikoodausta, joten tämän kannalta puuvärit ovat ehdottomia. Minulla on värikoodit viidelletoista (15) asialle, muun muassa töille, selfcare-asioille, ystäville, lukemiselle ja lomalle. On helppo tsekata mistä asioista se oma kalenteri lopulta täyttyy.

Usein kalenteria koristellessa tai asioita ylös kirjatessa, kuulokkeista kuuluu joko musiikkia tai äänikirja. Vastamelukuulokkeet ovat oivana apuna luomassa kalenterihetken tunnelmaa, sillä kuulokkeet blokkaavat ylimääräiset äänet ja toistavat puhelimesta valittua formaattia.

Seitsemäntenä listalla on koristeet eli eriteltynä tarrat, teipit, leimat, koristepaperit ja paperiset kuvat, niin valmiit diecutsit kuin lehdistä leikatut kauniit kuvat. Yleensä mukanani kulkee muutama washisample, teippirulla, tarra-arkki ja mahdollisesti lehti, josta leikata ihania kuvia sekä tekstejä. Tällä hetkellä eniten koristeita osakseen saa Hobonichi, mutta kotikalenterissakin koristeet ovat menojen kirjaamisen ohella tärkeässä osassa. Näistä eniten käytettyjä ovat tällä hetkellä teipit ja tarrat.

Ilman hyvää liimaa eivät paperiset kuvat pysy kalenterissa. Käytössäni on useamman vuoden ollut Zigin liimakynä, 2 way to glue. Tämä onkin ottanut paikkansa yhtenä kulmakivenä omassa kalenteriaskartelussani. Mikäli kävisi niin, etten tätä liimaa enää saisi, olisi uudella liimalla suuret saappaat täytettävänä!

Kalenterimanian facebookryhmä kuuluu oman kalenteriaskarteluni kulmakiviin. Yhteisö, joka meillä on antaa voimaa ja inspiroi mielettömästi. On ihana kertoa omasta päivästä off-ketjussa, ihastella toisten kalenterimaanikoiden tuotoksia albumeista löytyvistä kuvista sekä hakea innostusta teemahaasteista. Onneksi meillä on tämä yhteisö, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja tehdä/koristella kalenteriaan omalla tyylillään.

Viimeinen kulmakivi omassa kalenterimaailmassani on aika. Olen huomannut, että ilman kiirettä tai painetta en saisi juuri mitään aikaan, mutta kalenterien maailmassa kiireettömyys ja oman ajan ottaminen ovat aivan eri asia. Saan luotua kalenteria parhaiten omassa rauhassa. Mieluummin teen kalenteria etukäteen, mutta luonnistuu se jälkeenkin päin, mikäli olen muistanut laittaa tärkeimmät asiat ylös.

Halauksin torstaihin, Terhi

Esittelyssä – Doodle 22/23 (Ajasto)

Doodle-lukuvuosikalenteri kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Varma kevään merkki on, kun viitteitä uusista lukuvuosikalentereista alkaa putkahdella ilmaan. Kalenterimanian ylläpito sai ilokseen Ajastolta uutuuksia esiteltäväksi ja käytettäväksi. Kalenterimanian kantavana teemana on tekemisen vuosi, joten perinteisen esittelyn sijaan, olenkin jo hiukan tuunaillut kalenteria. Kerrotaan nyt kuitenkin myös mitä kalenteri pitää sisällään.

Doodle on A5 kokoinen sidottu kartonkikantinen lukuvuosikalenteri. Väritys on mielestäni rauhallinen. Valkoiset sivut ja kartongin värinen ruskea kansi mustavalkoisella kuviolla. Tehosteena poltettu oranssi sidontaselkä ja sisäkansilehdet. Sisällöllisesti kalenteri on hyvinkin riisuttu: vuosinäkymät 7/2022-6/2024, kuukausisuunnitelma 8/2022-8/2023, viikkoaukeamat viikoille 30/2022-31/2023, liputuspäivät, nimipäivät ja muistiinpanotilaa.

Laitoin ensimmäiseksi kanteen läpinäkyvän kukkatarran MAMBIn-tarrakirjasta (Me and my big ideas). Aloitussivulle laitoin lisää samoja, mutta pienempiä kukkia, alkaahan kalenteri heinäkuusta. Vuosinäkymille laitoin washiteippiä ja sivuille kirjoitin Pilotin oranssilla kuulakärkikynällä ja keltaisella täytevärikynällä. Kynät valikoituvat siksi, että sunnuntait ja pyhäpäivämerkinnät ovat Doodlessa merkitty haalean oranssilla, muun tekstin ollessa mustaa.

Kuukausinäkymän pidän simppelinä, jotta yhdellä silmäyksellä saa nopeasti selvää kuukauden menoista. Viikonlopun rajaan washiteipillä tai huomiotussilla. Sivun yläreunan muistiinpanoriveille voi laittaa isommin kuukauden muistettavat. Pidän siitä, että kuukausinäkymä on ruudukko, eikä päiviä ole listattu allekkain.

Ilahduin suuresti huomatessani viikkonäkymän ja kolmeen jaetut päivät: aamu, iltapäivä ja ilta. En pidä viivoista tai kellonajoista, joten olin enemmän kuin tyytyväinen tyhjistä boxeista. Näin ollen näkymässä on enemmän ilmaa ja mahdollisuus koristella mielestäni vapaammin tai jättää koristelematta. Viikonloppu on allekkain ja päivien alla juoksee erillinen muistiinpanotila vaikka to do -listoille. Ja jos joku ei vielä tiennyt, niin olen boxi-ihminen, heh.

Kuukausi- ja viikkonäkymien loputtua elokuulle 2023, takana jatkuu vuosinäkymät 6/2024 asti. Nimipäivälistoilta ympyröin tärkeimmät päivät muistiin. Muistiinpanosivut alkavat viivatuilla sivuilla, jonne kirjasin heti ostoslistan, kun kuopuksemmekin aloittaa koulutiensä syksyllä. Keskivaiheilla sivut muistuttavat millimetriruudukkoa, joka taas on itselleni tuttu ompelussa ja poikkileikkauskuvien piirtämisessä. Viimeiset sivut ovat tyhjiä.

Avauslivessä Kalenterimanian Facebook-ryhmässä tein jo takasivuille kynätestin ja totesin, että vähän kaikki kuultaa sivun toiselle puolelle. Tosin vain permanenttikynät tulivat läpi asti. Kaikista varmin on mustekynä, mutta itse ehdin jo kevyesti leimata Archival inkillä ja pystyn elämään sen kanssa: pieni kuulto näkyy toiselle puolelle. Kaiken kaikkiaan, kyllä, näen ”hänet” (Doodlen) mukanani vanhan Pisteen tilalla, kun se kesällä loppuu. Ainut mikä jää toistaiseksi kysymysmerkiksi, kestääkö sidonta koristeluani ja sen tuomaa täytettä kansien välissä, ja joudunko turvautumaan kuminauhaan kansien ympärille. Se jääköön nähtäväksi, kun syksy saapuu ja pääsemme yhteiseloon ja varsinaiseen käyttöön.

-Tia