Avainsana: kalenteriharrastuksen kulmakivet

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Laura H.

Ihanaa huhtikuun ensimmäistä torstaita. Minulla on viimeinen postausvuoro tässä haastesarjassa, jossa me ylläpitäjät olemme kertoneet kalenteriharrastuksen kulmakivistämme. Ensi viikolla alkaakin sitten jo taas uusi haaste. Mennäänpä kuitenkin vielä minun kymmenen kohdan lista tavaroista, joita käytän eniten tuunailussa.

Kalenteri(t) koristelen ja teen erilaisia kollaaseja paperiseen kalenteriin ja se on ehkä sellainen oma rentoutumisen muotonsa. Sinne kirjoittelen jotain isoimpia kivoja tapahtumia ylös, mutta sen lisäksi käytän puhelimen kalenteria kaikkien menojen merkkaamiseen. Se on yksinkertaisesti helpoin tapa pitää kaikki ylhäällä, sillä puhelin mulla on aina mukana.

Mulla ei ole tiettyä liimakynämerkkiä, jota suosisin, mutta liimakynä on pakollinen. Sillä saa helpoiten kiinnitettyä pienet paperiset asiat.

Kuusikulmio-kuvioleikkuri: Tarvitseeko tätä edes pahemmin selittää. Tällä leikkurilla leikattuja kuusikulmioita löytyy niin monesta mun kalenteriaukeamasta ja muusta askartelusta. Siitä lähtien kun sain tämän leikkurin, olen käyttänyt tätä paljon.

Washiteipeillä voi tehdä niin paljon erilaisia asioita askarrellessa. Niillä voi tuoda väriä kalenteriaukeamalle, niillä voi rajata alueita kalenterista jne. Viime aikoina olen itse valikoinut mieluiten yksivärisiä tai todella yksinkertaisella kuviolla olevia washeja kalenteriini.

Tombow dual brush penit, näillä kynillä saa tehtyä niin paljon. Nämä ovat vesiliukoisia, joten olen tykännyt tehdä näillä erilaisia vesivärimäisiä pintoja. Näillä on ihana värittää leimattuja kuvia. Sivellintusseilla tykkään myös kirjoittaa erinäisiä otsikoita ja tekstejä.

Pinsetit, niillä on helppo sijoitella tarroja tai kuusikulmioita paikalleen.

Musteilla tykkään tuoda kalenteriaukeaman pohjaan hieman lisää väriä, joko pelkällä musteella tai sabluunan kanssa. Musteita tulee käytettyä myös leimojen kanssa, mutta hyvin usein silloin värinä on musta.

Kukkatarrat tai pet-teipit. Kaikki jutut, missä on kukkia, on vetänyt minua puoleensa jo pitkään. Mulle onkin kertynyt jo aika iso kokoelma kaikenlaisia kukkatarroja sekä PET-teippejä. Olen yrittänyt ottaa tavoitteeksi käyttää niitä oikeasti kalenterin koristelussa enkä tehdä kukkatarrojen keräämisestä uutta harrastusta.

Kirjansivuilla olen myös elävöittänyt kalenteriaukeamia. Niiden päälle on mukavampi lähteä kasaamaan kollaasia, kuin valkoiselle sivulle. Kirjansivuja revin vanhoista kirjoista, joita olen napannut meidän lähikirjaston kierrätyshyllystä. Näin kirja saa uuden elämän.

Ikivanhat maalinäytteet löysivät tien luokseni työpaikaltani. Siivoilin siellä ja heitettiin pois tavaraa, jota ei ollut vuosikausiin käytetty. Nappasin siitä kasasta itselleni pahvilaatikollisen A5-kokoisia maalinäytteitä monissa eri väreissä. Leikkaan näistä kuvioleikkureilla muotoja sekä käytän muilla tavoilla askarteluissa.

Extrana mainittakoon vielä yksi tärkeä eli Kalenterimania – yhteisö, jonka kanssa voi jakaa tätä harrastusta. Pohtia yhdessä, miten toteuttaa joku asia, jos ei itse keksi. Tai jakaa omia onnistumisia ja epäonnistumisia.

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Aliisa

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei ja hyvää maaliskuun viimeistä torstaita! Tänään onkin minun vuoroni tarttua ylläpidon torstaihaasteeseen ja kertoa kalenteriharrastukseni kulmakivistä. On ollut todella inspiroivaa lukea aiempia postauksia aiheesta, joita pääset lukemaan täältä. Lähdetään siis listaamaan millaisia asioita/ elementtejä koen tarvitsevani kalenteriharrastuksessani.

Kalenterit – Tällä hetkellä minulla on käytössä kaksi kalenteria. Töissä olen saanut jo vuosien ajan Ajaston Pöytäkronon ja syksyllä aloitin yhteistyössä Ajastolta saadun Maker 22-23 lukuvuosikalenterin. Kummallakin kalenterilla on täysin oma käyttötarkoituksensa. Työkalenteriin kirjoitan vain ja ainoastaan tärkeitä tarkkaan muistettavia merkintöjä. Makeria tulee tuunattua ja koristeltua niin paljon kuin haluan ja kuulumisia kirjoittelen päiväkirjamaisesti.

Muistikirjat – Kalentereiden lisäksi minulla on käytössä hyvin kirjava kokoelma erilaisia muistikirjoja ja vihkoja. Jokaisen käyttötarkoitus vaihtelee täysin tilanteen ja tarpeen mukaan, osa on kaupasta hankittuja ja osa itse tehtyjä.

Kynät – Erilaisten kynien kanssa mieli on vaihdellut milloin mitenkin aikalailla laidasta toiseen. Koko sivun Sharpieilla koristelusta pelkällä lyijykynällä kirjoittamiseen. En ole vielä minkään tietyn kynämerkin nimeen vannova vaan kokeilen hyvin avoimesti ja ennakkoluulottomasti milloin mitäkin käteen eksyvää kynää.

Paperimateriaalit – Kaikki käy! Oli mitä tahansa lehtileikkeistä, askartelupapereihin, junalipuista ilmaisjakelulehtiin… Pidän kierrättämisestä ja suosikkini on ehdottomasti jo olemassa olevan paperimateriaalin hyödyntäminen niin kalenterituunauksessa kuin erilaisissa junk- ja art journal projekteissa.

Liimat – Edellä mainitsemiani paperimateriaaleja täytyy pystyä kiinnittämään tavalla ja toisella. Tähän tarkoitukseen minulla on käytössä kaksi hyväksi havaittua liimaa: UHUn liimapuikko ja Eri Keeper -yleisliima.

Washit – En muista aivan tarkkaan missä vaiheessa tutustuin washiteippeihin, mutta niitä on kertynyt matkan varrella aikamoinen määrä. Tällä hetkellä tavoitteenani onkin saada ne mahtumaan jo aiemmin sopineeseen peltilaatikkoon. Viime vuoden lopussa tilanne hieman riistäytyi käsistä, mutta pikkuhiljaa ollaan palautumassa jälleen normaaliin tilanteeseen.

Tuunaustila – Tuunaustiloista olikin viime vuoden puolella ylläpidon haastepostausten sarja, jossa pääsi kurkistamaan hieman ”kulissien” taakse. Missä tuunaan -postaukseni pääset lukemaan täältä.

Inspiraatio – Se niin kuuluisa flow voi syntyä oikeastaan milloin, missä ja mistä tahansa. Välillä on ollut ja varmasti jatkossa tulee myös olemaan kausia, ettei oikein mikään inspiroi. Onneksi armollisuudella itseä kohtaan ja rauhoittamalla/ rentouttamalla tilanteen voi saada sen luovan olotilan jälleen palaamaan.

Yhteisö – Löysin Kalenterimanian marraskuussa 2020 erään ihmisen mainittua minulle ryhmästä ja alusta alkaen olen tuntenut oloni todella tervetulleeksi. On ollut ihana huomata kuinka yhteisö on kasvanut ja kehittynyt matkan varrella ja ajan kuluessa. Suhteeni kalenteriharrastukseen on myös syventynyt ylläpitoon siirtymisen myötä. On ollut just parasta päästä tutustumaan yhä paremmin maniamaailmaan hurahtaneisiin.

Terveisin Aliisa