Avainsana: jäsen

Sadan päivän haaste

Helmikuun alkupuolella luin jostakin Instagram-julkaisusta #the100dayproject-haasteesta. Sen ideana oli tehdä jotain luovaa sadan päivän ajan, julkaista tuotos Instassa ja tehdä taiteellisesta toiminnasta päivittäinen rutiini. Hetken mietittyäni päätin osallistua. Toteutustavakseni valitsin ATC-kortin kokoiset pohjat, jotka koristelisin eri tavoin ja liittäisin yhteen saranarenkailla. Päätin leimailla jokaiseen korttiin myös jonkin sanan. 13.2.2022 tein haasteen ensimmäisen kortin, jonka sana oli ”kesken”.

Jossain vaiheessa päätin, että tekisin aina 25 korttia yhdellä kielellä ja sitten siirtyisin vaihtelun vuoksi toiseen. Koska olen kiinnostunut suomen sukukielistä, oli helppo valita suomen jälkeen seuraavaksi kieleksi viro, jota olen opiskellut pääaineenani. Yritin keksiä aina välillä jotain uusia tekniikoita, kuten kortissa ”võrk” (verkko), jossa ompelin nylonlangasta tähtimäisen verkkokuvion ympyrälävistäjällä tekemääni reikään. Kortista tulikin yksi suosikeistani. Kuitenkin huomasin jo melko alkuvaiheessa, että olen löytänyt oman juttuni, jota toistan – teen ennen muuta värikkäitä töitä, tykkään töpöttää pohjat akryylimaaleilla ja käyttää maalikyniä sekä vesivärejä.

Noin kolmenkymmenen kortin jälkeen haasteen mielekkyys alkoi epäilyttää. Sata päivää on hurjan pitkä aika. Rutiini alkoi kuitenkin muodostua. Tein kortin yleensä illalla ja julkaisin kuvan Instagramissa seuraavana päivänä. Sain joitakin seuraajia, jotka kannustivat ja kommentoivat kuvieni alle, sillä olikin todella suuri merkitys, että jaksoin jatkaa.

Viron jälkeen valitsin uudeksi kieleksi pohjoissaamen, jota yritän epätoivoisesti itseopiskella. Nyt kokeilin perunapainantaa kortissa ”áhkku” (isoäiti) ja kollaasitekniikkaa kortissa ”giehta” (käsi). Viimeiset 25 korttia tein vatjan kielellä, joka on lähes sukupuuttoon kuollut kieli. Sillä on tällä hetkellä maailmassa jäljellä enää muutama puhuja. Tein kortin, jossa oli kolmiulotteisia elementtejä: ”naizikko” (nainen), ja löysin alkoholimusteiden ihanuuden, kuten näkyy haasteen vihonviimeisessä kortissa ”lõppu” (loppu).

Sadan päivän haasteen aikana tunnelmat vaihtelivat alun innostuksesta turhautumiseen ja lopun voitonriemuun. Tätä ennen kaikki lyhyemmätkin luovuushaasteet olivat jääneet minulta kesken. Sadannen kortin sain valmiiksi 23.5.2022. Vannoin, etten tekisi vähään aikaan mitään ATC-kortin kokoista, mutta niin vain väkersin samantien kolme ATC:tä Kalenterimanian Kässäfestareiden vaihtoon! Ehkä luovasta toiminnasta tuli tosiaankin tapa? Nyt on kuitenkin tunne, etten ainakaan vähään aikaan näin mittavaan haasteeseen ryhdy.

Instagramista löytyy tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa julkaisua hashtagilla #the100dayproject. Monet ovat tehneet kuvataidetta eri tavoin, mutta joku on esimerkiksi virkannut nukkekodin sängynpeitettä, toinen kirjonut ja kolmas soittanut joka päivä kappaleen ukulelella. Yksi hullunhauskimmista projekteista on ollut tilillä @jarosmutna – tekijä on julkaissut sadan päivän ajan kuvan rinkelistä (pretzel) hyvin luovalla tavalla toteutettuna!

Kaikki omat haastekuvani löytyvät Instan tililtä @saksetjamaalia sekä hashtagilla #the100dayprojectkatja.

– Katja

Daily journal

Moikka. Olen Pia, 36-vuotias elämäntapa-askartelija Porista. Sairastan kroonista kipua ja väsymystä, joten elämänlaatu on aika heikko ja aikaa aktiiviseen tekemiseen on sen vuoksi hirveän vähän. Oon innostunut junk journaleista joskus vuoden 2017 paikkeilla ja jossain määrin koko ajan ajatuksissa on kytenyt tehdä ns. daily journal jota käyttäisin vähän päiväkirjan omaisesti. En orjallisesti ihan joka päivä, koska se ei sairastamisen vuoksi edes onnistuisi ja ei myöskään siksi että mä en ole yhtään rutiini-ihminen. Sidoin itselleni jo jonkin aikaa sitten kirjan melkolailla pelkistetysti. Sivut ovat sekalaista kirjansidontapaperia ja muutama yhteen liitetty kirjekuorikin löytyy joukosta. Ajatus tälle kirjalle oli tosiaan täyttää sitä kaikenlaisella ns. jokapäiväisellä, mitä se milloinkin sitten on. Tähän asti kun junk journalieni käyttö on lähinnä ollut art journal -tyylistä askartelusta nauttimista. Rakastan kuitenkin ajatusten paperille laittamista ja myös lukea entisaikojen ihmisten ajatuksia – joten miksi en itse tallettaisi ajatuksia vaikka vaan itseni luettavaksi tulevaisuuteen.

Oon lähtenyt tätä kirjaa tekemään ihan järjestyksessä. Tehnyt sivun tai aukeaman kerrallaan sillon, kun semmonen fiilis on ollut ja tehnyt siihen mitä sitten milloinkin mielessä on pyörinyt.Tässä postauksessa esittelen yhden aukeaman prosessin. Vahvasti kantavana teemana oli ystävältäni Aliisalta (Kalenterimanian ylläpitäjänäkin tunnettu) lainaksi saamani Rhonda Byrnen Taikavoima-kirja sekä ajatus siitä että en vaatisi itseltäni niin paljon. ”Done is better than perfect” on mainio voimalause just mulle, joka vitkastelen asioiden tekemisen kanssa. Koska en ole varma onko se just se asia jonka haluan tehdä tai että saanko sen asian juuri sillä kertaa tehtyä varmasti juuri niin täydellisesti kuin ylipäätään on mahdollista. Eli ainakin nyt alkuvuoden teemani on madaltaa kynnystä, laskea aita niin matalalle että pääsen sen yli vaivatta ja hymyillen. Haluan kannustaa siihen myös muita täydellisyyden tavoittelijoita, jotka tavoittelun lomassa syyllistyvät viivyttelyyn eivätkä siksi saa lopulta mitään aikaiseksi.

Aloitan yleensä papereiden ja keskeisten koristeiden valitsemisella. Näistä voi kyllä ihan leppoisasti lipsua ja monesti lipsunkin. Näiden tarkoitus on saada homma käyntiin. Valitset jotain mikä puhuttelee tällä hetkellä ja mistä on suhteellisen helppo aloittaa. Kaikkea ei pysty miettimään loppuun asti ja mulle tulee yleensä tosi paljon ideoita lisättävistä aineksista siinä vaiheessa, kun homma etenee askel kerrallaan.

Tämä kultakuparin värinen vesivärijauhe on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei kaikkea pysty mitenkään suunnitelemaan alussa. Tämä on siis ihan akvarelliväriä ja aivan huikean metallimaista. Ajattelin käyttää sitä vähän sinne tänne tällä aukeamalla koska papereissanikin oli vähän kultaisuutta. Jauhe siis sekoitetaan veteen ja sitä voi käyttää aivan kuin vesiväriä. Se on tosi voimakaspigmenttistä ja silti hyvinkin edullista. Tuo purkki oli parin euron hintainen Tigerissa ja sitä oli kolmea eri sävyä.

Aluksi sitä oli tarkoitus laittaa vain vähän noiden muiden papereiden reunoihin ja ”sinne tänne”, mutta sen ja tuon keltaisen kontrasti alkoi tökkimään pahasti mun silmään joten päätin sutia sitä ihan kauttaaltaan.

Muissa papereissa se toimikin ihan suhteellisen kivasti, mutta juuri tuo keltainen, jonka kontrasti mua tökki, ei jostain syystä ottanutkaan väriä itseensä vaan irtosi kun käsi siihen kävi.

Mä en tykkää jos journalin välissä on jotain mikä sotkee – käsiä tai muita sivuja – joten päätin pyyhkiä kangasliinalla irti sen mikä lähtee. Ja lähtihän sitä. Tuo keltainen paperi on ilmeisesti sen verran liukaspintainen ettei väri tarttunut siihen, olihan toi kumminkin vesiväri joten en ihmettele. Tämä on kuitenkin semmosta mulle sopivaa työskentelyä. Mä en pienestä hätkähdä jos joku ei toimikaan niinkuin ajattelin tai toivoin. Että sikäli perfektionisti minussa ei pidä suurta valtaa – mä sopeudun yllätyksiin. Ennemminkin perfektionismini ilmenee aloittamisen tai säännöllisen tekemisen vaikeutena. On siis vaikea lähteä ylittämään aitaa tai ylittää aitoja joka viikko samana viikonpäivänä ihan vaan siks että pitää, mutta sitten kun oon siinä aidalla ja huomaan että toisella puolella onkin vaikka lätäkkö, keksin kyllä keinot jatkaakseni.

Nyt itseasiassa lopputulos miellyttää mua paljon enemmän kuin lähtökohta (se ärtsy keltainen) tai välivaihe (se hohtava metallipinta, johon ei varmaan ois edes mikään kynä tarttunut).

Oon myös jahkaillut ja vitkastellut daily journal -kirjan tekemistä koska en ole tykännyt käsialastani. Noh – tässä sitä nyt on esillä. Mietit varmaan miten kovasti harjottelin saamaan aikaiseksi käsialan joka miellyttää mua itseäni. Salaisuus – en harjoitellut. Päätin alkaa tykätä siitä. Päätin olla välittämättä siitä että se ei ole ”sellaista kuin tuolla toisella” – ei tietenkään ole, kun se on mun. Tässäkin ajatus siitä, että kirjoitetut sanat, ajatukset, muistot ja mietteet on kalliimpia kuin kirjoittamatta jätetyt. Niitä ei kukaan voi koskaan ihastella – jos ei liiemmin kauhistella käsialan rumuuttakaan. Itse olen kuitenkin niin paljon alkanut viimevuosina rakastaa erilaisia käsinkirjoitettuja vanhoja papereita, että päätin alkaa rakastaa omaa käsialaani just sellasena kuin sen just nyt on. Voi miten nopea tapa oppia mieleinen käsiala!

Lopuksi vielä satunnaisia doodlailuja – palloja, pisteitä, katkoviivoja – sinne tänne tasapainottamaan kokonaisuutta. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä kun se tekee jo ihmeitä.

Laitan yleensä leimalla päivämäärän, milloin olen tehnyt tai saanut valmiiksi aukeaman, koska niistä on kiva seurata myös miten tekeminen muuttuu ajan myötä.

Kettu-assistentti tarkastelee lopputulosta ja vaikuttaa tyytyväiseltä.


Muista myös sä: Done is better than perfect!

Päivät pitenee, kevät tulee. Kuulin jo lintujen lauluakin. Mukavaa kevään odotusta Kalenterimanian blogin lukijoille ja kiitos ylläpidolle mahdollisuudesta tehdä oma postaus.

Rakkaut, Pia.