Kuvien Mantra-vihko saatu yhteistyössä / Ainoa
Lähdin hyvin hämmentyneenä, mutta innostuneena viime vuoden puolella Ainoan järjestämään aamusivuhaasteeseen mukaan. Konsepti oli minulle täysin uusi, mutta kaunis vihko ja ajatus jostain täysin uudesta projektista saivat napattua kiinnostukseni nopeasti mukaansa. Sain upean vihkon käyttööni ja jäin odottamaan mielenkiinnolla tulevaa haastetta.
Haaste vaikutti alkuun hyvin kaukaiselta itselleni, mutta muutaman aamun jälkeen tulimme aamusivujen kanssa jo suht hyvin toimeen. Alun kankeus paistoi toistuvina manauksina sivuilla ja käden väsymys painoi useampaan otteeseen silmien lailla. Onnistuin kuitenkin pitämään rutiinia yllä ja nopeasti siitä muodostui jo hyvä startti aamulle.
Koin jo ensimmäisen viikon lopussa pieniä ahaa-elämyksiä omasta käyttäytymisestäni ja sen tajuaminen toi uutta virtaa arkeeni. Itsetutkiskelu tuntui sopivaan tahtiin sujuvalta, mutta joinain aamuina kirjoitusblokki tuntui naurettavan suurelta kynnykseltä ohittaa. Usein huomasin kynän kuitenkin liikkuvan tehokkaasti ja joinain päivinä olisin halunnut jatkaa kirjoittamista kolmen sivun ylikin. Minulle blokki tapahtui lähes aina ensimmäisen sivun kanssa, mutta seuraavat kaksi tulivat jo helpommin ulos.
Viimeisen viikon loppupuolella meillä sattui kissan kanssa huonosti ja jouduttiin useamman päivän sairaalarumbaan. Tällöin valvottujen öiden jälkeen ei aamusivuille ollut enää aikaa tai energiaa ja jouduin harmikseni laittamaan haasteen tauolle. Kissan toivuttua leikkauksesta, kuukauden päästä tikkien poistosta ja jälkihoidosta tartuin uudestaan kynään ja vein haasteen kunnialla loppuun. En tiedä oliko se kissadraaman aiheuttamaa tarvetta päästä purkamaan oloa vai omaa jääräpäisyyttä, mutta olin päättänyt hyvittää menetetyt päivät jälkikäteen. Haasteen jäädessä kesken oli nimittäin itselläni juuri hyvä sykli ja symbioosi kirjoittamisen kanssa, itsetutkiskelu oli todella mieluisaa. En halunnut päästää inspiraatiota lipumaan vaan pidin siitä kovaa kiinni.
Haasteen loputtua olen kirjoittanut satunnaisesti aamusivuja ja tavoitteenani on täyttää tämä vihko ainakin kokonaan. Aluksi kaukaiselta ja vähän turhankin haastavalta tuntuneesta haasteesta muodostui itselleni lämmin ja turvallinen tapa purkaa stressiä ja ahdistusta edes vähän. Se ’edes vähän’ on usein juuri eikä melkein riittävän paljon.
– Milja