Avainsana: päiväkirjan kirjoittaminen

Perjantaipäiväkirja – Tia

Kuvissa näkyvät kalenterit saatu yhteistyössä Ajastolta.

Osa kaksi! Kevät on ottanut suuren harppauksen kesää kohti. En voi uskoa, että muutama viikko sitten hukuimme kolme päivää lumikaaokseen. Lunta lykittiin useamman kerran päivässä ja nyt lentävät perhoset ja muut pörriäiset.

Mitä kuuluu? Tuntuu, että aika loppuu kesken. Polviproteesileikkauksen jäljiltä kuntoutettavaa on edelleen jäljellä, enkä ole varma kestääkö polvi vieläkään fyysistä työtä. Jos olisin toimistotyössä, olisin varmasti jo keväällä palannut töihin. Olen kuitenkin ollut vakituisessa työsuhteessa 15 vuotta ja työnantajalla ei ole ollut toistaiseksi tarjota kevyempää työtehtävää. Kohta on taas kolmikantaneuvottelut töissä ja ne stressaavat aina. Ennen kuin polvi meni, en ollut käytännössä koskaan pois, vaan aina töissä. Perusflunssat harvemmin ovat häirinneet minua, enemmänkin reuma tai keliakia, joiden en ole antanut hidastaa tekemistä. Otin nyt kerralla ”kaikki sairaslomat”.

Mikä haluan olla isona? Hyvä kysymys… kun olisikin yksi tie mikä veisi eteenpäin, mutta kun haluaa kaiken. Haluanko ommella työkseni vai pitää sen harrastuksena? Haluanko tehdä jotain luovaa mitä voisin jalostaa myös mahdollisesti tekstiileihin sekä paperituotteisiin. Haluanko tehdä töitä jonkin hyväksi? Sen tiedän, ettei minua ole tehty tekemään töitä yksin. Ikävöin työyhteisöä ja sitä että kuulun johonkin. Olisi mahtavaa olla mukana yhteisössä, jossa minua ei määrittäisi rikkinäinen kroppa vaan se mitä osaan ja voin tehdä. En haaveile 40 tunnin viikkotunneista, mutta päivätöistä kylllä, kun on omat pienet koululaiset.

Unelmat! Kevät ja pesänrakennus kävelevät käsi kädessä. Koitan koko ajan saada kodista toimivamman ja tavaroille omat paikkansa. Pitäisi löytää kirjahyllyä ja lipastoa. Oikeat säilytysratkaisut, jotta en joudu luopumaan ihan kaikesta askartelutavarasta, mitkä tällä hetkellä lojuvat laatikoissa sälytysratkaisujen puutteesta. Pääni sisällä kaikki on omissa koreissaan ja dymo laulaa leimat, langat, koristepaperit, nepparit, stanssit, vetoketjut… Todellisuus toistaiseksi ikuinen kaaos.

Kevään odotetuin? Vaatekaappi pitäisi käydä kesävaatteista ja kengistä läpi, koska lähdemme reissuun. Helmikuussa tuli miehen kanssa 10 vuotta kihloissa (naimisiin tuskin menemme koskaan) ja mies osti koko perheelle lomamatkan. Lapset pääsevät ensimmäistä kertaa lentokoneeseen ja ulkomaille. En ole koskaan ollut rantalomalla ja nyt hotellin uima-allas jatkuu mereen. Kohde on myös saari, joten vettä riittää ympärillä. Olen ollut maajoukkueen kisamatkoilla monessa maassa, sukulaisten luona Norjassa sekä Saksassa ja muut lomakohteet ovat olleet kaupunkilomia. Katsotaan miten pärjään rantakohteessa, heh.

Summa summarum. Kiireinen kevät, paljon hoidettavaa ennen kuin työkyvyttömyyseläke loppuu, niin kuntoutuessa, työtehtävien kartoituksessa sekä yhdistystoiminnassa. Jännitettävää, kun koulu loppuu ja lapset lomailevat päivisin keskenään. Töiden aloittaminen, mitä se onkaan kaikkien vuosien jälkeen? En olen poissulkenut kouluun palaamisen mahdollisuutta. Kaikki selvennee toivottavasti kevään edetessä. Haluan jättää alitajunnan stressin ja tehdä työtä, nauttia arkisista jutuista sekä palkkapäivästä.

Ihanaa kevättä, nauttikaa auringosta sekä lämmöstä – Tia

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Rakas päiväkirja kuulostaa omaan korvaan kliseiseltä aloitukselta. En oikeastaan edes tiedä miten päiväkirja kuuluisi aloittaa. En ole koskaan pitänyt sellaista. Muistan kyllä lapsuudesta lukolliset päiväkirjat, minullakin oli sellainen. En vain koskaan saanut kirjoitettua niihin mitään tai ainakaan paria riviä enempää. Tekstin tuottaminen ja kirjoittaminen on aina ollut minulle haastavaa, vaikka puhumaan olenkin varsin suulas. Jo ihan peruskoulusta saakka minkä tahansa tekstin kirjoittaminen on tuntunut valtavan työläältä ja sen loppuun saattaminen elämää suuremmalta haasteelta. Siitäkin huolimatta, että olen nettiroolipelannut viimeiset 15-vuotta eli kirjoittanut satoja sivuja fanfictionia bittiavaruuteen.

Olen iloinen, että kalenterin myötä viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut kirjoitettua edes jotain ylös. Aikaisemmin kalenteri oli vain syy koristella se kauniisti tarroilla. Nyt se on oikeasti arjenhallinnan työväline, jota seuraan päivittäin. Kalenteri kulkee mukana välillä töissä, viikonloppu reissuilla ja on me joskus istuttu yhdessä kahvilassakin.

Merkittävimmät muutokset omassa kalenterin käytössä ovat olleet vuoden alusta aloittamani värikoodaus asioiden ylös merkitsemisessä ja rutiinin löytäminen. Värikoodaus auttaa hahmottamaan viikon menoja, kun tietty asia on merkittynä ylös tietyn värisenä. Se helpottaa myös löytämään tietyn asian tarrojen täyttämiltä aukeamilta. Rutiinilla tarkoitan, että otan joka päivä itselleni aikaa kalenterin kanssa. Se voi olla lyhyt hetki ennen töihin lähtöä tai töiden jälkeen. Tai vapaapäivänä tunteja kalenterin kimpussa tuunaamista. En luo itselleni enää samanlaisia paineita kalenterin tekemisestä mitä aiemmin. En ota itseeni siitä, jos suunnitelmat menee uusiksi ja en ehdikään silloin, kun olisin ajatellut. Turhien paineiden asettamisen itselle jostain mitä lähtökohtaisesti tekee vain itselleen, on vahingollista. Se lopulta vie halun tehdä yhtään mitään ja ainoa kärsijä olet sinä itse.  

Pääkalenterina toimivan Hobonichi weeksin lisäksi merkitsen menneitä tapahtumia ylös personal kokoiseen rengasplanneriin, joka toimii memory keeping plannerina. Aiemmin merkitsin menneet tapahtumat viikon aikana ylös viikkolehtiöön ja loppuviikosta siirsin kaiken kerralla kalenterin sisään. Tämä toimi hetken, kunnes huomasin, ettei vuorotyötä tekevänä aikaa juuri tiettynä päivänä välttämättä ole tarpeeksi. Kokeilin muutamia eri tapoja, joista nykyinen on tähän saakka tuntunut parhaalta. Täytän kalenteria päivittäin sitä mukaa, kun jotain on tapahtunut. Näin menneet tapahtumat eivät unohdu viikon aikana ja en sekoita päiviä toisiinsa. Päivittäinen tarrojen kanssa leikkiminen on myös merkittävä osa töistä palautumistani. Se jos mikä vie ajatukset toisaalle, kun ainoa murhe on, onko tämä tarra juuri oikean sävyinen tälle aukeamalle.

Bisous Janita V.