Tammikuun viimeisenä sunnuntaina kävin ystäväni kanssa taitelija Sivi Valiman järjestämässä taideworkshopissa. Workshop järjestettiin Helsingin Pasilassa, Sivin taidehuoneella. Tämä oli ensimmäinen hänen järjestämänsä workshop. Päivä alkoi sillä että Sivi kertoi hieman kurssin sisällöstä ja millaisia töitä hän itse on tehnyt.

Tämän kerran teemana oli päästä irti omista peloistaan, unohtaa ennakkoluulot ja tavoite aloittaa tekeminen ns. puhtaalta pöydältä ja saada rohkeutta itsensä ilmaisemiseen.

Tämän kerran välineinä oli akvarellivärit ja musteet sekä niiden käyttö töissä. Saimme vapaat kädet itse aiheiden kanssa, mutta pääsääntöisesti maalasimme akvarelliväreillä taustan ja teimme siihen päälle musteita ja maalitusseja käyttäen jokainen erilaisia kuvioita. Kokeiltiin myös marmorointitekniikalla tehdä postikortteja. Korteista tuli hienoja, vaikkakin tekniikassa on omalla kohdalla vielä hiomista. Töitä tehdessä Sivi kertoi meille erilaisista tekniikoista ja mitä apuvälineitä erilaisissa töissä voi käyttää. Itse pidin paljon siitä että saimme paljon vinkkejä erilaisiin tekniikoihin ja Sivi opasti meitä aina jos tarvitsimme apua töiden teossa tai kaipasimme lisää ideoita. Geelilakatut kynnet ei myöskään ollut paras vaihtoehto tähän hommaan sillä marmorointiin tarkoitetut maalit ei lähteneet geelatuista kynsistä pois. Kynsiteknikolla oli oma hommansa saada kynnet puhtaaksi.

Workshop kesti noin viisi tuntia ja siihen sisältyi taiteen tekemisen lisäksi pieni välipalatauko ja puolen tunnin ohjattu loppurentoutus. Odotan innolla tulevia workshoppeja. Tulevaisuudessa erilaisia teemoja workshopeissa on mm. oma kuva, akryylimaalaus, sekatekniikat, elävä malli ja taideterapia. Myös drink and draw olisi tarkoitus järjestää. Workshopeissa myös keskitytään yleisesti oman persoonan ja tyylin löytämiseen ja kehittämiseen. Tapahtumiin on tulossa myös mahdollisesti vierailevia taiteilijoita kertomaan ja opettamaan omista taiteenaloistaan.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin kattava ja todella rentouttava kokemus. Parasta oli päästä jakamaan omia tuntemuksia esimerkiksi omista ”esteistä” taiteen parissa ja saada neuvoja kuinka niistä päästä eroon. Oli myös ilo huomata ettei ole tälläisten asioiden kanssa yksin vaan kaikenlaisilla taiteilijoilla on välillä samankaltaisia ajatuksia ja esteitä. Tämän kertainen workshop antoi intoa ja rohkeutta lähteä tekemään taidetta rohkeammin ja kokeilemaan erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Ehkä oma tyyli alkaa pikku hiljaa kehittymään ja löytyy se oma tyyli tehdä taidetta.

-Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *