Kukkuluuruu! On vuoroni tarttua värihaasteeseen ja aloitan sanomalla, että inspiraatiota oli pyöreät nolla. Lapsiperhearki on ihanaa, mutta luovuus tuntuu kuivuneen kasaan. Takaraivossa jyskytti tieto omasta postausvuorosta, mutta aloittaminen oli ihan hiton hankalaa.

Katselin ulos ikkunasta ja mietin, minkä värin valitsisin. Sattumalta aurinko oli juuri laskemassa ja katselin oranssinpunertavaa näkymää meidän takapihalla. Näin päädyin valitsemaan oranssin värin, ja jotta hommassa oli tarpeeksi haastetta, päätin käyttää aukeamaan lopulta vain yhtä ja samaa oranssia poispyyhittävää kynää. Poikkeus vahvistaa aina säännön, joten lisäsin aukeamalle Sannin Helmen Mimmi-tarroja, joihin väritin aina jonkin oranssin yksityiskohdan.

Selasin esimerkiksi täältä meidän blogista ideoita erilaisiin bullet journal-tyylisiin doodlailuihin, joita käytin boksitarran tavoin. Lisäksi piirtelin kaikenlaista muutakin, kunhan vauhtiin pääsin. Olin aluksi liimannut aukeamalle tarran, ja kirjoittanutkin mustalla kynällä, mutta haasteen nimissä muutin niitäkin vielä oransseiksi.

Oranssi väri on loppujen lopuksi hirveän ihana, se on pirteä ja toisaalta muistuttaa mieluisista asioista, kuten tulistelunuotiosta ja siitä auringonlaskusta, josta kaikki lähti. Ja kun alkuun pääsin, oli pieni piirustelutuokioni oikein mukava ja hei – kyllähän mä myös osasin!

Terkuin Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *