Kategoria: Maanantaimania

Ylläpidon terveiset

Kirjoilta muistikirjoille

Tajusin muutama aika sitten omistavani pari kappaletta kirjoille tarkoitettuja matkakansia. Aika nopeasti tämän jälkeen päässäni lähti raksuttamaan – kirja, muistikirja, eroa ei juurikaan ole fyysisessä muodossa. Pian hyllystä tällaisiin matkakansiin sujahtikin aikoinaan Chic Companylta ostamani The Happiness Planner -merkin Healing Journal.

Matkakannet on tarkoitettu suojaamaan kirjan kansia käsien öljyiltä ja muilta tahroilta, vähän kansipaperien lisäsuojana, kuten myös toki takaamaan kirjan säilymisen ehjänä reissussa. Tässä tapauksessa muistikirja on vähän helpompi napata mukaan laukkuun mukaan, ja ainakin itselläni on hieman enemmän mielenrauhaa sen pyöriessä laukussa.

Ajattelin jatkossa käyttää matkakansia myös aamusivuvihkoa varten, jotta se kulkeutuu suojattuna kesämökille ja muille reissuille. Jotenkin muistikirjan tai -vihkon pukeminen ekstravaatteisiin tuntuu hauskalta ja jotenkin söpöltä, joten tämä on muutenkin ihan käytännöllisyyden lisäksi pieni arkinen hyvän mielen juttu.

On myös aina mukava huomata, miten hyllystä löytyy ties mitä kivaa, eikä aina tarvitse lähteä ostamaan juuri tähän käyttötarkoitukseen markkinoitua tuotetta. Omissa hyllyissä ”shoppailu” on hauskaa, ja samalla tulee usein myös karsittua turhia juttuja pois. Tällä kertaa löytyi oikein hyvä helmi muistikirjoille, toivotaan että ensi kerralla lykästää myös.

– Milja

Kesäloman inspiraatio

**kuvien traveler`s notebook saatu yhteistyössä Urban Kit Supplyn kanssa

Ihanaa heinäkuista maanantaiaamua!

Täällä ollaan edelleen, siis niin lomalla. Loma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Omassa työssäni Ukrainan tilanne näkyi valitettavan hyvin ja toi tietenkin omat ongelmansa mukanaan. Ei niin yllättäen kalenteri on jäänyt täysin sivuseikaksi elämässäni, kun olen vain painanut menemään. Töissä on kulkenut mukana muistikirja, jonne olen raapustanut muistiinpanojani niin kokouksissa kuin lennossa. Kesäloman alkaessa päätin aloittaa jonkinlaisen aktiivisen kalenteroinnin, joten päädyin kirjoittelemaan lomapäiväkirjaa. Jokaiselta päivältä kirjoittelen enemmän ja vähemmän sekavia muistiinpanoja. Saa nähdä, tuleeko näitä ikinä edes luettua.

No mutta, onpahan jotain mihin purkaa ajatuksia ja fiiliksiä!

Kesäpäiväkirjan lisäksi olen aloittanut raapustelut taas, eli jonkinlaiset piirustelut, luonnostelut. En todellakaan puhu tässä kohtaa piirtämisestä, koska olen jälleen kerran niin alussa. Tällä kertaa inspiraationi löytyi suureksi yllätyksekseni töistä. Tapasin keväällä äärettömän lahjakkaan taitelijan, joka toimi minulle isona isona inspiraation lähteenä. Hän kannusti minua aloittamaan piirustuskurssin ja oli jotenkin lumoavaa huomata miten hän käytti kaiken ylimääräisen aikansa piirtämiseen. Realistisesti tiedän, että en itse tule ikinä olemaan samanlainen; haluan myös lukea, katsoa sarjoja jne ja ne vievät oman osansa ajastani. (tekosyitä, tekosyitä)

Tiedostan kuitenkin äärettömän hyvin, että syksyn kiireistä ei ole vielä tietoa. En tiedä yhtään kuinka kaoottiseksi arkeni silloin muodostuu, onko minulla aikaa millekään muulle, kuin töille ja arjesta selviämiselle. Aika näyttää sen, mutta nyt on vielä hetki aikaa nauttia lomasta, juuri tästä hetkestä.

-Mira