Kategoria: Throwback

Throwback Thursday tai taantumatorstai paljastaa menneisyyden salat…

Missä tuunaan – Milja

Kuvan muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä / Ajasto

Tämän postauksen laatiminen oli samalla todella hankalaa, ja samalla taas tosi yksinkertaista. On ilmiselvää missä tuunaan, mutta ongelma on lähinnä siinä, etten oikein koskaan laita mitään kalenterijuttuja pahemmin enää. Olen koskenut naurettavan pienen määrän mihinkään paperiaskarteluun viittaavaan kuluvan vuoden aikana, ja tavarani ovat yhä kaaoksessa.

Muutin puolisoni kanssa yhteen vuoden 2021 tammikuussa, ja meidän on pitänyt ostaa ties minkälaista huonekalua aika tasaisin väliajoin siitä lähtien, ja budjetti ei vain yksinkertaisesti ole päässyt vieläkään kalenteritarvikkeiden luokse. Elän yhä käytännössä laatikoista, ja ainoa edes vähän järjestelty alue tämän jutun ympärillä on korkea Ikean lipasto, jonka sisällä on Planners Anonymous -bokseja, joihin olen muuton yhteydessä lähinnä ahtanut teippejä ja tarroja. Logiikka on kaukana täältä, ja se tekee tuunauksen aloittamisestakin jo työlästä. Siispä olen antanut asian olla, ja keskittynyt muihin harrastuksiin. Eteisessämme on yhä yksi paperitavaraa sisältävä laatikko, jota emme ole vieläkään voineet purkaa, sillä sen sisältämille tarroille ja papereille ei yksinkertaisesti ole mitään paikkaa tämän lipaston ollessa täynnä.

Kaikki kalenterijutut tapahtuvatkin pitkälti ruokapöydän äärellä, jossa en voi olla edes kovin pitkiä aikoja, sillä puolison yksiöstä meidän kotiimme tullut ruokaryhmä on rikkinäiselle selälleni hyvin epämukava, joten tämä ainoa hyvä pöytätila ei edes houkuttele minua istumaan. Siitä siis ongelma – miten kirjoittaa postauksen aiheesta, kun käytännössä mikään ei ole paikoillaan, toivotusti tai mitenkään esittelykelpoinen. Elämässä ei vaan aina käy kaikki niin loogisesti, kuin olisi toivonut. Sentään meillä on ihana koti, sujuva arki ja tulevaisuuden suunnitelmat jonain päivänä korjata tämä askartelutavaroiden säilytykseen liittyvä ongelma.

Millaista säilytysjärjestelmää osaisitte suositella tänne? Muut vastaavat postaukset löydät tästä!

– Milja

Missä tuunaan – Terhi

Tervetuloa mun kalenteritaikojen alkulähteelle, työpöytäni ääreen! Tällä kertaa postaussarjassa päästään kurkkimaan, missä ylläpitäjät tuunaavat ja millaiset työtilat kalenteritaikojen taikomiseen on.

Oma työtilani on pieni soppi olohuoneessamme ja miehen tietokonepöytä on hyllykön toisella puolella, joten olemme ikään kuin vastakkain touhutessamme omiamme. Työpöytänä toimii ihana sininen pöytä, joka on matkannut miehen mukana (ja toimi tavatessamme hänen ruokapöytänään). Pöydän laatikot ovat yhtä syvät kuin pöytä itse, joten säilytystilaa on sitä kautta kivasti. Pöydän laatikoissa on säilytyksessä niin tarvikkeita kuin tehtäväkirjoja ja papereitakin.

Työpisteeni vasemmassa laidassa on säilytystilaa Ikean hyllyn avulla. Ylemmällä hyllyllä on vihkoja, muistikirjoja ja tarroja. Alemmalla hyllyllä säilytän teippejä ja tietysti siltä löytyy myös lisää tarroja. Mielestäni nämä tarvikkeet ovat hyllyltä helposti otettavissa ja käden ulottuvilla. Syvähköt hyllyt on toiselta puolelta täynnä kirjoja, joten askartelutarpeisto ei näy hyllykön toiselle puolelle.

Oikealla puolella on ihana Råskog-vaunu, joka pitää sisällään vanhoja kalentereita, vesivärit ja papereita askartelua varten. Vaunun ylimmällä hyllyllä on sekalaisia tarvikkeita niin Instax Mini -kamerasta aina muutamiin papereihin, tarrakirjoihin ja kalenterikoruihin. Ylimmän hyllyn siistinä pitäminen on ollut haastavaa, sillä siihen on liiankin helppoa kasata tarvikkeita. Hyllyköstä vaunun takaa löytyvät klemmarit, siveltimet, kirjekuoret ja muutamia erinäisiä muistikirjoja, joita olen säilyttänyt. Vaunun edestä löytyy myös Ikeasta löytynyt hyllykkö, tai oikeastaan puolet hyllyköstä, jonka päällä ovat laatikoissaan leimasintarvikkeet, lehtileikkeet ja diecutsit. Hyllykön alin hylly on pyhitetty kirjoille, joita voin käyttää kalenteriaskartelussa.

Pöydältä löytyy säilytyskokonaisuus, jonka sisältö vaihtelee inspiraation mukaan. Pääasiassa sieltä löytyvät kortit, tyhjät paperit, haaveilukartat ja sekalainen setti tarroja sekä muistikirjoja. Kuvausteline ja -valo löytyvät myös pöydältä, sillä ne ovat tällöin kokoajan valmiina toimiin. Kynäteline on tilanjakajana toimivassa hyllykössä, mutta tähän mahtuu vain murto-osa kaikista ihanista kynistä. Telineessä on myös laatikko muistilapuille, joten ne ovat mukavasti tallessa siellä. Pöydältä löytyy myös muutamia pienempiä säilytysratkaisuja, joissa kynät, liimat sekä muutamat irtonaiset ja paikkaa vailla olevat pikku tavarat ovat sopivassa epäjärjestyksessä. Lähinnä käytössä olevat kynät kulkevat mukanani penaalissa, jotta ovat inspiraation iskiessä käden ulottuvilla.

Työpisteeni on itselleni inspiroiva, mutta aina kesken. Miten tuntuukin hankalalta pitää pöytää siistinä ja löytää jokaiselle materiaalille oma paikkansa? Itseäni häiritsevät myös jatkojohto ja siitä lähtevät johdot, mutta ne ovat tarpeellisia kuvausvalon, puhelimen ja tietokoneen akkujen lataamiseksi. Aina työpöytä ei toki ole järjestyksessä ja useimmiten täällä vallitsee hallittu kaaos, jonka uumenista etsitään niin inspiraation lähteitä kuin kadoksissa olevia materiaalejakin.

Halauksin, Terhi